Takila ja puuvillapurjeet Mantaan

Kuvassa on vene, jonka Aatos Hemminki omisti ennen Mantaa. Yritimme noudattaa samaa tyyliä myös Mantan takiloimisessa. Purjeet ovat paljon pienemmät kuin Mantassa, mutta venekin on n. 80 cm lyhyempi. Tässä moottorittomassa veneessä oli kaksi airoparia niin että perätuhdolla soudetaan kasvot menosuuntaan päin. Manta on rakennettu samassa kylässä kuin oheinen vene.

Takilan suunnittelussa käytettiin pohjana museovirastosta ja sukulaisilta saatuja vanhoja valokuvia vastaavanlaisten veneiden purjeista. Takilan suunnitteli Jouni Lahdenperä, joka ompeli myös purjeet. Masto on irroitettavissa, jotta vene mahtui kotisataman siltojen ali. Muutenkin purjehtiminen Helsingin tietämillä on paljon mukavampaa kun pääsee koluamaan kaikki pienetkin lahdet jotka ovat matalien siltojen takana. Masto on vapaasti seisova, kuten tämän kokoisissa veneissä usein on ollut. Purjepinta on niin pieni että tukeva masto kestää kyllä sen ilmankin vantteja tai staageja.

Takila näytti ensimmäisenä vuonna tältä. Isopurjeesta tuli alkuun noin 10 neliön kokoinen ja pikkuinen fokka oli hiukan yli 2 neliötä. Purjeet on ommeltu 12 unssin puuvillasta ja liikkiköydet ovat tervattua hamppua. Masto oli kiinni keulatuhdon reunassa. Soutaminen masto pystyssä oli mahdollista, mutta melko hankalaa. Tässä kuvassa olen juuri nostamassa purjeita.

Takilassa oli vielä ensimmäisenä vuonna paljon puutteita. Suurin ongelma oli liian ohuet mastopuut. Mastopuut käytiin kaatamassa Jämsästä tammikuun pakkasilla. Ne kuorittiin osittain ja jätettiin kuivumaan kevääseen asti. Olimme suunnitelleet paljon pienempää takilaa ja kun neliöitä tuli miltei tuplasti suunnittelemaamme nähden, niin puut jäivät auttamatta liian ohuiksi. Masto oli niin ohut, että kovalla tuulella fokan etureuna oli aivan löysällä ja masto oli kaarella kuin virvelin vapa.

Talvella 98-99 päädyimme rakentamaan koko takilan uudelleen. Siirsimme mastoa kolmisenkymmentä senttiä taaksepäin, jotta soutaminen helpottuisi. Keskelle venettä piti rakentaa mastopenkki, johon masto kiinnitettiin. Myös uusi masto on vapaasti seisova.

Isopurjetta pienennettiin hiukan leikkaamalla taaimmainen paneeli purjeesta kokonaan pois. Fokan kokoa suurennettiin kolmeen neliöön, mutta kokonaispurjepinta-ala pieneni hiukan. Isopurjeeseen ommeltiin noin seitsemänkymmenen sentin reivi. Koska vanhan fokan korjaaminen olisi vienyt yhtä paljon aikaa kuin uuden ompelu, pyysimme purjeentekijää ompelemaan kokonaan uuden fokan. Vanha fokka sopii hyvin reivatun isopurjeen pariksi.

Haimme kevättalvella metsästä uudet, asiallisemman paksuiset mastopuut. Muutoksen mittasuhteista kertonee se, että vanhasta puomista tehtiin uuteen takilaan varpatanko. Mastopuut kyllästettiin pellavaöljy-terva-tärpätti -seoksella ja pintaan vedettiin useita kerroksia vernissaa. Uusi masto ei taivu juuri lainkaan, latvaläpimitta on 6,5 senttiä kun vanha oli tuskin neljää. Muutoksen huomasi selvästi, muun muassa luovikulma parani huomattavasti.

Kun keulapurjeita oli kaksin kappalein, syntyi idea pienestä keulapuusta, jolloin veneeseen saisi kaksi keulapurjetta yhtä aikaa. Koska viritys ei ollut veneen alkuperäisen idean mukainen, piti keulapuusta saada irroitettava ja veneeseen tehtävät muutokset piti jättää minimiin. Tällä hetkellä keulapuu on kiinni samassa kiinnityslenkissä, johon fokka normaalisti kiinnitetään ja veneeseen ei tarvinnut tehdä minkäänlaisia muutoksia.

Vauhdin lisääntymisen uudella purjekokoonpanolla huomaa aivan selvästi. Haittapuolena on tietysti veneessä lisääntyneet köydet. Jos veneeseen ottaa mukaan neljä ihmistä niin narua on jo vähän liikaa. Tuulen noustessa klyyvari pitää ottaa hyvin aikaisin alas, koska kovemmalla tuulella se tuntuu vain sortavan venettä.

Purje nostetaan suoraan sprii- eli varpatangolla. Vähänkin suurempaa purjetta varten olisi viisasta laittaa mastoon ploki, jonka avulla purje nostettaisiin ylös. Nostamisessa on vähän ongelmia kovalla tuulella, varpatanko käy melko raskaaksi. Varpa pysyy ylhäällä pelkän maston ympäri kiristetyn köysilenkin varassa. Purjeen paino kiristää lenkin ja se ei pääse luistamaan kovassakaan kelissä.

Puuvillainen purje vaatii vain aika lailla hoitoa, toisaalta tämän tyyppiseen veneeseen en olisi huolinut keinokuitupurjetta vaikka se onkin huolettomampi. Purje homehtuu melko helposti ja - toisin kuin keinokuitupurjeissa -home myös haurastuttaa kangasta. Tämän vuoksi purjeet pitää aina kuivata ennen pakkaamista ja suola pitää huuhtoa aika ajoin purjeista pois. Koska veneessä ei ole juuri säilytystiloja, säilytämme purjeita kotona. Purjeiden virittely paikoilleen vie aikaa kymmenkunta minuuttia ennen lähtöä.