Höylätesti: Stanley SW No. 4

Suuresta höylätestistäni puuttui pari höylää jotka olisi ollut mukava testata samassa yhteydessä, mutta joista ei saanut näytekappaletta helposti testiin. Nyt kun Kunz Plus ja nyt esiteltävä Stanleyn uustuotantomalli on testattu, niin höylätesti voidaan katsoa kattavaksi. Voin luvata, että tämä on nyt viimeinen jos ei mitään ihmeempiä tapahdu.

Tekniset tiedot:
Pituus: 275 mm
Leveys: 65 mm
Terän leveys:50,8 mm
Terän paksuus: 3 mm
Paino: 2229 g
Hintaluokka: 130-170 €

Stanley SW No. 4

Stanley on aikanaan päästänyt käsihöyliensä laadun möyrimään pohjamutiin ja nyt lanseerattu uustuotantosarja on selkeä yritys saada haukattua jonkinlainen kakku viime vuosina nousseiden parempien puutyökalujen markkinoista.

Stanley teki vuosina 1920-1933 höyliä SW- eli Sweetheart-leimalla. Nimen takana on monta tarinaa, mutta virallisesti sydämen sisään piirretty SW ilmestyi höylien teräleimoihin siinä vaiheessa kun Stanley Rule&Level ja Stanley Works yhdistyivät, ja SW tulisi Stanley Worksista. Historiallisesti tämän aikakauden höyliä on pidetty parhaina, eikä sinänsä ole ihme että Stanley on halunnut elvyttää merkin uusiin höyliinsä.

Ensivaikutelma höylästä on melkoisen isokokoinen murikka, valokuvien perusteella sen oli arvioinut pienemmäksi. Iso takakahva ja massiiviset rakenteet tekevät höylästä ison ja kovapiirteisen näköisen.

Syvyyssäätöruuvi on toteutettu kahdella erinousuisella ruuvilla kuten Norris-säätö, jota Veritaskin käyttää. Samaan syvyyssäätöön on integroitu terän sivusuuntainen säätö joka tapahtuu säätöruuvia sivusuuntaan painamalla. Klappia syvyyssäätöruuvissa on vähän vaille 1,5 kierrosta. Sivuklappia todella paljon, mutta yllättäen sivuklapin lukitsemiseen on oma sormiruuvi (joka tosin ei toimi, vaan löystyy todella helposti). Ilman tätä lukitusruuvia säätöruuvi klappaa joka suuntaan jopa 5 mm, joka tuntuu käteen ikävän epämääräiseltä.

Peittoterän pitoruuvi on nokkela, hammastettu sormiruuviksi. Sen kiristämiseen ei siis tarvita ruuvimeisseliä, vaan peittoterän irroituksen jälkeen sitä voi hienosäätää sormin. Kun ottaa huomioon miten paksu ja painava murikka itse höylän runko on, niin peittoterä itsessään on hämmentävän ohuesta alumiinista painevalettu osa. Kestänee kuitenkin käyttöä.

Teräkelkka on yllättäen kiinteä: sehän on itse asiassa tukevin teräkelkkarakenne jota voi ajatella. Kidan säätö on vastaavasti hoidettu liikuttamalla koko höylänpohjaa teräkelkan edessä.

Viimeistely on yleissiistiä, ei silmiinpistävän hienoa. Taso ja tyyli tuo välittömästi mieleen Veritaksen höylät: iso ja jyrkkäkulmainen takakahva, Veritaksen kanssa lähes identtinen kylkiprofiili, samantyyppinen säätöruuvi ja mattamusta pintamaali tekevät höylistä kaukaa katsottuna hyvin samannäköiset. Viimeistelyn taso ja esim. kylkien ja pohjan hiontajälki jäävät jonkin verran jälkeen Veritaksesta, mutta jälki on silti aivan hyvää.

Erityismaininta kannattaa sanoa terästä, joka oli aivan poikkeuksellisen terävä suoraan tehtaan paketista. Höylällä oli jo tehty töitä ennen kuin sain sen vertailtavaksi, mutta terä oli siltikin vielä merkillepantavan terävä. Selkeästi Stanleylla oli laitettu paukkuja siihen että höylä on käytettävissä suoraan laatikosta.

Teräkelkan säätö, kidan koko ja teräkulma

Höylän erikoisuus on täysin kiinteä teräkelkka, se siis on samaa valua kuin koko höylän runko muutenkin. Kitaa säädetään liikuttelemalla kidan edessä olevaa pohjan osaa. Mekanismi on kaikille tutuin nyrkkihöylistä, mutta samaa mekanismia on käytetty myös matalakulmaisissa Stanleyn #62- ja #164-malleissa, jotka ovat pyöreästi Stanleyn viitosen ja nelosen kokoisia höyliä. Säätö aukeaa etukahvan nuppia pyöräyttämällä ja säätöä helpottaa nupin alla oleva vipu, jota sivusuuntaan kääntäessä höylänpohjan etuosa liikkuu edestakaisin.

[img][/img]
Harmillista sinänsä, että uudessa höylässä on unohdettu vanhojen höylien säätömekanismista oleellinen piirre: nupin alla olevassa säätövivussa on ollut kaareva hahlo, joka vastaa etunupin kiinnitysruuvin juureen ja liikuttaa pohjaa. Uudessa höylässä hahlo on ihan suora, joka tekee säädöstä todella raskaan ja epätarkan liikealueen molemmissa päissä. Eli kun kitaa pitäisi pystyä siirtämään ne viimeiset kriittiset kymmenesosamillit hienoon höyläykseen, niin säätö muuttuu epätarkaksi ja takkuavaksi. Säädön raskaudesta johtuen messinkisen säätöhahlon reunat olivat jo jonkin verran tyssääntyneet. Kuvassa on sekä #62 että nykyinen höylä, eron huomaa selvästi.

Yllättävää kyllä kitaa ei myöskään saa säädettyä täysin kiinni säätövivulla, vaan se jää säätäessä 0,3 mm päähän terästä. Jotta kidan saa kiinni, niin se pitää kikkailla sormin painamalla paikoilleen. Tämäkään ei aina onnistu, vaan etunuppia pitää aukoa aika reilusti ja sitten helistellä osat paikalleen.

Kita min: 0,3 (0) mm
Kita max: 5,2 mm
Kidan säätö: Säätyvä etupohja
Teräkulma: 45°

Höylänpohjan suoruus

Pohja ja kyljet on hiottu hyvin, ja olivat täysin suorat ja suorakulmaiset.

Terän teroitus

Kuten johdannossa totesin, terä oli erinomaisesti viimeistelty jo tehtaan paketista, eli sille ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Kiilloitin teränsuun kuitenkin uudestaan, kun höylällä oli jo ennen testiä tehty jonkin verran töitä.

Murtoterä oli ihan uutta designia, hiukan Lie-Nielsenin teriä muistuttava, mutta kuitenkin alapuoleltaan jonkin verran koneistamalla kevennetty malli. Murtoterä sopi terän päälle hyvin, mutta terän tyypistä johtuen sitä ei saanut kiristettyä tuttuun tapaan "jousivoimaa vasten" paikalleen, vaan vasta peittoterä kiristää murtoterän lopullisesti kohdalleen.

Höyläystesti:

Höyläystestissä oli samat kolme puulajia kuin aiemminkin, kovasti ristisyinen tiama, tavallinen visakoivu ja pehmeä kuusi jossa oli muutama viiksioksa pinnassa. Koepalojen pinta karhennettiin ensin hammashöylällä että lähtötilanne on aina sama ja sen jälkeen minuutin aikana piti saada lautaan niin hyvä pinta kuin mahdollista.

Tiamalla pinta oli muuten hyvää, mutta muutamissa kohdissa pintaan jäi tikkua. Ylitin jopa aikarajan hakiessani niihin parempaa pintaa, mutta en siinä oikein loppuun asti onnistunut. Visakoivulla sen sijaan pinta oli aivan erinomaista ja kiiltävää.

Kuusi käyttäytyi oudosti: yleensähän ongelma on kovien oksien ja niiden ympärillä olevien vastakarvanpaikkojen kanssa. Nyt kiinteäkelkkaisella höylällä oksat eivät muodostaneet minkäänlaista ongelmaa, vaan oksanpaikat olivat sileämmät kuin millään muulla tähän asti testatuista viidestätoista höylästä. Sen sijaan tasaisella puulla pehmeästä kevätpuusta lähti pinnasta jonkin verran repeytymää. Kokeilin vielä useammalla omalla höylälläni, mutta ilmiö tuli esiin vain tällä höylällä. Ongelma ei ollut suuri, mutta sikäli hämmentävä, ettei vastaavaa ole juurikaan tullut vastaan töitä tehdessä. Jonkin verran kyllä, mutta ei koskaan tässä mittakaavassa.

Höylällä saavutettu pinnanlaatu arvioitiin seuraavilla kriteereillä:

1 - Kelvoton pinta, syviä repeämiä, tehtävä kokonaan uudelleen
2 - Välttävä pinta, vaatii raskasta siklihöylää tai vastaavaa raskasta siklausta kelvatakseen
3 - Hyvä pinta, siistittävissä käsisiklillä tai kevyellä siklihöylällä kunnolliseksi
4 - Erinomainen pinta, vaatii enintään kevyen käsisiklauksen kelvatakseen lakan alle.
5 - Kuten yllä, mutta ei vaadi enää minkäänlaista viimeistelyä ennen lakkausta

Tiama: 4
Visakoivu: 5
Kuusi: 3
Yhteispisteet: 12

Pisteytys

Olen kopioinut tähän samat arviointiperusteet kuin isossakin testissä, pisteet on annettu samoin perustein.

Ohessa arvosteluperusteet eri ominaisuuksille:

Käytettävyys myyntipakkauksesta
Koska testi oli kirjoitettu myös aloittelijoille, on tärkeää että höylää pystyy käyttämään edes jollain tasolla jo suoraan myyntipakkauksesta ilman että sitä pitää muokata. Edistyneempi käyttäjä tietää jo mitä pitää tehdä, jotta höylän voi saada toimimaan, mutta oletusarvoisesti aika harva ostaa höylää vain aihioksi tuunaukseen.

1: Höylä ei sovellu käyttöön sellaisenaan, vaan vaatii rungon tai sen osien viilausta, koneistusta tai muita vaativia metallitöitä, kuten teräkelkan sovitusta paikalleen.
2: Höylä vaatii pohjan oikaisua, kidan viilausta, säätöjen virittelyä tai muuta helpompia metallitöitä.
3: Höylä vaatii enintään yksinkertaisia säätöjä, murtoterän sovituksen tai pieniä kiillotuksia
4: Höylä on valmis käyttöön vain terän teroituksella
5: Höylä on teroitusta myöten valmis käyttöön

Stanley SW oli tehtaan jäljiltä täysin käyttövalmis, terä oli jopa poikkeuksellisen terävä. Höylä oli täysin valmis käyttöön tehtaan paketista, eli puhdas vitonen.

Kidan säädettävyys, säädön helppous ja tarkkuus

1: Kita on vino tai sen säätäminen kunnolliseksi ei ole mahdollista ilman metallitöitä (viilausta, sovitusta)
2: Kidan säätö onnistuu, mutta tukipinnat ovat vajaasti koneistettuja tai muuten puutteellisia
3: Kidan säätö onnistuu
4: Kidan säätö on helppoa
5: Kidan säätö on helppoa terää irroittamatta

Stanleyn kidan säätö oli verrattain helppoa jopa ilman terän irroitusta. Ikävä kyllä säätö ei kuitenkaan toiminut aivan niinkuin suunniteltu. Sääli sinänsä, kun sama firma on sentään keksinyt koko säätömenetelmän toistasataa vuotta sitten, ja valmistusteknisesti olisi ollut täsmälleen sama tehdä säätöhahlo kaarevaksi - koko osa on kuitenkin tehty meistämällä. Antaisin mielelläni viisi pistettä, mutta jos säätöä pitää autella sormilla että sen saa toimimaan, niin ei pisteitäkään oikein voi antaa kuin neljä viidestä.

Pohjan suoruus, suorakulmaisuus ja pinnanlaatu

1: Pohja on karkea ja epätasainen, kyljet eivät suorakulmaiset
2: Sekä suoruudessa että suorakulmaisuudessa on puutteita
3: Joko suoruudessa tai suorakulmaisuudessa saa olla vähän sanomisen varaa, mutta höylä soveltuu käyttöön.
4: Pohja on lähes täysin suora ja suorakulmainen
5: Pohja on täysin suora, suorakulmainen ja sileäksi työstetty

Pohja oli täyden viiden pisteen arvoinen

Soveltuvuus erilaisiin puutöihin

1: Soveltuu karkeisiin kirvesmiehentöihin, laudansyrjän kaventamisen tyyppisiin töihin
2: Soveltuu perustason puusepintään, mutta ei vielä näkyviin jääviin isoihin pintoihin.
3: Soveltuu myös laajempien pintojen silitykseen helpoilla puulajeilla
4: Soveltuu hyvin myös vaativampien puulajien höyläykseen
5: Soveltuu laajasti erilaisiin puusepäntöihin, karkeahöyläyksestä hienoimpaan silitykseen.

Näillä säädöillä ja monipuolisuudella höylä on mielestäni ansainnut kaikki viisi pistettä. Käytös kuusella oli melko omituista, mutta luulen että säätöjä rämpläämällä olisi parempikin tulos voinut löytyä. Käytös oksien kohdalla oli toisaalta aivan ensiluokkaista.

Viimeistelytaso

Viimeistelytasossa on otettu huomioon erilaisia asioita ilman erillistä arvosteluasteikkoa. Arvioituja tekijöitä ovat olleet mm.

- Säätöjen täsmällisyys, välykset, takertelemattomuus
- Valujen ja koneistusten laatu ja siisteys
- Terän ja murtoterän viimeistely
- Höylän kosketeltavat pinnat (kahvat, säätöruuvit, yms.) on viimeistelty hyvin (lisäpisteitä jos myös muut pinnat on hyvin viimeistelty)
- Höylän yleisilme

Höylä on nykystandardien mukaan viimeistelty, vastaa aika tavalla Veritasta, mutta jää hiontajäljiltään jonkin verran jälkeen. Teräviä kulmia on aika paljon, eikä mitään erityistä "silmäkarkkia" ole edes yritetty tehdä. Kahvan ergonomiaa koskevat samat mutinat kuin Veritastakin, eli isokätinen mahtuu kyllä hyvin hantaakeille, mutta perinteiseen otteeseen tottuneet jäävät vähän paitsioon

Arvosana olisi 4/5, lähinnä holtittoman säätöruuvin ja kitapalan säädön karkeuden takia. Vaikka sivusäädön fletkuutta onkin yritetty hallita erillisellä ruuvilla, niin hyvä ajatus ei vielä aivan riitä jos toteutus ei toimi.

Höyläysvertailu

Höyläysvertailun yhteenlaskettu pistemäärä kolmelle eri puulle on otettu sellaisenaan. Tällä tavalla höylän tärkein ominaisuus, toimivuus, on saanut painotetun arvon. Pistemäärä höyläystestissä oli 12 pistettä.

Minimipistemäärä on 8, maksimi 40.

Käytettävyys paketista: 5
Teräkelkan säätö: 4
Pohjan suoruus: 5
Soveltuvuus käyttöön: 5
Viimeistelytaso: 4
Höyläystesti: 12
Yhteispisteet: 35

Yhteenveto

Stanley SW oli juuri lanseerattu kun tein alkuperäisen höyläystestin. Testi oli niin työläs jo sellaisenaan että tämä jäi testaamatta. Täytyy myös rehellisesti myöntää että Stanleyn viime vuosien tekemisen tyyli ja vanhan nimen pilaaminen ei juuri odotuksia nostanut.

Aloitetaan siitä, että höylä on hyvä. Se olisi vielä parempi, jos yksityiskohtiin olisi kiinnitetty todellista huomiota, mutta perusrakenne on kuitenkin huomattavan tukeva.

Parasta oli kiinteä teräkelkka ja sen tuoma tukevuus. Se oli aivan erinomaista luokaa ja tietyllä tavalla avasi silmiäni myös sen suhteen että juuri samasta syystä vanhat infill-höylät ovat olleet huippua: kelkassa ei ole mitään liikkuvaa ja terä on niin hyvin tuettu kuin se on mahdollista. Peruslähtökohta on erinomainen.

Muutama virhe harmittaa sitäkin pahemmin. On ihmeellistä että Stanley on itse kehittänyt säätyvän kitapalan hienoimmilleen vanhoissa höylissä ja kompuroi sitten aivan lapsellisesti tässä. Miksi säätöosaa on muutettu, jos se johtaa vain huonompaan lopputulokseen? Tuntuu että suunnittelija ei ole ollenkaan tutustunut oman talon tuotteisiin, vaan ottanut sekä messinkisen osan että suoran säätöhahlon Lie Nielseniltä. Lie-Nielsen nimittäin tekee oman säätönsä suoralla hahlolla ja se toimii ihan yhtä kelvottomasti kuin tämä. Kitapalan säätö oli harmillinen pettymys, ja vaikka kidan saakin helistelemällä paikalleen, niin pitäisihän sen nyt toki toimia oikein.

Myös terän säätö sai välillä rumia sanoja kirpoilemaan höyläpenkin tiimoilla. Kun vanhaa Stanikkaa voi säätää kahden työnnön välissä lennosta yhdellä sormella, niin tämän holtiton sivuheitto vaati aina pysähtymään kesken ja säätämään höylää kaksin käsin. Sivuklappauksen estävä ruuvi oli hyvä ajatus, mutta koska se löystyi ainakin omilla näppivoimillani kiristettynä vähän päästä itsekseen, niin se ei ollut mitenkään juhlava esitys.

Toinen omituinen piirre on muodon äärimmäinen samanlaisuus Veritaksen höylän kanssa. Kylkiprofiili on jos ei nyt identtinen niin hyvin samankaltainen, kahvan kulma ja muoto sama ja peittoterä ei kauas heitä leimoistaan huolimatta.

Myönnän olevani kriittinen Stanleyn suhteen. Valmistaja joka on tehnyt monipuolisinta valikoimaa ja aikanaan myös hyvälaatuista jälkeä päätyykin nyt kopioimaan firmoilta, jotka itse asiassa jäljittelevät sen omia vanhoja tuotteita. Oma kitinäni perustuu lähinnä siihen että tiedän mikä potentiaali jo "oman talon" tuotteiden tutkimisessa ja jatkokehittelyssä olisi ollut, nyt tuntuu että on otettu suunnittelijaksi konsultti joka ei ole nähnyt kuin tämän päivän kapineita.

Mutta: kriittisyydestäni huolimatta en voi kiistää etteikö höylä olisi hyvä. Käytännössä höylä on mielestäni parempi kuin kalliimpi Kunz plus, ja vaikkei se premium-höylien kärkeä hätyytäkään, niin sillä on ehdottomasti paikkansa hyvien höylien joukossa. Tällä saa aikaan erinomaista jälkeä. Ennakkoluuloton tekijä, joka pitää modernista otteesta eikä harmittele pikkuvaivoja säätäessä löytää paketista aivan kelpo höylän.