Messinkirunkoinen muotohöylä

Rakentelin tuommoisen höylän. Tuo lohenpyrstöillä koottu metallikehys on samaa ideaa kuin vanhoissa brittiläisissä infill-höylissä. Toisaalta lohenpyrstökehikkoa on käytetty ylimääräisinä "poskina" noiden höylänpohjan pätkien kanssa kuten Krenov-tyyppisissä höylissä. Ja sitten tuossa on ideana vähän samaa kuin vanhoissa mallipuusepän höylissä joissa oli vaihdettavat pohjat: tähänkin voi tehdä milloin vaan uuden pohjan toisella profiililla ja sovittaa sen samaan kehikkoon.

Mulla on ollut pari vuotta prosessissa muotohöylä, johon voisi vaihtaa pohjia ja teriä sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsee. Toden puhuakseni itselläni tuntuu olevan sellainen määrä listahöyliä, ettei kirjasto äkkiäkään lopu kesken, mutta jossain välissä haaveilin jopa tällaisten höylien massatuotannosta ja rakennussarjojen valmistamisesta. Ihan vaikka vain sen takia etteivät ihmiset ainakaan tekemisen vaikeuden vuoksi laittelisi MDF-pahvilistoja vanhoihin taloihin.

Hyvän tekosyyn höylän rakentamiseen sain, kun tarvitsin eteiseen uudet jalkalistat. Keittiöremontissa kaapiston takaa löytyi lyhyt pätkä talon alkuperäistä jalkalistaa ja halusin tehdä tätä listaa eteiseen. Se olisi tullut verrattain helposti muutamalla erilaisella höylällä pala kerrallaan, mutta sainpahan samalla aikaiseksi rakentaa tämän höylän kun idea oli ollut mielen päällä jo pitkään.

Koko idean ydin oli kehys, kehikko, johon voi laittaa haluamansa pohjan ja terän. Stanleyn #45 ja #55 ovat hienoja höyliä joihin voi virittää melkein minkälaisia teriä hyvänsä, mutta niissä ei ole höylänpohjan muodostamaa höylänkitaa, joka katkaisee lastun ennen kun se repeää profiilin pinnasta. Halusin höylän, johon on helppo tehdä terät ja pohja ja saada aikaan lopullista profiilia.

Yleensä otan kuvia melkein kaikesta mitä verstaalla teen, mutta tällä kertaa tein niin ihan vain ittelle että en pysähtynyt edes ottamaan kuvia itse kehikon teosta. Menetelmä on helppo, sahataan ja viilataan vain ’vähässinneppäin’ lohenpyrstö metalliin ja naputellaan sitten saumat kuulapäävasaralla umpeen. Semmoinen vajaan puolen millin toleranssi piisaa, koska metalli kuitenkin juoksee vasaran alta kun sitä aikansa hakkaa. Messinki tosin voi vaatia vähän lämmitystä välillä, ettei se haurastu liikaa, oma kehikkoni kävi kertaalleen kakluunissa lämmittelemässä puolessa välissä niittausta.

Niitatessa pidin ensin sisällä tammipalikkaa, mutta sitten kun kulmat alkoivat pitämään niin otin klapin pois. Ajattelin että muuten se pian jämähtää paikalleen. Kun niittaus oli valmis, laitoin saman kalikan kehikon sisään ja porasin kaikki reiät. Semmoinen vinkki vielä että sivujen pitää olla tasan saman mittaiset, muuten kehikko menee banaaniksi vaikka mitä tekisi.

Tuo lohenpyrstöhän on itse asiassa mahdoton tehdä puusta, koska se suurenee kahteen suuntaan. Pyrstöön siis viilataan juuri lukitusta varten ylimääräinen kolo, johon metalli sitten pakotetaan kynneksi, joka lukitsee liitoksen paikalleen. Kynnen ei tarvitse olla montaa milliä: tämmöisessä yhden pyrstön liitoksessa sen on hyvä olla aika reilu. Jos lohenpyrstöjä olisi monta peräkkäin niinkuin infill-höylän kyljen ja pohjan välissä niin kynsi saisi olla pienempi. Mitä isomman kynnen tekee, sitä hankalampi tuo on pakottaa muotoon ja hehkutuksia tarvitaan enempi. Itse nakkasin vain kehikon kakluunin loppuhiillokselle vähäksi aikaa muhimaan, se tuntui riittävän pehmittämään messingin.

Niittauksen periaatteesta löytyy ameriikankielellä tietoa esimerkiksi tästä linkistä CAD-kuvien kera.

Tärkeintä niittauksessa on se että päksyttelet kuulapäävasaralla vain pikkulyöntejä kerrallaan etkä yritä hakata olantakaa. Muuten messingistä saa murrettua paloja tai osat muuten muuttavat muotoaan. Vasaran omaa painoa ei tarvitse paljoakaan auttaa. Niittauksen loppuvaiheessa pienestä pyöreäpäisestä tuurnasta on hyötyä, semmoisella saa tiivistettyä nurkkia paljon paremmin kuin vasaralla.

Teränpitimen akseliksi laitoin 10 mm messinkitangon pätkän ja palan 12-millistä messinkiputkea jonka sai pujotettua suoraan akselin päälle. Tällä tavalla sain akselille olakkeen jonka varassa kehikon kyljet pysyvät erillään. Köyhällä kun ei ole sorvia, niin pitää kuihailla muuten. Akselinpään niittaukset tein kuten olkahöylässäni.

Puupohjaa varten sain kaverilta yli jääneen tammilankun tyvipätkän joka oli katkaistu lankun tyvestä halkeamien takia. Lankku oli alun toistakymmentä senttiä paksu ja vajaan 80 sentin levyinen. Halkeamien välistä sai erinomaisesti otettua useamman palan täydellisesti sahattua höyläpuuta. Aihion irti sahaamisen jälkeen homma jatkui höyläten aihio tasaan ja sitten olkahöylällä kehikon kokoiset upotukset kylkiin. Neuvona voi sanoa, että päädyt kannattaa sahata reilusti pitkiksi, koska myöhemmissä vaiheissa profiili ei ole tarkka ihan kalikan päässä. On parasta säästää vähintään viisi senttiä hukkapätkää molempiin päihin, eikä haittaa vaikka jämäpätkissä olisi halkeamiakin. Ne ovat vain tukena muodon tekoon.




Seuraavaksi tehdään pohjan muoto. Se on helpompaa kuin ikinä kuvittelisi: otetaan pätkä alkuperäistä listaa ja sahataan siihen ura. Pujotetaan siihen pätkä sahanterää (mikä vain naulaan sahattu tai muuten sökö kaupan sahanterä käy) ja merkataan siihen profiilin muoto. Raaka muoto tulee helposti smirgeillä ja lopullinen muoto on helppo viilata suoraan vanhaa profiilia pitkin hienolla viilalla. Muoto toistuu täydellisenä, koska profiilin pinta tukee ja ohjaa viilaa.




Pohjan rouhiminen on helppoa. Sikli syö kovaa puuta kauniisti ja voit työstää molempiin suuntiin. Tässä huomaa sen että on syytä ottaa riittävästi hukkapätkää molempiin päihin, koska siklatessa päihin muodostuu vajaata muotoa. Toinen huomattava juttu on se että sikli kannattaa teroittaa pienellä viilalla vielä kertaalleen kunnolla ennen muodon viimeistelyä. Rouhiessa sikliä kallistetaan menosuuntaan, jotta sikli puree kunnolla. Viimeistellessä sitä vastoin siklin pitää olla täysin pystyssä, jotta muoto toistuisi kunnolla. Tylsä sikli ei pure pystyasennossa.

Siklatessa ruopaisin ensin tuon uran pohjan muodon ja paikan tammeen siklillä ja höyläilin hetken kuperalla höylällä muotoa syvemmälle. Sen jälkeen raaputtelin profiilin kerralla melkein valmiiksi, terotin siklin kertaalleen ja viimeistelin muodon. Koko hommaan ei varmaan mennyt puolta tuntia, eli nopeaa hommaa tuo on.

Profiilia miettiessä pitää ajatella myös stoppareita, jotta muoto pysähtyy oikeaan syyyteen. Tässä jätin stopparin vain oikeaan reunaan: tämä kohta määrittää syvyyden. Tavallisissa profiilihöylissä myös oikeaan reunaan tulisi topparikynte laudan reunaa vasten, mutta halusin sen tässä tapauksessa erilliseksi palakseen.

Itse viimeistelin profiilin myös muotohöylillä. Olakkeet tuli tehtyä itse tehdyllä olkahöylällä ja uran pohja kuperalla höylällä, mutta jos sellaisia ei ole niin on syytä ottaa vielä pidempi klapi aihioksi, että päätyjen epämuotoiset osat eivät jää lopulliseen höylään.




Sitten alkoivat metallityöt. Teränpidin tuli 8 mm messinkilatan pätkästä, jonka sahasin karkeasti muotoon ja viilasin sopivaksi. Viimeistellessä käytin laiskuuttani nauhahiomakonetta ja kiillotuslaikkaa, mutta nätimpi siitä olis tullut jos olis jättänyt nauhan kanssa pelaamisen väliin. Teränpitimen kiinnitysruuvin nuppi oli ainoa osa koko höylässä joka oli valmiina, se oli joku tuumakierteinen kiristysnuppi johon jengasin M6-kierteen ja niittasin 6 mm messinkiruuvin säätöruuviksi.




Terää tehdessä innostuin taas sen verran että kuvia ei ole kaikista vaiheista, mutta pohjaklapi katkaistaan teräkulmaan (50 astetta) ja teräaihion takareunaan piirretään aihiota vasten muoto. Jos muodon piirtää suoraan listaprofiilista niin menee pieleen, koska terä on vinossa. Ulkonevat muodot venyvät tuon petikuman verran soikeiksi.

Piirrettyä muotoa myötäillen profiilin saa sahattua kultasepän lehtisahalla nätisti muotoon. Voisi kuvitella että sahatessa menee ikä ja terveys, mutta oikean muodon saa sahattua muutamassa minuutissa ja jos ei tyri sahaa väännellessä niin se tulee yhdellä terällä. Tosin terä alkaa olla kyllä tuon jälkeen aika väsynyt ja tylsä, mutta karkaisemattomaan teräaihioon saha uppoaa nätisti. Samanlaista kultasepän lehtisahaa kannattaa muuten käyttää lohenpyrstöjen pohjien sahaamiseen. Sahoja saa esim. SAR-Machinelta postitse.




Viilasin terän taakse terotusviisteen melko lähelle lopullista muotoa. Tässä vaiheessa pohja pitää jo sovittaa kehikkoon, että terän muodon saa sovitettua tarkasti pohjaan. Myös pohjaa on luvallista muokata tässä vaiheessa, jos se on tarpeen. Pitkähkö olkahöylä ja pari kuperaa ja koveraa on kovasti hyödyksi tässä vaiheessa, niillä saa hienosäädettyä muotoa hyvin. 



Lopuksi karkaisin terän hiiliahjossa. Karkaisuun käy vaikka kunnollinen kaasupoltin eikä hommaa tarvitse pelätä mitenkään ihmeesti: riittää että kuumentaa terän karpalonpunaiseksi (ei liika oranssiksi), sammuttaa veteen tai öljyyn ja päästää keittiön uunissa 200-250 asteessa. Muototerät voi jättää kohtuulisen pehmeiksi, koska niiden teroitus on kovaa hommaa. Höyläysmetrejä tulee vähän verrattuna tavallisiin höyliin, jolloin hiukan nopeampi kuluminen ei ole haitallista. Sen sijaan terotus helpottuu. Lisäksi liian kovasta terästä johtuva lohkeaminen olisi ihan kamala juttu, koko profiilin joutuisi viilaamaan uusiksi.

Tässä vaiheessa olin jo sovitellut pohjapuut kehikkoon ja muotoilut osat, joten jäljelle jäi pintakäsittely. Uitin ensin puuosia puoli päivää pellavaöljyssä. sen jälkeen käsittelin päällispuolet tummalla sellakalla. Laitoin pari kerrosta sellakkaa, täytin sen jälkeen huokoset sellakalla ja hohkakivijauheella ja hioin pinnat öljyn kanssa vesihiomapaperilla. Sen jälkeen laitoin vielä muutaman kerroksen sellakkaa kiilloksi pintaan.


Lopuksi olikin sitten enää höylän kokeilu ja hienosäätö. Ensimmäiset lastut lähtivät helposti, mutta olin ensin rakentanut höylän lastuaukosta melko kapean ja höylä pakkasi tukkiutumaan. Jouduin siis purkamaan höylän ja suurentamaan lastuaukkoa. Lastuaukon suurentamisella ja sivuohjaimen muotoilulla lastut lähtivät juoksemaan höylästä nätisti.

Vaikka olin mielestäni oikaissut höylän profiilin suoraksi, niin höylä ei tahtonut tehdä profiilia loppuun asti. Pohjaa piti vielä hiukan höylätä keulasta ja perästä, koska joku pieni osa profiilista jäi kantamaan eikä höylä leikannut loppuun asti. Pikku säädön jälkeen höylä toimi erinomaisesti.



Muutamia opittuja asioita matkan varrelta jäi mieleen. Ensinnä höylästä tuli hiukan tavallista lyhyempi, koska messinkilatan pätkät olivat vähän lyhyitä. En uskonut että tästä olisi haittaa, mutta jotain viisautta niillä vanhoillakin tekijöillä on ollut: näin lyhyessä höylässä peukalonhanka ottaa kipeästi terään kiinni. Vanhat 1800-luvun höylät ovat olleet vähintään kahdeksan tuumaa (20 cm), vanhemmat vielä vähän pidempiä.

Lyhyyden lisäksi erillinen sivuohjain tekee höylästä vähän hassun korkean, joten siitä tuli hiukan liian korkean näköinen. Halusin kuitenkin yhtenäisen sivuohjaimen pitämään erilliset pohjapalat suorassa linjassa, mutta seuraavassa höylässä taidan yrittää pohjaan integroitua ohjainta. Paitsi että erillinen sivuohjain muuttaa höylän mittasuhteita, se myös haittaa lastujen esteetöntä poistumista höylästä.

Kaiken kaikkiaan tämä oli ihan onnistunut kokeilu. Pitää vielä kokeilla toisen pohjan rakentamista samaan runkoon että saa todistetuksi itselleen että idea toimii kokonaisuudessaan.






Pekka