Sihistin - Puutalot

Pikkukeittiö 30-luvun kerrostaloon

pekka — Mon, 01 Oct 2012 13:23:15 +0000

Tässä kesällä rakenneltiin yhdessä siskolle keittiö. Tila oli haasteellisen pieni, pienimmät mitat 140x180 cm, takaosassa 180x180. Toisella seinällä haittaa teki iso hormisto, joka kavensi käytettävissä olevaa tilaa ja toisella seinällä oli valtavan kokoinen valurautapatteri keskellä seinää. Edellinen omistaja oli käyttänyt ...luovuutta erilaisten iikkeakaapistojen, lastulevyn, vanerin, kaakeleiden ja purukumin kanssa. Lähtökohta oli aika hirveä, ja tilaa oli haaskattu silmittömästi. Ikävä kyllä mulla ei ole nyt käytettävissä alkutilanteen kuvaa, mutta voitte luottaa siihen, että ette menetä mitään vaikka niitä kuvia ei tässä ole.

Skissasin kaapistot ensin nopeasti Googlen Sketchupilla. Huone on todellakin niin pikkuinen, että nuo skissitkin piti piirtää kahdessa erässä. Kun piirsi koko keittiön kerralla, niin sinne 3D-mallin sisään ei mahtunut piirtämään lisää.

Piirtelin vähän luonnoksia sketchupilla, mutta totesin sen aika turhaksi hommaksi. Kun olin päässyt tuohon vaiheeseen, niin aloitin alusta ja piirsin koko hässäkän uusiksi AutoCADilla. Pitäisi harjoitella lisää 3D-hommia, mutta kun CADilla on tullut piirrettyä vaikka kuinka pitkään, niin oikeastaan ainoa lisäarvo 3D-mallinnuksesta on kivat kuvat joita voi pyöritellä.

No, lyhyestä virsi kaunis. Pahoittelen kammottavaa kuvanlaatua, nämä tuli roiskittua kameran automaattiasennolla kiireessä. Muutama paikka kaipaa vielä maalinlipaisua tai muuta viimeistelyä, pitää ottaa paremmat kuvat päivänvalolla kun kaikki paikat on valmiit.

Kaapistojen rungot ovat rautakaupan mäntyliimalevyä, ovet reunalistoitettua kimpilevyä ja laatikoiden rungot koivua. Teetin kaapit puuvalmiiksi puusepällä. Maalaukset, heloitukset, kaakeloinnit ja asennustyöt tehtiin itse, poislukien putkarin ja sähkärin hommat joista haluttiin viralliset dokumentit talonyhtiölle.

Tarttis kalansilmäobjektiivin että sais kaiken kuvaan kerralla. Tässäkin jo kaatuu seinät päälle. Tältä keittiö näyttää ovelta katsottuna.

Tiskikaapista tuli sievä, ongelmana oli yrittää mahduttaa tiskipöytä 48 cm syvään tilaan. Tiskikaapin päällä ei ole kaikkia yläkaappeja, koska siellä oli ilmahormi jota ei saa peittää. Vaikkei siellä mitään ilmaa kuljekaan ja koko torvi on täytetty lekapavuilla. Aikaisemmin tiskikaappi oli toteutettu tavallisilla ovilla ja ne olivat keittiössä jatkuvasti tiellä. Sen takia yläkaappiin valittiin liukuovet. Liukuovet ovat 9 mm vaneria, jonka ylä- ja alareunaan on sahattu urat 3 mm muovista liukukiskoa varten. Alhaalla on sitten kaupasta ostettu muovinen liukukiskon ura.

Tiskikaapin oikea reuna on syvempi, se yltää taakse hormin syvyyden verran. tämäkin tila haluttiin käyttöön, tuonne voi hukata paljon pikkuesineitä.

Saman nurkan taakse mahtui myös aika söötti pikku vetolaatikosto.

Jääkaapin päällä on verkkopohjainen kuivauslaatikko, jossa voi kuivattaa jääkaapin hukkalämmöllä sienet, yrtit ja kasvikset. Loota on jo kokeiltu ja hyväksi havaittu.

Hellaseinä. Haastetta lisäsi hirveän kokoinen valurautapatterimurikka hellan vieressä, vetolaatikot on vain 45 cm syviä oikeassa rivissä. Pöytään on upotettu ritilä, että patterista ilma kiertää. Yläkaapista tuli myös vähän vakiota syvempi, jotta sinne saa piilotettua mikroaaltouunin pois näkyviltä.

Hellan takana on pikku kaakelointi, tässä vielä loppuun viimeistelemättä. Tykkään noista pyöreäkulmaisista reunakaakeleista. Tässä on vielä maalaukset viimeistelemättä, nuo kaakelinreunat pitää vielä siistiä. Ja originaalityylistä hiukan poiketen hellan päälle asennetaan muualta purettu huuva seinän yläosaan: hellan päällä olevaan räppänään ei saanut asentaa puhallinta ja käryt pitää kuitenkin saada pihalle.

Laatikosto syö paljon tavaraa. Tässä näkyy se että oikean reunan laatikoista piti tehdä vain 45-senttisiä että patteri mahtuu taakse. Aika hyvin niihinkin mahtuu tavaraa kaikesta huolimatta. Ja keittiön pienuus tulee tässäkin ilmi: paljon syvempiä laatikoita ei mahtuisi edes vetämään auki. Laatikot on tehty koivusta ja etulevyt koivupintaisesta kimpilevystä, mutta laatikoidsen alla on sitten modernit Grassin soft-close -kiskot.

Laatikoston kahvat on purettu vanhasta keittiöstä joskus 60-luvulla. Niitä ei tarvinnut kuin kiillottaa ja kiinnittää. Isoissa laatikoissa nuo näyttävät ehkä inan verran pieniltä, mutta muoto oli vaan niin täydellinen että näitä päätettiin käyttää.

Yläkaappiin piti saada kaksi ovea ja keskilista JA mikroaaltouuni taakse. Siispä toisen oven syrjään piti jyrsiä valelista, joka näyttää suljettuna ihan oikealta välilistalta.

Oli ihan jännittävä yksityiskohta, että Hokola Oy:stä löytyi juuri tuon näköisiä salpoja, koska nämä ovat täsmälleen samaa tyyppiä kuin mitä oli siinä keittiössä josta vetolaatikoiden kahvat on purettu. Vanhassa keittiössä tosin vastaavat helat olivat niin hunossa kunnossa, että niitä ei saanut elvytettyä tähän käyttöön.

Pöytätason kangaskuvioinen ikilevy ja koivureuna on muuten aika mahtavasti 50-lukua. Oli tullut kuvastoon juuri keväällä, en olisi osannut kuvitella löytäväni noin hyvin tyyliin sopivia tasoja.

Koitan laitella detaljikuvia näytille, kunhan saan otettua paremmat kuvat jossain välissä. Nämä nyt oli vähän roiskaisuja.

Todeta täytyy, että jos noita työkseen piirtelisi niin ei kyllä taitaisi olla näkkäriä kaapissa kovin usein. Ja kyllä tuossa asennuksessa, maalaamisissa ja muussa tuhertamisessa meni ihan oma aikansa. Keittiö on kumminkin nätti, ainakin nätimpi kuin kuvat

Pekka

Parvekkeen ja ovikatoksen rakentelua

Pekka Huhta — Sun, 04 Oct 2009 14:37:57 +0000

Parvekeprojekti tuli tuossa "kesäprojekteissa" esiteltyä, mutta kun prosessista on tullut otettua pirusti kuvia, niin tykkäsin että kerron vähän yksityiskohdistakin. Varsinkin, kun nämä on juuri sitä perinteisintä puutyötä ja liitostekniikkaa, jolla asiat minusta kuuluu tehdä. Nämä voi tehdä naulaamalla - edellinenkin parvekkeenraasku oli naulattu kasaan - mutta minusta tällä tavalla saadaan parempi, kauniimpi ja kestävämpi lopputulos.

Kunnostetun ulko-oven päälle rakennettu lippa tuli tehtyä samalla estetiikalla ja rakenteilla. Kun siitä tuli sekä ulkonäöltään että rakenteiltaan selkeä pari parvekkeelle, niin sen rakentaminen on kirjoitettu tähän ikään kuin päällekkäin parvekkeen kanssa.

Partsin palaset tehtiin samoista paksuista parruista kuin moni muukin tämän talon "korjauspala". Ne ovat saman ison kartanon kattoparruja, joista tähän taloon on aikanaan tehty muitakin osia. Pihasauna oli tehty jämäparruista, ja kun se purettiin naapurin talon alta niin mulle jäi sopiva hivakka parruja talteen.

Valitsin parruista ehjimmät ja halkeilemattomimmat. Sen päälle kavensin parruja aina eniten halkeilleelta puolelta, niin että parruihin ei jäänyt halkeamia, jotka olisivat keränneet vettä. Halkeamat laitoin aina niin päin että sadevesi ei kerry niihin. Mun käsisirkkeli uppoaa vain 75 mm suoraan puuhun, niin että jouduin halkaisemaan loput taltoilla ja kirveenterillä kiilaamalla. Pinnat höylättiin tietty käsihöylällä tasaan.

Tein mallit sekä seinään upotettavan parrun päästä että kaidepylvään yläpäästä ihan sen takia että oli helpompi hahmottaa osat pikkupalaan sen sijaan että olisi tyrinyt koko parrun. Ja samalla oli helppo sovittaa kaikki seinään tulevat palat tuon tyngän päähän sen sijaan että olisi vintannut joka kerta koko parrun ylös. Jokaiseen parruun tuli vähän erilainen sovitus ja tynkään saattoi tehdä muutoksia jokaista varten. Samalla tavalla kaidetolpan yläpään sai hahmotettua nätiksi.

Parvekkeen "hirsipuihin" ja vinotukiin tuli viisteet nurkkaan keventämään ilmettä. Silmä on siitä vekkuli kapistus että se hahmottaa vain pinnan; jos parrun kylkipinta on nurkastaan viistetty, niin se näyttää silmälle yhä suunnilleen sen korkuiselta kuin mitä se on viisteen reunaan asti. Veistin viisteet vetopuukolla, joka on miltei samanlainen työkalu kuin meikäläisittäin kaikille tuttu panttirauta, parkkuurauta, paitsi että siinä on kahvat poikittain ja terä on suora, eikä kaareva. Sillä saa veistettyä nuo viisteen päätteet kauniisti viiste alaspäin ja suoraa pintaa viiste ylöspäin. Jos puu on oksatonta ja suoraa niin tällä saa tehtyä viisteen loppuun asti edes höylällä viimeistelemättä, mutta oksankohdat pitää melkein aina viimeistellä höylällä.

Vaikka vinoreevan alareuna on viistetty 45 asteen kulmassa, niin yläreuna on viistetty keskelle asti ihan sen takia että muodostuu ikään kuin harjakatto, joka kaataa veden vinoreevan sivuja pitkin eikä uita sitä alas seinään.

Mallasin "hirsipuita" paikalleen ja hain oikeaa kulmaa vinotuille. Parru painoi sen verran, että oli soma roikottaa sitä köydestä paikallaan, olisi ollutkin pirunmoinen homma riepottaa parru paikalleen vain tikkailla kantaen. Yläkolmion ikkunasta oli helppo vetää talja parruun ja nostaa se ylös.

Liitin parvekkeen vinotukien päät tappiliitoksella vaakapuihin. Samalla tavalla liitin katoksen vinoreevan alapään koristelautaan. Tapin pää tulee valmiiksi sahaamalla, tarvittaessa tappia voi hiukan sovittaa upotukseen sopivaksi höyläämällä.

Itse upotus tulee helposti: ensin avataan taltalla ääriviivat, sitten upotustaltalla itse monttu ja viimeiseksi sitten sivujen viimeistely vaikkapa samoilla taltoilla, joilla työ aloitettiin. Katoksen pienempiin upotuksiin käytin japanilaisia upotustalttoja, jotka ovat verrattoman käteviä erilasten liitosten tekemisessä.

Vaikka tässä mennään vähän asioiden edelle, niin samoilla taltoilla oli helppo tehdä upotukset kaiteen säleiden päille kaidepuun alareunaan. Vaikka liitin kaidepuiden päät kaidetolppiin tappiliitoksilla, niin seinään niitä ei voinut samalla tapaa liittää. Tein siis porausmallineen kaidepuille niin että sain pari ruuvia kiinni runkoon. Porasin mallineella ensin pitkällä 6 mm terällä ruuvin reiän ja sitten 12 mm terällä upotuksen ruuville. Ameriikanmurteella tämmöinen ruuvaus on "pocket hole screw", ja sille myydään sikahintaisia ohjareita. Kiitokset Kotiverstaan Hanskille ideasta tuon ohjarin suhteen, pummasin idean tähän.

Parvekkeen kokoaminen olikin sitten melko yksinkertainen toimitus. Maalaamisissa meni jonkin aikaa, varsinkin, kun halusin maalata lavan puut kaksivärisiksi. Käsin rajaamalla hommaan meni melko tavalla aikaa, mutta lopputuloskin on nätti.

Ikävä kyllä kaiteiden kasaamisesta ei ole kuvia, mutta kaidesäleiden yläpäät on tosiaan taltattu kaidepuiden alareunaan. Kaidepuiden päissä on samanlaiset tapit kuin vinotukien päissä, ja tappiliitokset on vielä varmistettu poraamalla 8 mm reikä liitoksesta läpi ja lyömällä siihen puutappi lukkosokaksi. Myös säleikön alareunassa olevat vaakarimat on upotettu kaidetolppiin.

”Hirsipuut” on kiinnitetty koloihinsa vahvoilla, kuumasinkityillä kulmaraudoilla. Vinotukien alapäät on ruuvattu seinähirsiin pitkillä kahdentoista millin vahvuisilla täkkipulteilla ja niiden kantojen päälle tuli peitetapit. Tärkeä juttu parrujen kiinnityksessä on myös tervapahvinen kaulus, joka pyrkii estämään, ettei parruja pitkin pääse vettä seinään. Sama seinälle nostettu tervapahvisuikale jatkuu myös lavan alle. Itse lavan puut ovat lehtikuusta, niin että niiden pitäisi kestää kohtuullisen hyvin.

Niinkuin kuvista näkyy, niin parveke pitää vielä maalata kokonaisena. Olin maalannut kaikki osat irtonaisina ja projekti on kestänyt niin pitkään, että maalipinnatkin ovat jo ehtineet likaantua puupinon päällä odottaessaan. Kaikki pinnat on ensin öljytty raa’alla pellavaöljyllä, pohjamaalattu sinkkivalkopohjamaalilla ja sitten maalattu pariin kertaan, viimeinen viimeistelykerros puuttuu vielä.

Katoksen detaljeissa oli vain pari erilaista liitosta: kattoniskat tulivat kiinni pystylautaan lohenpyrstöllä ja vinotuen yläpäässä oli vain yksinkertainen lapa- eli litsiliitos.

Halusin katoksen tuista yhtenäisen kokonaisuuden, jotta sain kasattua koko laitoksen valmiiksi ja nostettua sen yhtenäisenä paikalleen. Valmiit katoksen tuet pysyivät kasassa pelkillä liitoksilla, mutta varmistin ne liimaamalla ja lyömällä pari pientä naulaa litsiliitoksesta läpi.

Katoksesta tuli niin siro, etten halunnut siihen erillistä räystäskourua pilaamaan linjoja. Siksi tein katoksen etureunaan jalkarännin, joka ajaa samaa asiaa paljon elegantimmin. Huovituksen jälkeen ei sitten tarvinnutkaan tehdä muuta kuin nostaa katos paikalleen seinälle.

Tällainen projekti tällä kertaa.

Pekka

Kesän projekteja: parveke, portaat ja paljon muuta

Pekka Huhta — Tue, 01 Sep 2009 21:00:00 +0000

Ettei aivan laiskaksi mainittais niin kuvasin tänään viime kuukausien tekosia.

Kesän aikana talo on valmistunut hämmentävällä tavalla. Miljoona vuosia roikkunutta projektia on yhtäkkiä ihan pienellä ja helpolla tavalla tullut valmiiksi. Vaikka nyt parveke, jonka niskapuut sahasin vanhoista parruista jo kolme vuotta sitten samalla kertaa kun sahasin kylppärin isoja listoja varten tarkoitetut kalikat.

Talo on valmistunut 1919, sen perusteella päätellen että yläpohjan turpeiden alla on hesareita 1918-1919, viimeiset löytyy marraskuulta 1919. Sillä ajatuksella on iloinen ajatus että talo on ulospäin melko lailla taas sievä 90-vuotisjuhliin. En käytä määrettä "valmis", onhan tää ollut valmis jo silloin aikanaan, nyt se on vain palautettu aikaisempaan tai vähän paranneltu.

Parveke oli aika mätä kun me tänne tultiin. Edellisen omistajan tytär kertoi, että parvekkeella ei kukaan uskaltanut käydä edes 40-luvulla ja se oli niin mätä että se oli pakko tiputtaa alas melko pian muuton jälkeen. Itse tekemäni sänky ei taittunut rapuista ja se oli pakko nostaa partsin kautta. Sillä nostolla todettiin että kaiteet oli juuri ja juuri kiinni ja pikku nyhjäisy tiputti ne alas. Niijjotta oli helpompaa potkia kaiteet länään ja nostaa sänky ylös. Tähän aikaan ei sille parvekkeen lavallekaan pystynyt astumaan.

Tykkään että uudesta partsista tuli melko sopiva. Se on vähän isompi kuin alkuperäinen, mutta kaipa siihen tottuu. Ainakin sillä mahtuu kuivaamaan pikkuisen pyykkiä.

Kaikki parvekkeen liitokset on tehty perinteisellä tavalla talttaamalla, tappiliitokset on vielä poikkitapeilla varmistettu. Niin että vaikka ne onkin liimattu, niin siellä on silti tappi poikittain pitämässä liitosta paikallaan kun liima muuttuu joksikin muuksi.

No, muuta tehtyä: Kattoikkuna-pura-ja-kokoa. Vanha oli aika elänyt, siihen tuli uutta sivupanelia, uusi katto, aluskate ja vanhat tiilet. Ja kattoikkunat on ne kolme ainuaa reikää joissa on uudet ikkunat meidän talossa, kun vanhat oli niin huonosti tehdyt ettei niitä kannattanut kunnostaa. Kolmen sormen navettanurkalla tehtyä pokaa ei kannata kunnostaa jos se on riittävän risa.

Kiitokset Tompalle joka on tehnyt kaikki noi pellit niin että mun ei tarvinnut kuin saumata ne kasaan. Tuo oli nyt kolmas ikkuna jonka pellit rullasin ja jälki alkaa olla just ja just apumies-repsikan jälkiä, mutta veden se pitää.

No, muuta tapahtunutta. Ulkorappu oli mallia "ur hanuren", se valutti vettä talon alle urakalla ja vanhat sisäraput oli mädät ja madonsyömät. Kaikki räystäältä valuva vesi tuli rapun kautta talon alle ja ovi oli hyvin luovasti vedetty alas talon helmalinjasta. Yhden rapabetonisen ulkoportaan tilalle hommasin tonnin graniittia oikeiksi rappusiksi ja nostin sisärappuja niin että kuistilla mahtuu olemaan. Kuisti on ollut aina meidän remppavarasto ja nyt kohta siitä voi tulla ihan oikea kuisti.

Kuten kuistin kuvasta näkyy, niin kuistin ikkunat on nätit. Ne oli niin ruokottomassa kunnossa että jotenkin silmä väisti niitä aina kotia katsoessa, mutta kun Pirjo (meidän luottopuuseppä) rassasi ne kuntoon niin oikeasti tajusi että ne on kauniit. Oikeasti. Nyt ei tartte kun asentaa ovi ja rakentaa lippa päälle niin julkisivua voi ihan vaikka kehua.

Kuistin sisällä olevat rappuset oli niin syvät että sisäovea avatessa piti pakittaa taas portaille että sai oven auki. Kun raput nousi vähän niin sain sisäraput pienennettyä niin että kuisti ei enää olekaan kahtia jaettu porraskuilun kohdalta, vaan siellä mahtuu kulkemaan poikkisuunnassa. Vanhojen rappujen reuna menee poikkirimojen kohdalla, mutta nyt kuistin puolelta toiselle mahtuu kulkemaan kompuroimatta syvässä kuilussa välissä. Luonnollisesti kaikki säästettävissä oleva materiaali säästettiin, niin että vanhojen rappujen sivupaneloinnit on vielä vanhat ja rapun pienennys on yhtä lailla vanhoja lankkuja. Niistä valkattiin ne laudat joiden alla oli kauniisti kaunokirjoituksella edellisen omistajan nimi, sattui niin somasti että vanhojen portaiden alla oli vanhan lautapaketin lähetystiedot. Vaikka nuo alkuperäisen rappumontun poikkilistat jäi paikalleen niin moni ei hoksaa että rappuja on pienennetty.

Näiden lisäksi keväällä tuli värkättyä halkokatos. Puuvaja oli jo olemassa, mutta se haalattiin 30 metriä tontin toiseen päähän. Vajan päähän tuli reilu kymmenen motin halkokatos ja vaja/katos-kombinaation taakse hyllykkö puutavaralle niin että varahirret ja sekalaisen puutavaran saa vajan runkopuiden jatkeiden "piikeille" säilöön.

On ollu pitkän aikaa semmoinen olo ettei täällä mitään tapahdu, mutta tänä kesänä on tapahtunu paljon. On aika hyvä olo.

Pekka

Eteisremontti

Pekka Huhta — Sun, 15 Mar 2009 17:41:22 +0000

Eteinen oli alunperin melkoinen sokkelo. Sinne oli rakennettu 80-luvulla WC, joka tukki koko tilan. Rappukäytävä oli alunperin kylmää tilaa: Eteinen oli ahdas senkin vuoksi että kylmän rappukäytävän ja varsinaisen sisäeteisen välissä oli seinä.

Koska alakertaan haluttiin joka tapauksessa vessa, niin se suunniteltiin rappujen alle vanhaan komeroon. Tätä varten komeron etuseinää piti hiukan siirtää samalla kun vanha väliseinä rappukäytävän ja eteisen välistä meni purkuun. Näin saatiin eteisestä yhtenäinen avoin tila.

Keittiön alle on rakennettu vuonna -32 erillinen kellari. Tässä vaiheessa talon alta kaivettu multa on vain siirretty alapohjaan kellarin seiniä vasten eristykseksi, jolloin tuuletustila maanpinnan ja puiden välillä oli jäänyt liian matalaksi. Alapohjan niskoihin oli iskenyt laho ja alapohjassa oli myös hyönteisvaurioita. Kun lattia oli rikkonainen myös väliseinän vuoksi ja WC-kopin kohdalta, niin oli mielekästä tehdä koko alapohja uusiksi eteisen kohdalta. Vanhaa oli jäljellä niin vähän ja se oli niin huonkuntoista ettei säästäminen ollut mielekästä.

Purku alkoi vessan kimpilevyseinien purkamisella ja lattian ottamisella ylös. Taloon vedetyt keskuslämmitysputket oli tehty melko ronskisti, putket oli kolottu lattialautoihin siten että alun perin 50 mm paksuissa laudoissa oli ohuimmillaan 10 mm jäljellä. Myös vesi- ja viemäriputket oli tehty samalla oksat pois-mentaliteetilla.

Seuraavaksi purin väliseinän. Ovenkarmin kohdalta kurkaten olin odottanut rankaraketeista seinää, mutta yläosa oli hirttä ja se seisoi kahden pystytolpan varassa. Seinä vaikutti kantavalta, mutta todellisuudessa molemmat tolpat olivat löysällä. Tästä huolimatta väliseinän kohdalle rakennettiin myöhemmin tukipalkisto, aivan kuin oltaisiin poistettu kantava seinä. Rappuset, parin katotuolin ja yläpohjan paino olivat kahdeksan tuuman pystyparrun varassa. Kiinnostava ratkaisu, kun katseli että mitä tuon parrun ala oli: koko komeus oli pari senttiä paksun panelinpätkän varassa...

Vaikka siis hirsiseinän pätkä oli itsekantava ja sen tolpat löysällä, seinään rakennettiin silti palkit rappusten ja seinän jämän tueksi. Oli kaunista että tontilta löytyi täsmälleen samoja kahdeksan tuuman parruja kuin mitä alkuperäinenkin oli: samoista parruista oli tehty saunan kehikkoa ja niitä oli saunan purun jäljiltä olemassa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy pystypuu ensimmäisessä sovituksessa (ja yksi vanhoista parruista samaan aikaan pönkättynä aputueksi).

Puretun seinän tilalle tehtiin kannatusniska tukemaan seinän kohdalle jätettyjä ylimpiä hirsiä. Rappusten reunaan tuli pystytolpan ja tukipuun väliin vinotuki eli orjankäpälä. Ei niinkään lujuuden vuoksi, vaan rajaamaan rappusten reunaa.

Lahojen niskojen paikkaamisen jälkeen pohjaan hakattiin umpilaudoitus ja sen päälle tuulensuojalevy. Usein alapohjaan jätetään vain tuulensuojalevy harvalaudoituksen päälle tai pahimmilaan vain niskojen pohjaan lyötyjen lautojen varaan. Mielestäni tämä tapa on huono: vaikka tuulensuojalevy pitääkin jonkin verran, niin se alkaa joka tapauksessa roikkua ajan mittaan kostuessaan. Umpilaudoituksen päällä levy muodostaa hyvä tiiviin kerroksen ja tasaisen pohjan. Tuulitiiviyden vuoksi rivesin vielä tuulensuojalevyn ja sinien reunat. Hifistelyä ehkä, mutta puolen tunnin työllä sai takuulla tuulitiiviin rakenteen.

Itse niskarakenne oli hiukan modernimpi. Lattiassa on kolme kerrosta kakkosnelosia ristikkäin ja ruuvattuina toisiinsa aina risteyskohdista pitkillä 6x180 mm ruuveilla. Kun reunimmaiset niskat on aina ruuvattu seiniin kiinni ja kaikki niskat toisiinsa, rakenne on hyvin jäykkä. Samalla eristys on helppoa 60 cm jaolla ja rullalta otetulla pellavavillalla.

Päällimmäiseen kerrokseen vedettiin lämmitysputkisto sekä vesi ja viemäri vessaan. Uusi putkisto tehtiin samalla tavala kuin vanhakin, mustasta putkesta. Patterit säilyivät melko lailla vanhoilla paikoillaan, ainoastaan wc:n patteri siirtyi puoli metriä sivuun toiselle seinälle.

Koska rappukäytävä oli ollut kylmää tilaa, sen eristykseen ei oltu juuri kiinnitetty huomiota. Alapohjassa rappusten alla oli turve-eristeen sijaan vain kevyempää sammalta ja kanervaa, josta tuuli reippaasti läpi. Paljon puhuu sekin, että kovilla pakkasilla rapunaluskomerossa maalipurkit vetivät jäähän.

Hirsikehikko oli rappukäytävän osalta rivetty vain voilokilla eli lehmänkarvavillalla. Hirsikehikon riveäminsen parantaminen kävi rapun alta sisäkautta, niin että ainoastaan rappusten ylpuolella olevan hirsikehikon riveäminen jäi alkuperäiselle vähän huonolle tolalle. En kuitenkaan halunnut muutaman neliön takia purkaa alkuperäista panelointia pois riveämistä varten.

Tämänikäisissä taloissa eteistilat ovat yleensä olleet panelipinnalla. Rappukäytävähän olikin paneloitu, mutta vanhan eteisen puolella oli hirren päällä huokolevy ja tapetti. Jotta tila saatiin yhtenäisen näköiseksi niin myös vanha eteistila paneloitiin samalla tavalla kuin rappukäytävä. Verstaan puoleinen seinä rappukäytävästä oli alunperin vaakaan paneloitu. Nyt koko seinään lyötiin yli pystypaneli. Helsingin erikoishöyläykseltä löytyi täsmälleen vanhalla profiililla olevaa kapeahelmistä hellmiponttipanelia, joka naulattiin samalla tavala kuin alkuperäiset panelit, keskeltä läpi yhdellä naulalla. Naulat upotettiin ja kitattiin yli.

Lattialaudaksi ei löytynyt alkuperäistä vastaavaa 50x145 kokoista ponttilautaa, joten tilalle otettiin lähinnä vastaavaa 33x145 mm lautaa. Laudat kiinnitettiin samalla tavalla kuin muuallakin talossa eli päältä naulaamalla. Naulat upotettiin tuurnalla ja kitattiin päältä.

Seinien värimaailma oli kauniistikin sanottuna jyrkkä, myrkynvihreää ja kirkkaanoranssia. Maaleissa oli yhteensopivuusongelma: vanhan pehmeän pellavaöljymaalin päälle vedetty kova alkydi ei pysynyt pohjassa kiinni. Pellavaöljymaali oli tukasti kiinni puussa, mutta jos seinää kolhaisi vähänkään, niin kova maali hilseili päältä pois. Kaikki oli siis pakko raapata pois.

Rappuset olivat pahasti kuluneet. Pahin ongelma oli, että etureunat olivat kuluneet pyöreiksi. Pyöreäreunaiselta rapulta liukastuu helposti, joten kantit piti saada taas teräviksi. Kokeilin maalinpoistoon Metabon maalijyrsintä, ajattelin että sillä voisi jyrsiä myös pinnat suoriksi. Vanhat kuprulle nousseet rappuset olivat melko epäkiitollinen harjoituskohde maalijyrsimelle, mutta ne sai kuitenkin joten kuten putsattua. Sen sijaan pintojen oikaisuun maalijyrsimestä ei ole. Otin käyttöön ison työntötaltan ja pari höylää ja höyläsin rappuset suoriksi. Nurkkien pyöreys hävisi höyläämällä etureunasta vähän reilummin pois. Yhden rapun reuna oli niin pahasti kulunut että vaihdoin tilalle uuden laudan 50 mm lattialaudasta.

Maalaukseen ajattelin alkuun käyttää kerrankin valmista tehtaan sävyä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lattiamaali oli omaan silmään liian punaista ja seinämaali liian vihreää.

Tein eteisen lattialle koevedoksen Uulan lattiamaalista. Otin lattialle reilun lorauksen punaista maalia ja vähän pienemmän ruskeaa. Maalasin lattiamaalilla punaista taustaa referenssiväriksi, törkkäsin pensselin ruskeaan lätäkköön, maalasin viereen sillä sekoituksella niin pitkästi että sävy oli tasainen ja sitten eri lätäköistä maalia "poimimalla" eri sävyjä vieri viereen niin että sain jonkunlaisen kartan. Ja sitten lähdin sekoittelemaan suunnillensa samaa sävyä purkkiin sillä että lisäsin aina vähän sävyväriä perusväriin. Kun jo kokeillessa pitää yllä tuntumaa siitä että kuinka paljon panee sävyä perusmaaliin, niin tietää aika tarkkaan että miten perusväri muuttuu kun sävyä lisää.

Tässä oli kyseessä lattiasävy "puolukka" ja vanhan värikartan mukainen umbran ruskea. Yritin ottaa kuvankin siitä hienosta sävynäytteestä, mutta ei se juuri eteisen hämärässä valossa näyttänyt miltään.

Seinien, katon ja kattolistojen sävyt tulivat samasta Uulan sävystä ”Oliivi”. Se oli sellaisenaan hiukan tumman sorttista, joten seiniin vaalensin sitä noin kolmanneksella valkoista maalia ja kattoon vähän reilulla puolella valkoista. Seinän ja katon sävyero ei ihan suoraan näy, mutta vaaleampi sävy keventää kattoa kauniisti. Kattolistoja varten sävyä piti tummentaa sopivasti. Lisäsin kahta eri vihreän sävyä maaliin niin että sain sen tummennettua seiniin ja kattoon sopivaksi.

Jalkalistoja varten sävytin umbranruskeasta ja lattiamaalin punaisesta sävyn. taitoin ruskeaa vähän lattiamaalilla siksi että listoissakin olisi vähän jotain samaa sävyä kuin lattiassa. Täsmälleen sama väri taas ei tuntunut hyvältä, koska kattolistoissakin oli tuollainen kontrastijippo.

Oviaukkojen listoitus meni muuten ihan normaalisti, mutta paneloiduille seinille piti lisätä panelin paksuinen lista karmilaudan alle. Nämä listat on liimattu karmilaudan takapuolelle ja höylätty tasaan, ettei sauma jää näkymään.

Jalkalistoja varten meillä oli keittiöremontin aikana löytynyt aarre, vanhan kaapin takaa löytynyt pätkä talon alkuperäistä jalkalistaa. Halusin kopioida listan eteiseen, joten päädyin tekemään muotohöylän (lue juttu toisaalta blogistani), jolla sain tehtyä tarpeellisen määrän listaa.

Kattolistoja ei ikävä kyllä saanut suoraan alkuperäisille paikoilleen. Koska kahdelle seinälle tuli panelointi suoraan vanhan päälle, menivät nurkat uusiksi. Lista on melko lailla kippuralla profiililla ja listanpäiden sovittamisessa meni oma aikansa. Päitä ei ole jiirattu vaan toisen listan pää on veistetty aina toisen listaprofiilin mukaiseksi. Kuulostaa vaikealta, mutta on itse asiassa hyvinkin helppoa.

Eteisen viistokaton ja seinän sauma aiheutti vähän päänvaivaa, koska panelointi loppui ikäänkuin kesken ja listan taakse piti vielä piilottaa muutama sähköjohtokin. Päädyin siis höyläämään eräänlaisen mittakaavasuurennoksen yläaulan kattolistasta peittämään tuota väliä. Kattolistojen ja tuon leveän listan jiirit piti tehdä veistämällä.

Muutama homma on vielä tekemättä, patterit asentamatta ja yläkerran viemäri koteloimatta, mutta alkaa se tuossa pikkuhiljaa näyttää valmiilta. Lopuksi vielä muutama kuvapari ennen ja jälkeen remontin.

Pekka

Kylpyhuoneen koristelistat

Pekka Huhta — Thu, 22 May 2008 18:59:33 +0000

Halusin kylpyhuoneeseen ihan omat listat kolmestakin syystä. Ensinnäkin olen sitä mieltä että lista on parhaimmillaan koru, jolla ei suinkaan paikata virheitä, vaan jolla korostetaan eri rakenneosien rajoja. Toisekseen olisi ollut aika turhauttava hommata kaupasta parin listanpätkän takia metritolkulla listaa. Ja kolmanneksi: nyt jokaiseen paikkaan sai tehtyä juuri täydellisen kokoisen listan, eikä joka pätkää tarvinnut lähteä etsimään yksitellen.

Itse asiassa koko kylpyhuoneremontti alkoi paneloinnin rintalistojen tekemisellä (juttu toisaalla), joten oli luonnollisen tuntuista myös lopettaa koko projekti listantekoon.

Aloitetaan yksinkertaisimmasta: ikkunasyvennyksen seinillä olevan korsupanelin kaveriksi tarvittiin samanlaista listaa. Sitä olisi tietysti voinut tehdä leikkelemällä panelista koiraspontti pois ja täyttämällä naaraspontti puulistalla. Aikaa siihen olisi kuitenkin mennyt ihan yhtä paljon kuin kokonaan uuden listan tekoon.

Puumateriaalin valinta on tärkeää listanteossa, muuten lista jää tekemättä tai ainakin joutuu kittaushommiin listoja maalatessa. Erityisen tärkeää hyvä puumateriaali on tehtäessä listoja jotka lakataan tai kuultomaalataan.

Myös syysuunta on tärkeä. Puun syyt pitää saada asettumaan siten että syyt ovat mahdollisimman tarkkaan kohtisuorassa höylättyä pintaa vasten, muuten höylä pyrkii repäisemään koko vuosiluston pinnan kerralla pois ja pinnasta tulee epätasainen. Siispä tämä simppelikin lista pitää höylätä niin että puun syyt ovat mahdollisimman kohtisuoraan pystyssä, kuten aihiossa sattui olemaan.

Kuva 1: Hyvää tiivistä puutavaraa lista-aihioksi.

Kuva 2: Puun syysuunnan valinta listaa höylätessä: vasemmalla syysuunta oikein, oikealla väärin.
Kuva 3: Samat listat julkisivun puolelta: yllä oikeinpäin höylätty lista, alapuolella väärin höylätty, pinnastaan repeilevä lista.

Listan teko helpottuu, kun aihioon höylätään merkkiurat profiilien pohjan kohdalle. Isoa rintalistaa tehdessä höyläsin urahöylällä kaaren ääriviivat siten että oli helppoa höylätä kaaren muoto kauniiksi. Yksinkertaisempia profiileja höylätessä riittää kun höylää yhden uran profiilin pohjan kohdalle ja tekee sitten oikean kaarevuussäteen (tai muun muodon) oikean mallisella höylällä. Profiili on valmis, kun merkkiura katoaa näkyvistä.

Itse käytän merkkiurien tekoon Stanleyn nelivitosta, johon olen terottanut V-mallisen terän. Terän kärjen pitää olla ihan keskellä kiskon harjaa, jotta mitat tulevat oikein. #45 on siitä helppo tässä hommassa että sen ohjaimet ovat hyvät ja sekä etäisyyden laudan reunasta että uran syvyyden saa hyvin säädettyä. Tähän kelpaisi sinänsä vaikkapa sirkkelillä tai yläjyrsimellä pyyhkäisty ura ihan yhtä hyvin, mutta lyhyitä pätkiä tekee vähintään yhtä nopeasti tuolla kapealla V-terällä.

Kuva 4: Stanleyn #45, jossa on V-muotoon terotettu terä.
Kuva 5: Uran syvin kohta ja etäisyys mitataan ja höylä säädetään oikealle kohdalle. Tässä oikeaa teräsäätöä tarkistetaan alkuperäisen panelin pintaa vasten.

Kuva 6: Merkkiura...
Kuva 7: ...ja uraprofiili höylättynä.

Seuraavaksi pyöristetään ulkonurkat sopivan kaarevuussäteen koveralla höylällä. Tässä voi käyttää myös tavallista suorapohjaista höylää, mutta oikean muodon hakemiseen menee moninkertaisesti vaivaa.

Kuva 8: Valmis lista panelin rinnalla.
Kuva 9: Kun paneloinnin juoksutuksen sai oikeaksi, panelointi näyttää kiertyvän nurkan ympäri. Panelointi piti siis aloittaa nurkan kohdalta. Sama lista jatkuu katon lapetta pitkin paneloinnin alareunassa.

Seinäpanelin ja suihkuseinän lasin väliin tuleva lista oli hyvin samantyyppinen. Reunassa käytin kapeaa kaksinkertaista helmiprofiilia, koska sama teema toistuu muissakin listoissa kylppärissä.

Kuvat 10-13, nurkkalistan tekovaiheet ja valmis lista paikallaan.

Oven karmilaudat toteutin hiukan tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Karmilauta ei siis kierräkään oven ympäri kuten tavallisesti, vaan seinäpaneloinnin ylälista eli rintalista toimii karmilaudan yläosana. Tämän vuoksi myös karmilautojen teeman piti olla lähellä rintalistoja.

Tein ensin pari puolen metrin kalikkaa malliksi ja sovitettavaksi ylälistan kanssa yhteen. Olen tykästynyt tuohon helmikuviointiin. Jos joku ihmettelee että ”mikä ihmeen helmi”, niin miettikää helmiponttipanelia; sekä ylälistan alareunassa oleva tuplahelmi että luonnosten kolmin- ja nelinkertainen helmi ovat samanlaisia ”helmiä” kuin helmiponttipanelin välihelmi.

Totesin, että kolminkertainen helmi on kuitenkin rauhallisemman näköinen, vaikka alkuun mietin jopa viittä helmeä rinnakkain. Kolme helmeä jätti kuitenkin mukavan ilmavan tunnun listaan.

Kuva 14: Karmilautaharjoitelmat ja rintalista.

Kuten kuvista näkyy, karmilautoihin ei löytynyt kunnollista puutavaraa. Jouduin höyläämään listat lautakaupan kuusisesta laudelaudasta. Näiden kittaamiseen vierähtikin sitten aikaa melko lailla. Muutenkin valmiit höylätyt laudat ovat hyödytöntä tavaraa listantekoon, niistä kun pitää höylätä ensin pyöristykset nurkista pois.

Kuva 15: Höyläsin ensin helmet laudan keskelle Stanleyn #45:lla.
Kuva 16: Helmien reuna piti saada avattua 45 asteen kulmaan ja tähän käytin syrjähöylää. Myös pientä simssihöylää olisi voinut käyttää.

Kuva 17: Ohensin lautaa helmistä reunaan päin noin 3-4 mm siten että helmiosa jäi koholle. Pyöristin vielä nurkat sopivalla koveralla höylällä.
Kuva 18: Valmis lista. Huomaa että lista jatkuu lähes täysin paneloinnin tasossa nousten vain vähän ulos paneloinnin pinnasta.

Jalkalistat tulikin esiteltyä jo vanhan listajutun yhteydessä, valmiiden lautojen syrjään höylättiin vain koristeprofiili. Maalausvaiheessa tosin päädyin höyläämään myös lautojen pinnan käsihöylällä koska tehdaskutterin jälki paistoi rumasti maalin läpi.

Jalkalistan liitos karmilautaan olikin vähän haasteellinen, koska karmilauta oli niin samassa tasossa kuin jalkalista. Tästä selvisin pyöristämällä jalkalistan pään. Suoralta osalta laudan pää olikin helppo höylätä nyrkkihöylällä pyöreäksi, mutta profiilin osuudelta tein muodon taltalla ja viiloilla.

Kuva 19: Jalkalistan pää

Jalkalistan päädystä rakentuu kaunis, notkuva aasinsilta muihin listanpäihin. Pyöristys on harvinainen tapa tehdä listanpäitä, paljon yleisempi on jiirata listanpää suoraan 90 asteen kulmaan.

Rintalistan pää päättyy kattolyhdyn kohdalla ”tyhjään ilmaan” joten oli selvää, että piti keksiä jonkinlainen listanpää siihen. Listan sahaaminen poikki ei käynyt, koska listan alareunassa oli huullos panelointia varten. En tiennyt vielä listoja höylätessäni minkä paksuinen panelointi seinän tulee, joten nyt valitun paksumman panelin kanssa jouduin paksuntamaan myös listaa. Listan alareunaan tuli siten sopivan syvyinen kynte panelille.

Kuva 20: Rintalistan profiili.
Kuva 21: Alareunan kynte piti tietysti täyttää, jotta profiilin sai veistettyä nurkan ympäri. Liimasin siis sopivaan kohtaan kyntettä paikkapalan, johon sain veistettyä profiilin. Päällä näkyy ensimmäinen harjoitelma profiilin päästä.

Kuva 22: Seuraavaksi piirsin profiilin muodon nurkan ympäri ja sahasin suurimman osan pois ohutteräisellä sahalla.
Kuva 23: Seuraavaksi veistin profiilin mahdollisimman lähelle erilaisilla suorilla ja kourutaltoilla. Tämän jälkeen profiili piti viimeistellä viiloilla.

Kuva 24: Profiili taittuu nurkan ympäri.
Kuva 25: Pari muuta jiiriä rintalistassa. Kun tehdään jokin muu kuin 45 asteen kulma listaan, kulma pitää puolittaa kuten ylemmässä jiirissä. Monimutkaisen listan nurkassa voi joutua veistämään profiilin muodon toisen listan päähän kuten alemmassa nurkassa.

Jiirin päätteen maalatussa listassa olisi voinut tehdä niinkin yksinkertaisesti että olisi katkaissut listan tarkasti 45 asteen kulmaan, tehnyt 45 asteen päätypalikan ja liimannut ne yhteen. Maalatussa listassa se olisi tosiaan käynyt päinsä, mutta veistäminenkään ei ole mahdottoman vaikeaa. Ja lakatuissa pinnoissa jiiraus ei vaan kerta kaikkiaan käy. Lakatun ikkunapenkin etureuna ja sen koristelistat piti joka tapauksessa tehdä veistämällä.

Kuva 26: Ikkunalaudan pää kääntyy kauniisti nurkan ympäri ja veden pääsyä panelin taakse estää toinen pikku lista jonka etureuna on myös vuolaistu muotoon. Käytin samaa listaa myös männystä höylättynä ja maalattuna suihkuseinän ja paneloinnin välissä.

Listojen tekeminen on loppujen lopuksi yksinkertaista hommaa. Siinä toki on pari vaikeutta, ensinnä hyvän puutavaran saatavuus ja toisekseen työkalujen puute. Paljon yksinkertaisemmallakin arsenaalilla pärjää. Jo parin yksinkertaisen höylän kanssa voi koristella jo paljon: nätti helmi reunaan höylättynä tekee jo paljon ja parilla kuperalla ja koveralla saa jo aika helposti tehtyä valtavan määrän profiileja. Eikäpä höylien tekeminen itse ole sen kummempi konsti kuin mikään muukaan puutyö.

Lopuksi vielä muutamia kuvia listoista ja niiden valmistukseen käytetyistä höylistä

Kuva 27: Korsupaneloinnin pariksi höylätty lista. Kupera 13/16” ja kovera 5/16”. Kuvasta puuttuu Stanleyn #45.
Kuva 28: Nurkkalista paneloinnin ja suihkuseinän väliin. Kupera 1 1/8” ja Stanleyn #45 v-uraterällä ja tuplahelmiterällä.

Kuva 29: Karmilauta. Stanleyn #45 ja tuplahelmiterä, 3/8” kovera, Stanleyn #5 ja kuvasta puuttuu vielä syrjähöylä #99.
Kuva 30: Jalkalista. Stanleyn #55 ja profiiliterä.

Kuva 31: Ikkunapenkin etureuna. Muotohöylä ja ¼” helmi.
Kuva 32: Ikkunapenkin vesilista maalattuna mäntyisenä ja lakattuna lämpökoivuisena.

Kuva 33: Lattian kehyslauta. Pitkähöylän mallinen muotohöylä.
Kuva 34: Höylässä oli kiinteä ohjain, mutta se piti ottaa pois ja korvata listaan kiinnitetyllä ohjainlistalla.

Paitsi että listojen tekeminen on hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa, se on myös erinomainen tapa rikastuttaa rakentamisen perinnettä. Rautakaupoista ja sahoilta saa nykyisin hyvin kapeaa valikoimaa listoja ja erityisesti vanhaa korjatessa ja entisöidessä vanhojen listojen käyttö tekee todella kauniin vaikutelman.

Listojen teko käsin on kiistämättä työlästä. Nämä työtavat ovat parhaimmillaan kun talosta puuttuu tai on särkynyt vain vähän listoja. Mutta silti: listat ovat talon koruja. Niitä ei ole tarkoitettu vain peittämään rakentamisen laiminlyöntejä, vaan kaunistamaan ja koristamaan.

Jos siis talossa on yksikään kaunis listanpätkä jäljellä, kannattaa ajatella että tekisi tai teettäisi listoja saman mallin mukaan taloon sen sijaan että tyytyy rautakaupan perusprofiileihin tai pahvilistoihin.

Pekka

P.S: Listojen kiinnittämisestä pitänee sanoa muutama sana. Viimeistelynaulain on kyllä käytännöllinen kapine, mutta viimeistelynaulaimen jälkiä ei jätetä näkymään listoihin. Rumia naulanreiät ovat valmiiksi maalatuissakin listoissa, mutta erityisen rumia vanhoissa listoissa. Listat voi kiinnittää viimeistelynaulaimella tai kannattomilla dyckert-nauloilla, mutta reiät kitataan aina. Valmiiksi maalatuissakin listoissa kannattaa etsiä (tai sävyttää) pintamaalin värinen kitti, pyyhkäistä sitä sormella naulankannan päälle ja pyyhkiä siten tärpättirätillä naulanympärys. Näin kittiä jää vain naulankannan päälle eikä pinta ole aivan niin ruma kuin pelkkien reikien kanssa.

Itse maalaan listat valmiiksi mittoihin sahattuna, naulaan ne seinään kiinni, upotan naulankannat kevyesti, kittaan maalin sävyyn leivotulla lastakitillä (katso lastakitin valmistus eri jutusta) ja lopuksi maalaan listat kevyesti seinällä. Ylimääräiseen kittaamiseen ja maalaamiseen menee vain ylimääräinen tunti huonetta kohti, joten en pidä sitä mitenkään mahdottomana vaivana jos on jo käyttänyt kymmeniä tunteja listojen tekoon ja sovittamiseen paikoilleen.

Ovenkarmin rakentaminen

Pekka Huhta — Thu, 20 Mar 2008 21:05:24 +0000

Nykyisin käytetään yleisesti kierrätysovia vanhojen talojen entisöinnissä, ja ongelmaksi muodostuu usein se ettei karmeja ole viitsitty purkaa mukaan. Näitä neuvoja soveltamalla saa rakennettua vanhan peilioven arvolle sopivan karmin.

Tässä näytetyt työmenetelmät ovat niitä perinteisimpiä, mutta samaa ideaa soveltaen saa sirkkelillä ja konehöylälläkin kelvollisen karmin. Älä siis lue liian syvä ryppy otsalla, ei ole välttämätöntä höylätä kyntteitä käsin, jos ne saa tehtyä sirkkelillä. Sirkkelikyntteessä vaan pakkaa näkymään terän jäljet, joten sirkkelilläkin tehty kynte kaunistuu huikeasti kun sen siistii simssihöylällä.

Helpoimmalla karminteossa toki pääsee, jos käyttää valmiiksi höylättyä karmilautaa sahalta. Tässä on kuitenkin pari merkittävää ongelmaa: vanhat ovet eivät ole vakiopaksuisia, joten kynte ei välttämättä satu oikein. Toisekseen puutavaraliikkeen karmilauta on höylätty pyöreäkulmaiseksi, ja tämä näyttää tökeröltä vanhassa talossa. Eikäpä vanhan talon paksuihin seiniin löydy karmilautaa sahalta muutenkaan. Tässä siis pikaohjeet karmintekoon alusta asti, sovella itse käyttämäsi menetelmän mukaan.

Otetaan riittävän leveä mäntylankku kunnollista sydänpuuta ja kavennetaan siitä aihio. Tässä tapauksessa ovi tuli ohueen väliseinään, jolloin samasta 200 mm lankusta sai molemmat karmipuut. Tehdään höylätavara perinteiseen tapaan ensin rouhintahöylällä ja sitten penkki- ja pitkähöylällä.

Kynte höylätään penkkisimssillä. Siinä ei ole kiinteitä ohjureita, ohjaimena toimii vain suorareunainen rima jonka sivu ohjaa höylää. Kyntteen syvyys merkitään karmipuun kylkeen suuntaispiirtimellä.

Itse höyläys tapahtuu hiukan eri tavalla kuin normaali pinnan höylääminen. Sen sijaan että höylää työnneltäisin käsivoimin, käsivarret tuetaan vartaloon kiinni ja käytännössä kävellään karmilautaa päästä päähän. Tällä tavoin kädet eivät väsy ja kerralla voi ottaa hyvin vahvaa lastua. Lastuja tulee jonkin verran, säästä ne uunin sytykkeiksi tai joulupaketin fylliksi. Omalta kohdaltani niitä tulee paljonlaisesti, niin että lähinnä pakkaavat menemään kakluunin sytykkeiksi.

Seuraavaksi taltataan nurkkaliitokset. Modernien ovien kanssa näkyy että nurkasta otetaan vain pieni kulma pois ja kootaan karmi liimalla ja parilla ruuvilla. Tätä ei todellakaan kannata käyttää perinteisten raskaiden peiliovien kanssa, koska nurkka ei kestä pitkään. Peiliovi painaa moninkertaisesti pahvioviin verrattuna, joten ei kannata urheilla asialla. Kaikkiin peiliovien karmeihin pitäisi tehdä jonkinlainen sormiliitos vähintään kolmella sormella, jotta nurkka kestää. Tässä tapauksessa tein ylänurkan neljällä sormella, vaikka liitoksesta tuli vähän ahdas. Toisaalta kyntteen sai sovitettua nätisti sormien puoleen väliin.

Liitokset merkitään ensin pareittain, merkitään poistettavat osat molempiin puoliin ja sahataan auki viivan hukkapuolelta. Suurin osa hukkapuusta poistetaan joko järeällä reikätaltalla tai poraamalla. Viimeistely hoidetaan veistämällä hyvin terävällä viimeistelytaltalla.

Nurkkaliitoksia tehdessä pitää tietysti päättää käyntiväli, eli rako joka syntyy karmin ja oven väliin. Käyntiväli on oville usein 3 mm, eli oven ja karmin väliin pitää jäädä ympäriinsä 3 mm rako. Yleisesti ottaen on parempi jos et maalaa ovea ennen karmin asennusta, koska oven sovittaminen höyläämällä on sillä tavoin helpompaa. Jos ovi ei ole maalattu, niin tee käyntivälistä mieluummin aavistuksen verran ahdas ja sovita ovi sitten kohdalleen.

Koska kyseessä oli kylppärin ovi, kynnyksestä tuli tarkoituksella vähän horisko. Kynnyksen väliin jää suljettunakin vähintään puolentoista sentin rako, jotta kylpyhuoneeseen tulee korvausilmaa. Omituisen muodon takia oli kuitenkin viksumpaa jakaa liitos vain kolmeen sormeen, jolloin pystypuun alapäähän tuli vähän monimutkaisempi loveus. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä yksi keino hukkapuun poistoon liitoksesta: ylimääräisen voi sahata pois ohutteräisellä lehti- tai kaarisahalla. Tässä tapauksessa syy sahaukseen oli se että lämpökoivu sälööntyy helposti ja reikätaltalla hakkaaminen olisi voinut särkeä kynnyksen.

Karmin kokoaminen on helpointa lattialla, tai tietysti riittävän isolla pöydällä jos sellainen on tarjolla. Myönnytyksenä modernille ajalle nurkkiin kannattaa porata reiät ja upotukset pitkille ruuveille molempiin suuntaan. Jos sormet ovat kapeita, niin reunimmaisiin sormiin ei kannata laittaa ruuveja halkeamisvaaran vuoksi. Liimaa en yleensä käytä tällaisissa liitoksissa, sitä ei ole ennenkään tarvittu. Liitos pysyy kuosissaan hyvillä sovitteilla, ei liimalla. Muista aina porata sekä alkureikä että upotus myös itseporaaville ruuveille, koska muuten voit halkoa sormet. Erityisesti upotus on tärkeä, tee se vaikka kymppimillin poranterällä jos et omista upotusterää.

Viimeiseksi sitten saranoiden asennus. Helpoimmin tämä käy kun tämmäät oven juuri oikeaan paikkaan karmia ja merkkaat saranan paikan sekä oveen että karmiin yhtä aikaa. Tähän riittää ihan vain saranan korkeusaseman merkkaaminen, muuta ei tarvita. Saranoiden etäisyys nurkista on yleisen nyrkkisäännön mukaan ensimmäisten kahdeksasosien kohdalla, jos muut syyt eivät määritä paikkaa. Tässä ovessa ylä- ja alapeilien mittasuhteet ovat sellaiset, että saranat näyttävät tasapainoisilta, kun niiden keskiviivat ovat peilien keskiviivalla. Merkkaa paikka mahdollisimman ohuella viivalla, tässä on selvyyden vuoksi vähän paksu jälki.

Saranointi käy sukkelaan: ensin piirretään saranan paikka karmiin. Saranakohta tulee merkitsemäsi viivan tasalle ja saranan paikka oven syvyyssuunnassa laitetaan silmällä. Saranan lehdessä on taite, jonka kohdalle sarana asettuu. Toisen saranan syvyyssuuntainen paikka merkitään mittaamalla tästä siten että myös syvyyssuunnassa syntyy 2 mm käyntiväli. Mitta lasketaan kyntteen pohjasta (ja kyntteen pohjaan tulevasta oven reunasta) ylöspäin.

Sen jälkeen lyödään viivat auki mahdollisimman leveällä taltalla. Talttaa tässä vaiheessa viivojen sisäreunaa pitkin. Sen jälkeen taltataan upotuksen pohja. Tähän pitää olla terävä taltta ja hyvä käsi tai sitten pieni ”mummunhammas” eli pohjahöylä. Katso höyläartikkelista kuvat tästä. Vasta kun olet taltannut upotuksen pohjan niin talttaa varovasti upotus oikean kokoiseksi.

Ja sitten vielä muistutus: perinteiset saranat asennetaan uraruuveilla, jotka istuvat kauniisti saranan upotukseen. Jos et saa hankittua uraruuveja, niin kittaa ristiura- tai torx-ruuvit umpeen ja maalaa yli. Ovi on kuitenkin paljon auki ja saranoista loistavat modernit ruuvit tarttuvat aina vähänkään asiaa tuntevan silmään. Kittaaminen tietysti kismittää oven purkajaa, mutta onpahan siinä välissä muutama kymmenen vuotta harmoniaa ja sielunrauhaa välissä.

Ja voilá, meillä on sopiva karmi saranoineen. Enää maalaus ja asennus. Mahdanpa laittaa kuvan karmista paikallaan kunhan se tulee asennettua.

Pekka

Katon kangastus, kaakelointi ja panelointi

Pekka Huhta — Sun, 13 Jan 2008 16:48:42 +0000

Jaaha, päivitetääs taas kylppärin edistymistä.

No, ensinnähän mä voitin puutyökilpailun tuolla kaapilla. Mun piti saada sen kisan loppuun mennessä valmiiksi koko kylppäri, mutta lokakuun loppuun piti sitten viimeistellä vain kaappi. Mutta tykkäs siitä näköjään muutkin. Muuten kylppi on edistynyt hiljalleen.

Lattiaanhan on tulossa veneenkansilattia, niin että samapa se sitten oli rakentaa toisenlainen veneenkansi kattoon. Katto on niinkin omitusta materiaalia kuin pellavakangasta, joka on maalattu kiinni kattovanereihin. Veneiden kansissa on käytetty samanlaista rakennetta ja se on täysin vedenpitävä. Ensin levitetään maalia vaneriin (veneissä kansilautoihin) ja pikkuisen kostutettu kangas kiristetään siihen kiinni. Kuivuessaan kangas kiristyy maaliin ja maali liimaa sen kunnollisesti kiinni.

No, kannessahan tämä on helppoa, mutta katossa vähän vaikeampaa. Sain kuitenkin kiristettyä kankaan nätisti käyttämällä ohuita puusäleitä joiden läpi niittasin kankaan kiinni. Rimat ja niitit pystyi poistamaan seuraavana päivänä. Kun kankaat oli liimattu kiinni yksi pala päivässä, niin koko katto maalattiin kolmeen kertaan pellavaöljymaalilla.

Kaakeloidessa on huvennut yllättävän paljon aikaa. Isotöisin on ollut saippualaatikko seinässä. Halusin sen nätisti kaakelijakoon, niin että reikää ei viitsinyt tehdä etupeltoon. Olin tehnyt alle raamit, joiden sisään kotelo tulee, mutta itse kotelon puhkaisun jätin siihen että näin tarkkaan missä laatoituksen rajat kulkee. Kun laatoitus oli varvia vaille laatikon kohdalla, tuikkasin rälläkällä seinään reiän ja vesieristin sen.

Halusin kotelon reunat nätiksi, piti vielä tehdä jiirilaatikko koristekaakeleille että sai nurkat jiiriin. Kapeiden koristeiden sovittelussa auttoi kun veti koristeet maalarinteipillä kohdilleen laastin kuivumisen ajaksi. Sen jälkeen olikin aika helppo jatkaa kaakelointia saippualaatikon ympäri.

Nurkkien koristelistat tuli sahaltua muotoon rautasahaan kiinnitettävällä lankasahalla. Lattiaan tuli Pukkilan klinkeri. Tykkäsin noista lattian ja seinän väliin tulevista holkkalistoista, ne oli pakko laittaa, vaikka niissä nyt olikin oma tähtäämisensä.

Ja tässäpä koko kaakelointi valmiina:

Panelointi tuli 18 mm helmiponttipanelista. Helsingin erikoishöyläyksellä oli helmiponttia jetsulleen samalla profiililla jota talossa on ennenkin käytetty. Paneloinnin yläreunaan tulee vielä käsin höylätyt listat, jotka tein jo keväällä. Juttu listojen höyläämisestä löytyy täältä.

Etenee se, vaikkakin hitaasti. Mutta minkäs mahtaa kun on laiska äijä tekemässä.

Pekka

Keittiön kaapistot

Pekka Huhta — Tue, 27 Nov 2007 16:48:51 +0000

Kaappien suunnittelu alkoi jo ennen koko remontin alkua. Meillä on ulko-ovena selektiivimalli josta saa kannettua lastulevyä vain ulospäin ja kun edellinen keittiö kesti 30-luvulta tähän päivään, niin tavoitteena oli tehdä yhtä lailla pitkäikäinen keittiö. Lähdin siis piirtelemään kaappeja ihan itse valmiskeittiön sijaan. Pidän vanhojen kaapistojen huonekalumaisuudesta, eli tässäkin alakaapistoon on haettu pikkuisen mallia vanhasta piirongista vetolaatikoineen.

Vanhan puretun puuhellan paikalle haaveilimme uudesta puuhellasta, mutta totta puhuen näin pienessä keittiössä sille ei ollut tilaa. Sen sijaan piirsin puuhellan tilalle hellasaarekkeen joka noin toiminnallisesti ajaa samaa asiaa. Samalla myös kärynpoisto vanhaan tuuletushormiin tuli hoidettua luonnollisesti. Vanhassa keittiössä oli kaasuliesi, ja kun on muutaman vuoden sellaista käyttänyt niin sähköhellaan ei ole paluuta. Kaappiin piti siis saada vielä tila kaasupullolle.

Kaapistoja teki kaksikin puuseppää, toinen teki rungot ja toinen ovet ja laatikot. Vaikka sitä on joskus työkseenkin suunnitellut asioita, niin tuntui aika herkulliselta nähdä kaapistot ihan oikeasti sen jälkeen kun oli tuijotellut niitä päiväkaudet vain paperilla.

Puusepän kanssa sovittiin että kaapit maalataan kahdesti ja se ei ihan piisannut vaan pinta oli vielä hiukan epätasainen. Maalailimme kaapit sitten vielä kolmannen kerran paikallaan. Maalina oli Uulan pellavaöljymaali itse sävytettynä. Ihan alusta asti maalia ei olla tehty itse muutamaa koe-erää lukuunottamatta, mutta käytännössä kaikki sävytykset on tehty itse tähän taloon. Paitsi että se on kivaa hommaa, niin jotenkin on helpompi aavistella lopullista väriä maalipurkin pinnasta kuin postimerkin kokoisesta värimallista.

Kun kaapit oli maalattu ja tammiset työtasot asennettu niin homma alkoi olla viimeistelyä vaille valmis. Tasot öljyttiin puuvenetyyliin lujasti pellavaöljyllä ennen asennusta ja alapuolelle tuli vielä Osmon vaha päällimmäiseksi, sinne kun ei pääse lisääkään öljyä laittamaan. Pinta jäi vain öljylle. Kaikki huoneen listat jalkalistoja lukuunottamatta putsattiin, maalattiin ja laiteltiin takaisin paikoilleen. Kaapistoihin ruuvattiin kahvat ja salvat.

Hellataso näytti alkuun hiukan liian isolta paikalleen. Uuni ja hella vievät oman tilansa, kaasupullolle piti saada tila ja vasemman puolen vetolaatikoihin haluttiin vielä riittävästi tilaa kattiloille. Kun pöytätason sai kuitenkin kiertämään nätisti hellannurkan ympäri, niin kaappi alkoi istua kivasti paikoilleen.

Hellankulman taakse jääneeseen lokoseen oli vaikea sovitella mitään erityisen hyödyllistä hyllyä tai kaappia. Vanhan keittiön aikaan päädyimme astiapyyhkeiden suurkuluttajiksi, kun keittiössä ei ollut kuivauskaappia. Tuntui aika luonnolliselta panna pyyhkeet hellankulmalle "lämpimään", vaikkei tuo piironki niin pyyhkeitä kuivatakaan kuin oikea hella. Kuvassa näkyy myös kaasupullokaapin ovi, kaappiin mahtuu joko 5 kg teräs- tai komposiittipullo.

Muista yksityiskohdista voisi mainita puusepän tekemän apteekkikaapin, johon on laitettu kaikki jauhot ja muut kuiva-aineet. Kovapäisyyttäni en viitsinyt etsiä riittävän siistiä valmista mekanismia ja kun kaikki löytämäni mekanismit olivat jotenkin muovisen tai halvan oloisia niin päätettiin että puuseppä tekee tuonne vain laatikot ja se siitä. Valinta oli oikein hyvä, rullakiskoilla laatikot tulevat ulos todella nätisti.

Tiskikaapin alle tuli kierrätysasema, vetolaatikkoon mahtuu justiinsa mitoitettuna viisi kierrätysastiaa. Tässä tuli oikeastaan vastaan ainoa vapailla mitoilla tehdyn kaapiston ongelma: kaksi kaupan roskisvaunua ei mahtunut vierekkäin kaappiin kun kaappi ei ollut moduulimitoissa. Mutta eipä ollut iso homma tehdä oman mittaista vaunua laskiämpäreille. Ja toisaalta viemäriputkille olisi pitänyt tehdä tila vaikka kuinka olis ollut "kaupan hylly".

Mietimme pitkään vaihtoehtoa paneloinnille tuossa tiskipöydän päällä. Mietitytti että kuinka panelin saa pidettyä puhtaana ja erityisesti että kuinka panelin tiivistää niin ettei vesi valu pöydän taakse. Toivon mukaan pintaan vedetty lakka auttaa puhtaanapidossa ja pöydänkanteen naulattu lista pitää pöydällä lainehtivan veden poissa seinästä. Ja jos panelointi alkaa ihan sikamaisesti likaantumaan tiskipöydän kohdalta niin sen päälle voi sitten vaikka naulata kuparipellin suojaksi. Ja ettäs pääsen itteäni kehumaan niin kaikki tämän sortin listat on itse tehtyjä, kun en laiskuuttani viittinyt edes mennä kauppaan katsomaan josko siellä olis sopivaa.

Leikkuulaudan kohdalla piti vähän improvisoida, koska rullakiskoilla ulos vedettävä moderni leikkuulauta olisi ollut aika korni keittiöpiirongissa. Olen joskus puutyökurssia vetäessäni tehnyt oppilaiden jämäpätkistä lihapölkyn joka sopi vetolaatikkoon kuin valettu, takareunasta piti kaventaa sentin verran ja pölkky oli kuin laatikkoon tehty. Tarvittaessa sen saa vielä kaiveltua laatikosta pois kovempaan käyttöön.

Ikkunan alla on talon mukana tullut vanha leivontapöytä tasona, varsinainen ruokapöytä on olohuoneen puolella. Sääli että leivontapöydän mukana olleet 1800-luvun lopun pinnatuolit lähtivät edellisten matkaan, mutta kiva se on tuo pöytäkin. (Toim. huom, sain myöhemmin ostettua myös ne pinnatuolit edellisiltä, niiden entisöinti seuraa joskus.)

Tämmättinen keittiö. Hommaan meni aika tarkalleen viisi kuukautta, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat hiukka alkuvoimistelua ja viimeisten detaljien hieromista, mutta vaikka luppoajat kuinka laskee niin kyllä siinä yhden kvartaalin sai huhkia kaikki illat ja viikonloput. siitä puolitoista-pari kuukautta oli lattiaa ja hirsihommia, köökki sinänsä olisi kyllä tullut nopeamminkin.

Tämän tarinan kirjoittaminen on toiminut ihan hyvänä terapiana. Ihmisen mieli paranee niin nopeasti, ettei sitä ennen kuvien selaamista muistanutkaan jotain lattiaa jyskyttäneensä kappaleiksi. Taikka repineensä seiniä, maalanneensa, kaakeloineensa, hakanneensa Haltexeja seiniin, raapineensa rappausta, liimailleensa korkkia... Puhumattakaan että saisi mieleensä että missä järjestyksessä tavarat olivat vanhoissa kaapeissa. Sekin on jo unohtunut että neljään kuukauteen ei ruokaa laitettu muuta kuin yhdellä sähkölevyllä ja tiskit kannettiin kopalla yläkerran lavuaariin tiskattavaksi.

Keittiön seinät

Pekka Huhta — Tue, 27 Nov 2007 16:36:35 +0000

Sillä aikaa kun lattialaudat olivat tasaantumassa keskellä lattiaa, seiniin vedettiin puukuitulevyt jotta levyn alapää saatiin lattiapinnan alle. Sisäseiniin tuli 12-milliset levyt, ulkoseiniin pantiin kaksi 12-millistä. Sähköjä vedettiin putkissa lattian alla ja kaapistojen taakse tulevat pystyvedot upotettiin pinnimmäiseen haltexiin.

Kuitulevyn päälle vedettiin jostain vintiltä löytyneestä paperirullasta pohjapaperi tapetin alle vähän tasoitteeksi ja toisaalta tasaamaan levyjen aika tummaa väriä. Kyllä mun nähdäkseni se vanha viljankeltainen haltex on vaan nätimpää kuin tuo eglonvihreä jota kaupasta löytyi. Näyttikin, hitto, melkein kipsilevyn väriseltä. Tässä vaiheessa tehtiin myös panelointi ylä- ja alakaappien väliin.

Hellan päällinen kaakeloitiin matalilla kaakeleilla tiililimityksellä. Saumoihin en jaksanut hakea kaupasta monen kilon pussia jotain tököttiä. Mietin että liidullahan näitä on ennen saumattu ja tein sitten niin. Liidun sekaan tuli pantua hiukka valkosementtiä vahvisteeksi, saa nyt nähdä kuin se siellä pysyy. Vaan nätti siitä tuli, justiinsa saman värinen kuin ne oikeat.

Välitilan panelointi maalattiin kolmeen kertaan. Kun kiilto ei vieläkään ihan tyydyttänyt niin vedin pari kerrosta öljylakkaa "glanssiksi" päälle. Lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut, maalissa on todella upea hohde. Pellavaöljymaalillahan oksankohdat ja muut eri tavalla imevät paikat jäävät helposti mataksi tai muuten eri kiiltoasteelle. Tällaiset viat sai lakalla täysin piiloon ja kaupanpäälisiksi tuli mahtava hohto maaliin. Seiniin vedettiin aika juhlavalla kuviolla oleva Tapettitalon jugend-tapetti.

Lattiaan laitettiin korkkilattia perinteisistä 30x30-senttisistä paloista liimaamalla. Liimauksessa piti olla apuna 50-kiloinen jyrä, jolla levyt sai jyrättyä kunnolla kiinni. Itse liimaaminen kävi yhdessä iltapäivässä. Lautojen päälle vedettiin ohut tasoite ja laatat liimattiin suoraan siihen.

Keittiön hirsityöt

Pekka Huhta — Mon, 26 Nov 2007 22:00:00 +0000

Purujen alta löytyi "ihan pikkuinen" kolo. Ja kun kolosta työnsi kameran sisään ja räpsi muutaman kuvan, niin selvisi se vedon syy. Kamera oli muuten todella hyvä periskooppi tässä vaiheessa, tuonne reikään kun ei saanut oikein työnnettyä päätä ja taskulamppua yhtä aikaa.

Muutaman välivaiheen jälkeen purut ja rossipohjan aluslaudat oli kaiveltu pois. Ilmeisesti ilmankierto kellarin ja sokkelin välissä on ollut joskus ihan täysin tukossa, koska rossipohjan laudat sai käytännössä pussittaa siististi jätesäkkeihin pelkkänä pölynä.

Eihän se nyt tietenkään olisi riittänyt että lahoa olisi ollut vain laudoissa, totta kai hirsienkin piti olla mädät. Nurkasta lähtien pari alinta hirttä oli parin metrin matkalta melkein pussitavaraa. Onneksi sentään ihan pölisevän kuivaa pussitavaraa, mutta silti.

Tässä vaiheessa todettiin että kun laho jatkuu nurkan ympäri toiselle seinälle asti ja päätettiin että koko lattia on pakko purkaa pois. Tässä vaiheessa elettiin joulukuun alkupuolta. Kun keittiöremontti valittiin kylppärin sijaan siksi ettei tarttisi repiä seiniä pakkasella niin tässä vaiheessa lähinnä hihiteltiin kun ulkona oli kymmenen astetta pakkasta ja lattian eristeet oli kauniisti pussitettuna pihalla.
Lattiaeristeiden pussittamisesta muuten sellainen pikkuvinkki että turve pölisee. Vaikka keittiöstä oli ovet piukasti kiinni turpeen lapioinnin ajan, niin avoimesta lattiasta tuleva veto imi ovenraoista noin puolen sentin paksuisen turvepölykerroksen olohuonetta kaunistamaan. Myöhemmin sitten opittiin teippaamaan ovet kiinni vastaavanlaisten sottahommien ajaksi. (Olohuoneen kirjahyllyä ei muuten ole vieläkään imuroitu, yäk.)

Tässä näkyy kellarin katto koko komeudessaan. Alun perin talossa ei ole ollut kellaria, mutta vuonna 1932 sellainen on taloon lisätty. Vanhat rossipohjan niskojen päät näkyivät vielä alahirteen salvottuina. Alapohja on purettu kokonaan, keittiön alle kaivettu monttu ja valettu kellari. Kellarin seinien ja sokkelin väliin on jätetty ihan hyvän levyinen väli ilman kiertoa varten, mutta se ei jostain syystä ole riittänyt. Kun alapohjassa on muutama muukin kuiva lahopaikka niin voi olla että kissanluukkuja on pidetty jossain vaiheessa kiinni vuosikausia.

Nurkka oli oikeasti aika lohduttoman näköinen ja tässä vaiheessa ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli tietysti kengittää koko nurkka. Kenkku juttu keskellä talvea, se olisi edellyttänyt ulkovuorauksen purkua ja tietysti koko nurkan avaamista muutamaksi viikoksi. Onneksi sain Metsäkylän navetan kautta pari oikeaa hirsiammattilaista paikalle katsomaan. Kun hommaa tutkittiin tarkemmin niin todettiin että pintalahosta huolimatta pahimmatkin lahopaikat ulottuivat vain hirren puoleen väliin. Seinä ei ollut myöskään painunut yhtään nurkan kohdalta.

Kengityksen sijaan päädyttiin siihen että tuetaan rakenne eikä ruveta repimään koko seinää auki. Siinä keskustellessa hirsimiehet alkoivat ihmettelemään että "jos sä nyt tuonkin tiesit niin miksi ihmeessä et tee hommaa itse?" Kengitystä en olisikaan ehkä arvannut ruveta itse tekemään, mutta tällainen korjaus alkoi näyttää ihan helpolta itsekin tehtynä. Kun laho oli kaiveltu pois, ajelin hirteen reilu puoleenväliin poteroita joihin kiilasin tolpat tueksi.

Hirsiin ruiskutettiin vielä tymäkkä booraksiliuos tekemään mahdollisille tuleville lahopöpöille kiusaa. Hommaan löytyi kuistin nurkasta talon edellisten omistajien puutarharuisku jolla on joskus 50-luvulla myrkytetty omenapuita. Niin komee peli että sitä oli ihan pakko kokeilla, ja parin nahkatiivisteen uusimisella siitä tuli ihan toimiva vehje.

Rossipohja oli kellarin kohdalta alunperin vain 10 cm paksuinen. Niin ohutta en halunnut uudesta, ja muutenkin pois koverrettujen hirsien kohdalta olisi päässyt vilu sisään. Molemmista vaivoista päästiin sillä että rossipohjan alapuolta tiputettiin reilu parikymmentä senttiä alaspäin, sokkelin tasaan. Alle jäi vielä hyvä tuuletusväli jota vielä parannettiin avaamalla pari reikää sokkeliin.

Reunan kaukalot mätettiin selluvillaa täyteen ja keittiössäkin rupesi pikkuisen tarkenemaan. Kellarin katolla oli ennen purkua paksu kerros vuoden 1932 sanomalehtiä jotka palautettiin paikalleen seuraavalle remonttireiskalle luettavaksi. Remonttien ajoittaminen sanomalehtien avulla on ollut niin tärkeää tätäkin savottaa tehdessä että olen samalla ajatuksella tukkinut saman päivän sanomalehtiä vähän joka paikkaan jota on tullut laitettua. Ja yrittänyt aina säästää edes osan niistä alkuperäisistä edellisenä kerrostumana.

Lattialaudat purettiin ehjinä ja ne nostettiin vintiltä takaisin keittiöön tasaantumaan viikoksi ennen laittoa takaisin. Viimeinen pätkä lattiasta oli tehty onnettomista nysistä ja kun purkaessakin särkyi pari lautaa niin niitä piti tehdä hiukan lisää. Ajelin nikkariverstaan alajyrsimellä muutaman kymmenen metriä 50x100 ponttilautaa keittiön lattiaan ja 50x150-millistä eteisen lattiaan. Siinä nyt oli yhden illan ylimääräinen homma, mutta toisaalta olisi ollut älytöntä vaihtaa nuo joihinkin 32-millisiin lipareisiin - ja lattialastulevy nyt ei kauniisti sanottuna ole koskaan ollut vaihtoehto.

Itse lattian teossa ei oikeastaan ole mitään sen ihmeempää, paitsi että remontin ajan vihoitellut tenniskyynärpää alkoi olla tässä vaiheessa jo aika härskin kipeä. Ja mä en ole eläessäni pelannut tennistä. Mainittakoon että tässä vaiheessa maisemissa kävi putkimies vetämässä vedet ja viemärit uuden lattian sisään. Sen savotan muistelusta tulee niin kiukkuiseksi että jääköön tarkemmin kuvailematta.

Selluvillan asennukseen kehittelin tuollaisen vispilän. Vajaan kymmenen neliön lattiaan oli ihan turhaa hommaa ottaa puhalluskonetta. Olen aiemmin vispannut villan kuohkeaksi maalivispilällä, mutta se taas sitten oli aika hidasta puuhaa ämpäri kerrallaan. Ratkaisuksi tuli tuollainen vispilä, joka porakoneeseen kiinnitettynä pyöräyttää 40-litraisen laastiämpärillisen villaa kuohkeaksi kymmenessä sekunnissa. Lattia purutettiin useammassa osassa, mutta yhteenlaskettuna siihen ei mennyt varmasti kolmea varttia