Sihistin - Puutyöt

Eteisremontti

Pekka Huhta — Sun, 15 Mar 2009 17:41:22 +0000

Eteinen oli alunperin melkoinen sokkelo. Sinne oli rakennettu 80-luvulla WC, joka tukki koko tilan. Rappukäytävä oli alunperin kylmää tilaa: Eteinen oli ahdas senkin vuoksi että kylmän rappukäytävän ja varsinaisen sisäeteisen välissä oli seinä.

Koska alakertaan haluttiin joka tapauksessa vessa, niin se suunniteltiin rappujen alle vanhaan komeroon. Tätä varten komeron etuseinää piti hiukan siirtää samalla kun vanha väliseinä rappukäytävän ja eteisen välistä meni purkuun. Näin saatiin eteisestä yhtenäinen avoin tila.

Keittiön alle on rakennettu vuonna -32 erillinen kellari. Tässä vaiheessa talon alta kaivettu multa on vain siirretty alapohjaan kellarin seiniä vasten eristykseksi, jolloin tuuletustila maanpinnan ja puiden välillä oli jäänyt liian matalaksi. Alapohjan niskoihin oli iskenyt laho ja alapohjassa oli myös hyönteisvaurioita. Kun lattia oli rikkonainen myös väliseinän vuoksi ja WC-kopin kohdalta, niin oli mielekästä tehdä koko alapohja uusiksi eteisen kohdalta. Vanhaa oli jäljellä niin vähän ja se oli niin huonkuntoista ettei säästäminen ollut mielekästä.

Purku alkoi vessan kimpilevyseinien purkamisella ja lattian ottamisella ylös. Taloon vedetyt keskuslämmitysputket oli tehty melko ronskisti, putket oli kolottu lattialautoihin siten että alun perin 50 mm paksuissa laudoissa oli ohuimmillaan 10 mm jäljellä. Myös vesi- ja viemäriputket oli tehty samalla oksat pois-mentaliteetilla.

Seuraavaksi purin väliseinän. Ovenkarmin kohdalta kurkaten olin odottanut rankaraketeista seinää, mutta yläosa oli hirttä ja se seisoi kahden pystytolpan varassa. Seinä vaikutti kantavalta, mutta todellisuudessa molemmat tolpat olivat löysällä. Tästä huolimatta väliseinän kohdalle rakennettiin myöhemmin tukipalkisto, aivan kuin oltaisiin poistettu kantava seinä. Rappuset, parin katotuolin ja yläpohjan paino olivat kahdeksan tuuman pystyparrun varassa. Kiinnostava ratkaisu, kun katseli että mitä tuon parrun ala oli: koko komeus oli pari senttiä paksun panelinpätkän varassa...

Vaikka siis hirsiseinän pätkä oli itsekantava ja sen tolpat löysällä, seinään rakennettiin silti palkit rappusten ja seinän jämän tueksi. Oli kaunista että tontilta löytyi täsmälleen samoja kahdeksan tuuman parruja kuin mitä alkuperäinenkin oli: samoista parruista oli tehty saunan kehikkoa ja niitä oli saunan purun jäljiltä olemassa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy pystypuu ensimmäisessä sovituksessa (ja yksi vanhoista parruista samaan aikaan pönkättynä aputueksi).

Puretun seinän tilalle tehtiin kannatusniska tukemaan seinän kohdalle jätettyjä ylimpiä hirsiä. Rappusten reunaan tuli pystytolpan ja tukipuun väliin vinotuki eli orjankäpälä. Ei niinkään lujuuden vuoksi, vaan rajaamaan rappusten reunaa.

Lahojen niskojen paikkaamisen jälkeen pohjaan hakattiin umpilaudoitus ja sen päälle tuulensuojalevy. Usein alapohjaan jätetään vain tuulensuojalevy harvalaudoituksen päälle tai pahimmilaan vain niskojen pohjaan lyötyjen lautojen varaan. Mielestäni tämä tapa on huono: vaikka tuulensuojalevy pitääkin jonkin verran, niin se alkaa joka tapauksessa roikkua ajan mittaan kostuessaan. Umpilaudoituksen päällä levy muodostaa hyvä tiiviin kerroksen ja tasaisen pohjan. Tuulitiiviyden vuoksi rivesin vielä tuulensuojalevyn ja sinien reunat. Hifistelyä ehkä, mutta puolen tunnin työllä sai takuulla tuulitiiviin rakenteen.

Itse niskarakenne oli hiukan modernimpi. Lattiassa on kolme kerrosta kakkosnelosia ristikkäin ja ruuvattuina toisiinsa aina risteyskohdista pitkillä 6x180 mm ruuveilla. Kun reunimmaiset niskat on aina ruuvattu seiniin kiinni ja kaikki niskat toisiinsa, rakenne on hyvin jäykkä. Samalla eristys on helppoa 60 cm jaolla ja rullalta otetulla pellavavillalla.

Päällimmäiseen kerrokseen vedettiin lämmitysputkisto sekä vesi ja viemäri vessaan. Uusi putkisto tehtiin samalla tavala kuin vanhakin, mustasta putkesta. Patterit säilyivät melko lailla vanhoilla paikoillaan, ainoastaan wc:n patteri siirtyi puoli metriä sivuun toiselle seinälle.

Koska rappukäytävä oli ollut kylmää tilaa, sen eristykseen ei oltu juuri kiinnitetty huomiota. Alapohjassa rappusten alla oli turve-eristeen sijaan vain kevyempää sammalta ja kanervaa, josta tuuli reippaasti läpi. Paljon puhuu sekin, että kovilla pakkasilla rapunaluskomerossa maalipurkit vetivät jäähän.

Hirsikehikko oli rappukäytävän osalta rivetty vain voilokilla eli lehmänkarvavillalla. Hirsikehikon riveäminsen parantaminen kävi rapun alta sisäkautta, niin että ainoastaan rappusten ylpuolella olevan hirsikehikon riveäminen jäi alkuperäiselle vähän huonolle tolalle. En kuitenkaan halunnut muutaman neliön takia purkaa alkuperäista panelointia pois riveämistä varten.

Tämänikäisissä taloissa eteistilat ovat yleensä olleet panelipinnalla. Rappukäytävähän olikin paneloitu, mutta vanhan eteisen puolella oli hirren päällä huokolevy ja tapetti. Jotta tila saatiin yhtenäisen näköiseksi niin myös vanha eteistila paneloitiin samalla tavalla kuin rappukäytävä. Verstaan puoleinen seinä rappukäytävästä oli alunperin vaakaan paneloitu. Nyt koko seinään lyötiin yli pystypaneli. Helsingin erikoishöyläykseltä löytyi täsmälleen vanhalla profiililla olevaa kapeahelmistä hellmiponttipanelia, joka naulattiin samalla tavala kuin alkuperäiset panelit, keskeltä läpi yhdellä naulalla. Naulat upotettiin ja kitattiin yli.

Lattialaudaksi ei löytynyt alkuperäistä vastaavaa 50x145 kokoista ponttilautaa, joten tilalle otettiin lähinnä vastaavaa 33x145 mm lautaa. Laudat kiinnitettiin samalla tavalla kuin muuallakin talossa eli päältä naulaamalla. Naulat upotettiin tuurnalla ja kitattiin päältä.

Seinien värimaailma oli kauniistikin sanottuna jyrkkä, myrkynvihreää ja kirkkaanoranssia. Maaleissa oli yhteensopivuusongelma: vanhan pehmeän pellavaöljymaalin päälle vedetty kova alkydi ei pysynyt pohjassa kiinni. Pellavaöljymaali oli tukasti kiinni puussa, mutta jos seinää kolhaisi vähänkään, niin kova maali hilseili päältä pois. Kaikki oli siis pakko raapata pois.

Rappuset olivat pahasti kuluneet. Pahin ongelma oli, että etureunat olivat kuluneet pyöreiksi. Pyöreäreunaiselta rapulta liukastuu helposti, joten kantit piti saada taas teräviksi. Kokeilin maalinpoistoon Metabon maalijyrsintä, ajattelin että sillä voisi jyrsiä myös pinnat suoriksi. Vanhat kuprulle nousseet rappuset olivat melko epäkiitollinen harjoituskohde maalijyrsimelle, mutta ne sai kuitenkin joten kuten putsattua. Sen sijaan pintojen oikaisuun maalijyrsimestä ei ole. Otin käyttöön ison työntötaltan ja pari höylää ja höyläsin rappuset suoriksi. Nurkkien pyöreys hävisi höyläämällä etureunasta vähän reilummin pois. Yhden rapun reuna oli niin pahasti kulunut että vaihdoin tilalle uuden laudan 50 mm lattialaudasta.

Maalaukseen ajattelin alkuun käyttää kerrankin valmista tehtaan sävyä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lattiamaali oli omaan silmään liian punaista ja seinämaali liian vihreää.

Tein eteisen lattialle koevedoksen Uulan lattiamaalista. Otin lattialle reilun lorauksen punaista maalia ja vähän pienemmän ruskeaa. Maalasin lattiamaalilla punaista taustaa referenssiväriksi, törkkäsin pensselin ruskeaan lätäkköön, maalasin viereen sillä sekoituksella niin pitkästi että sävy oli tasainen ja sitten eri lätäköistä maalia "poimimalla" eri sävyjä vieri viereen niin että sain jonkunlaisen kartan. Ja sitten lähdin sekoittelemaan suunnillensa samaa sävyä purkkiin sillä että lisäsin aina vähän sävyväriä perusväriin. Kun jo kokeillessa pitää yllä tuntumaa siitä että kuinka paljon panee sävyä perusmaaliin, niin tietää aika tarkkaan että miten perusväri muuttuu kun sävyä lisää.

Tässä oli kyseessä lattiasävy "puolukka" ja vanhan värikartan mukainen umbran ruskea. Yritin ottaa kuvankin siitä hienosta sävynäytteestä, mutta ei se juuri eteisen hämärässä valossa näyttänyt miltään.

Seinien, katon ja kattolistojen sävyt tulivat samasta Uulan sävystä ”Oliivi”. Se oli sellaisenaan hiukan tumman sorttista, joten seiniin vaalensin sitä noin kolmanneksella valkoista maalia ja kattoon vähän reilulla puolella valkoista. Seinän ja katon sävyero ei ihan suoraan näy, mutta vaaleampi sävy keventää kattoa kauniisti. Kattolistoja varten sävyä piti tummentaa sopivasti. Lisäsin kahta eri vihreän sävyä maaliin niin että sain sen tummennettua seiniin ja kattoon sopivaksi.

Jalkalistoja varten sävytin umbranruskeasta ja lattiamaalin punaisesta sävyn. taitoin ruskeaa vähän lattiamaalilla siksi että listoissakin olisi vähän jotain samaa sävyä kuin lattiassa. Täsmälleen sama väri taas ei tuntunut hyvältä, koska kattolistoissakin oli tuollainen kontrastijippo.

Oviaukkojen listoitus meni muuten ihan normaalisti, mutta paneloiduille seinille piti lisätä panelin paksuinen lista karmilaudan alle. Nämä listat on liimattu karmilaudan takapuolelle ja höylätty tasaan, ettei sauma jää näkymään.

Jalkalistoja varten meillä oli keittiöremontin aikana löytynyt aarre, vanhan kaapin takaa löytynyt pätkä talon alkuperäistä jalkalistaa. Halusin kopioida listan eteiseen, joten päädyin tekemään muotohöylän (lue juttu toisaalta blogistani), jolla sain tehtyä tarpeellisen määrän listaa.

Kattolistoja ei ikävä kyllä saanut suoraan alkuperäisille paikoilleen. Koska kahdelle seinälle tuli panelointi suoraan vanhan päälle, menivät nurkat uusiksi. Lista on melko lailla kippuralla profiililla ja listanpäiden sovittamisessa meni oma aikansa. Päitä ei ole jiirattu vaan toisen listan pää on veistetty aina toisen listaprofiilin mukaiseksi. Kuulostaa vaikealta, mutta on itse asiassa hyvinkin helppoa.

Eteisen viistokaton ja seinän sauma aiheutti vähän päänvaivaa, koska panelointi loppui ikäänkuin kesken ja listan taakse piti vielä piilottaa muutama sähköjohtokin. Päädyin siis höyläämään eräänlaisen mittakaavasuurennoksen yläaulan kattolistasta peittämään tuota väliä. Kattolistojen ja tuon leveän listan jiirit piti tehdä veistämällä.

Muutama homma on vielä tekemättä, patterit asentamatta ja yläkerran viemäri koteloimatta, mutta alkaa se tuossa pikkuhiljaa näyttää valmiilta. Lopuksi vielä muutama kuvapari ennen ja jälkeen remontin.

Pekka

Kaiutinprojekti

Pekka Huhta — Mon, 16 Feb 2009 22:00:00 +0000

Piti saada kaiuttimet siskolle. En luvannut niitä sille rakentaa, vaan lupasin että se saa tulla meille ne rakentamaan.

Kaveri vinkitti hyvästä ja yksinkertaisesta torvikaiuttimesta, tyyppi on saksalainen Buschorn MK1: http://www.speaker-online.de/bauen/bhorn.htm Kaiuttimessa ei ole mitään kummemmin monimutkaista, vain tuo koteloon sisään rakennettu torvi vaati hiukan tavallista enempi väliseiniä.

Tuossa oli Tangband W3-871S laajakaistaelementti Audiopartsilta ( http://www.audioparts.fi ). Elementti oli halpa, elementit ja takapaneelit kahteen kaiuttimeen jäivät kuuteenkymppiin. Kun varastossa oli vielä roskalavalta dyykattua tiikkivaneria ja edellisestä projektista yli jäänyttä mahonginsukuista lankkua, niin kaiuttimista tuli minusta pirun halvat.

Koko hommahan piti tietysti aloittaa logon kaivertamisella kaiuttimeen, ihan todisteeksi että Kaisa on tosiaan ne tehnyt. Tehtiin sen kanssa aikaisemmin hylly, ja sillä on ollut kova homma vakuutella kavereilleen että "ihan totta, oon ite ton tehnyt". Nyt varmistettiin kunnollinen alkuperämerkintä paikkaan, jossa sitä ei olisi voinut jälkikäteen kaivertaa. Possu on mun oma logo, jonka laitan tärkeisiin kalusteisiin ja kapineisiin.

Vaneri je etulevyt käytiin pilkkomassa Nikkariverstaalla, samassa paikassa ajettiin myös tuota sisäväliseinien 11 cm leveää vaneria pitkät suikaleet ja ne pätkittiin mittoihin kotona. Samanhan voisi tietysti tehdä tilaamalla minkä hyvänsä Puukeskuksen tai vastaavan sahauspalvelusta nuo palat valmiiksi mittaan silputtuna.

Palat pilputtiin osaluettelon mukaan. Pikkuisen haastetta tuotti se että vaneri oli 11,5 mm ja osaluettelo vaati 13 mm levyä. Jos muutat levyn paksuutta niin piirrä mitat kokonaan uusiksi ja tee uusi osaluettelo, tässä nimittäin oli jonkun verran säätöä että sai nuo piirustuksen mitat toteutumaan. Osat liimattiin ensin toisiinsa niin että saatiin helposti liimattavia kokonaisuuksia, sitten levyjen paikka piirrettiin sivulevyyn ja vedettiin liimalla ja puristimilla kiinni. Sisäkurveihin laitoin akryylimassaa vähän pyöristämään nurkkia. Valmis torvi on melkoisen näköinen hässäkkä.

Seuraavaksi liimattiin toinen kylki paikalleen. Kuvasta tarkkaan katsomalla huomaa että yläreunassa on alkuperäistä rakennetta vähän modattu: nurkkiin tuli listat piilottamaan vanerin reunoja ja näkymättömissä on vielä tuplakatto, jonka ansiosta sain elementin nätimmin ja symmetrisemmin etulevyyn. Alkupewräisessä rakenteessa elementti tulee typerän näköisesti melkein etulevyn ylälaitaan, nyt tiputin sitä n. 15 mm alemmas niin että ylhäältä on sama matka elementin keskelle kuin kummalta vain sivulta.

Kun kaiutin oli läjässä, höylättiin etulevyt mahonginsukuisesta tiama-lankusta, porattiin niihin elementin reikä ja upotus ja liimattiin paikalleen. Viimeiseksi sitten höylättiin reunasta ylimääräiset pois ja vedettiin siisti 3 mm viiste etulevyn ja yläosan nurkkiin. Pienen hionnan jälkeen pöntöt olivat puuvalmiina.

Pintakäsittelyyn meni vähän vajaa tunti. Ensin pintaan vedettiin kolme kerrosta pellavaöljyä jonka annettiin imeytyä n. 10 min. Sen jälkeen liika kuivattiin pois ja pintaan vedettiin kaksi ohutta kerrosta Hempelin mahonginväristä liuotinpetsiä. Petsiä seurasi samantien tullolla levitetty ohut sellakka. Seuraavaan sellakkakerrokseen laitettiin hohkakivijauhetta hiukan siten että sellakkatulloa töpötettiin paperin päälle ripotellussa hohkakivijauheessa ja hierottiin pintaan. Tämä kerros täytti puun huokoset niin että pinnasta tuli tasainen. Noin kymmenen minuutin kuivumisen jälkeen pinta hiottiin hyvin kevyesti Abranetillä ja vedettiin viimeinen kerros ohutta sellakkaa. Viimeiseksi pintaan hangattiin mehiläisvahapohjaista itse keiteltyä huonekaluvahaa teräsvillalla hankaamalla. vain vahan kiillotus jäi seuraavalle päivälle, muuten pöntöt tulivat nopeasti valmiiksi.

Sen jälkeen oli enää elementtien ja takapanelien juottaminen ja kiinnitys. Jokseenkin low-tekkiä, suora piuha panelista elementtiin ilman mitään elektroniikkaa.

Valmiit kaiuttimet verstaalla. Pönttöjä tehtiin viisi iltapäivää, yhteensä ehkä reilu kymmenkunta tuntia.

Kaiuttimissa on yllättävän nätti ääni noin pieniksi pöntöiksi. Mitään massiivista bassoa niistä ei tietysti irtoa, mutta kerrostalokaiuttimiksi vähintäänkin riittävät.

Pekka

Tee itse puurunkoinen höylä

Pekka Huhta — Sun, 26 Oct 2008 17:34:37 +0000

Kotiverstaan keskustelupalstalla esitettiin toivomuksia yksinkertaisesta ja helposta höylämallista, jota sitten voisi verstaslaisten kesken kopioida. Päätin sitten ottaa pallon kiinni ja tehdä yksinkertaisen puurunkoisen höylän, joka kuitenkin olisi monipuolinen ja helppo käyttää.

Höylän perusajatus on peräisin kuuluisalta puusepältä James Krenovilta, joka on tehnyt tuollaisia höyliä tuhatmäärin sekä itselleen että myyntiin. Perusajatus on tehdä höylä kahdesta "poskesta" joiden väliin liimataan kaksi terän levyistä palikkaa terän tueksi ja höylänkidan etureunaksi.

Oma höylämallini on vähän kehitetty versio kiinteäkitaisesta perushöylästä. Koska höylän monipuolisuus riippuu höylänkidan koosta, halusin kidasta säätyvän. Terän leveydeksi valitsin vähän tavanomaista kahden tuuman terää (51 mm) kapeamman 45-millisen, koska 50-millistä puutavaraa on helposti saatavissa ja siitä tulee höylätessä ihan luonnostaan sopivaa tavaraa 45-milliselle terälle. Höylänkidan täytyy olla pari milliä leveämpi kuin itse terä, joten tässäkin kidan leveys on melko tarkkaan 47 mm. Terää pitää pystyä säätämään myös sivusuunnassa, joten kita ei saa olla liian ahdas.

Puukasasta löytyi pätkä 50-millistä tammea, jossa oli paha halkeama, mutta joka muuten oli hyvää ja suorasyistä. Höylään tarvitaan 50 millistä lankkua kaksi kertaa höylän pituus: ensimmäisestä palasta tulee sisäosat ja toisesta halkaistaan posket sekä kiilaan ja kitapalaan tarvitava hiukan paksumpi pala. Itselläni ei ole pöytäsirkkeliä, joten vetäisin jälkimmäiseen palaan vedot käsisirkkelillä, sahasin palat irti ja höyläsin sopivaan paksuuteen.

Seuraavaksi rakensin osat säädettävään kitapalaan. Ensin otin 6 mm messinkilattaa ja tein kitapalaan upotuksen lattaa varten. Latan reunat viilasin alaspäin leveneviksi, niin että se pysyy kiinni pelkällä epoksilla. Lattaan vedin 6 mm kierteen ja kiertetin myös kaupasta ostettuun messinkivetimeen saman kierteen. Kidan eteen tulevaan kiinteään palan porasin pari 7 mm reikää ja talttasin välin auki siten että kitapalan ja kiristysnupin yhdistävä 6 mm kierretanko mahtui liikkumaan vapaasti. Tässä vaiheessa kitapalan takareunaan kannattaa jättää n. 10 mm ylimääräistä myöhempää katkaisua varten.

Sahasin taaemman, teräpedin muodostavan palan 48 asteen kulmaan ja putsasin pinnan kulmauslaudala. Koska tuolle kulmalle ei ollut sopivaa tukea, piti höylääminen tehdä kulmauslaudan päällä vapaalla kädellä. Onnistui ihan hyvin niinkin. Valmiiseen pintaan merkitsin teräpaketin kiinnitysruuvin kokoisen tilan ja talttasin sen auki.

Sen jälkeen tuli osien liimaus. Liimana käytin West Systemsin epoksia, jota nyt sattui olemaan kellarissa. Liimatessa etupalan alapuolelle jätetään kitapalan paksuinen tyhjä tila. Osa jota pidän kuvassa sormella otetaan siis pois liimauksen ajaksi, se on kuvassa vain mitan vuoksi.

Muista poistaa kaikki ylipursuava liima kidasta ja kitapalan urasta tuoreeltaan vaikkapa siklin kulmalla. Muualla ylimääräinen liima ei haittaa mitään, mutta näistä paikoista kovettuneen liiman poistaminen on todella vaikeaa.

Osien paikoittaminen ei ole tässä vaiheessa aivan millin päälle. Tärkeää on, että kitapalan säätö tulee osapuilleen kohdalleen ja että osat ovat suunnilleen suorassa linjassa. Ylimääräinen höylätään kuitenkin myöhemmin pois.

Kun liima on kuivunut, höyläile päällinen ja pohja siistiksi. Tässä vaiheessa voit myös sovittaa ja lyhentää kitapalan kohdalleen. Laita terä paikalleen ja mittaa kitapalan takareuna siten että kitapala sulkee säätönsä taka-asennossa kidan kokonaan ja että säätövaraa on vielä milli pari taaksepäin. Tällä tavalla saat suljettua kidan myös myöhemmin vaikka joutuisitkin oikaisemaan pohjan myöhemmin ja kidan säätöä joutuu kiristämään taaksepäin.

Tee myös kiila ja poraa poikkitappi sitä varten. Kiilan sopiva kulma on 7-9 astetta. Jos teet poikkitapin metallista, niin kulma saa olla loivempi, puutapilla vähän jyrkempi. Reiän paikka on helppo arvioida kun piirrät höylän kylkeen teräpedin kohdalle viivan ja mallaat terän ja kiilan muodostamaa pakettia siihen päälle. Itse tein tapin messinkitangosta, mutta 12 mm puutappi tai vaikkapa pultista katkaistu suora pätkäkin käy.

Tämän jälkeen voit toteuttaa luovuuttasi ja muotoilla höylän oman makusi mukaan. Itse pidän klassisesta muotoilusta, oman höyläni malli on lähellä brittiläistä "coffin smoother"-mallia. Höylän muoto on saanut nimensä päältäpäin englantilaista ruumisarkua muistuttavasta muodostaan. Muodossa on etuna se, että höylän keskiosaan saadaan massaa ja leveyttä ja silti kavennetuista etu- ja takapäistä saa mukavasti kiinni. Muotoile myös kiilan pää mukavaksi, pelkkä katikas kiilanpää näyttää kolholta. Tee myös viisteet kiilan reunoihin, niin ettei kiilanreunasta lohkea paloja kiilaa kiristäessä.

Höyläsin pohjan liimauksen jälkeen jo suoraksi, mutta oikaisin pohjan vielä muotoilun jälkeen lasilevyn ja hiomapaperinauhan kanssa.

Viimeisenä tuli pintakäsittely. Imeytin pintaan ensin reilusti pellavaöljyä, jonka anoin imeytyä muutaman tunnin. Sen jälkeen vedin pintaan muutaman kerroksen tummaa sellakkaa. Viimeiseksi hioin pinnan kevyesti karhunkielellä ja vedin pintaan itse keitellyn vahan, jonka kiillotin.

Pari kuvaa höylänkidasta. Auki ollessaan kita on viitisen milliä auki, eli vähintään riittävästi jopa rouhintakäyttöön. Kiinni ollessaan kidan saa suljettua kokonaan. Kaikkein ohuinta lastua ja hienointa jälkeä sain aikaan kun suljin kidan vain noin 0,1-0,2 mm kapeaksi hiuksenhienoksi raoksi.

Pelkäksi demoksi ajatellusta höylästä tulikin niin hyvä että se päihittää tähän mennessä voittamattomana pitämäni 1800-luvun lopun Stewart Spiers of Ayrin silityshöylän, joka on tähän asti ollut oma ykkössuosikkini silityshöylänä.

Pekka

Ikkunalauta: profiilien pohdintaa ja pintakäsittelyä

Pekka Huhta — Sun, 25 May 2008 08:06:33 +0000

Ikkunalauta ei nyt ollut sen kummempi rakennusosa kuin muutkaan, mutta siinä oli pari jippoa, joiden vuoksi siitä on ihan mukava kirjoittaa juttu. Ensinnä se saa toimia esimerkkinä ajatuksenjuoksusta koristeprofiilia päätettäessä ja toiseksi hommassa näkyy kauniisti se, miten puuta voi sävyttää pelkällä pellavaöljyllä.

Kylppärin profiilithan eivät olleet minkään erityisen tyylisuunnan tai ajankohdan mukaisia, mutta yritin kuitenkin sovittaa ne toisiinsa ja pyrin hakemaan myös jonkinlaista ajallista mielikuvaa talon valmistumisaikaan. Lisäksi koristelistojen profiilit piti miettiä yhteen kylppärin kaapin profiilien kanssa. Kaappi ja ikkunalauta ovat kuitenkin pari sillä tavalla että kaapin alaosa on samaa panelia kuin ikkunapenkin yläosan panelointi. Ja kun ikkunalauta on samaa lämpökoivua kuin kaapin kansi, ylä- ja alaosat ovat ikäänkuin peilikuvia toisistaan.

Oikean profiilin etsiminen lähti siitä että päätin ikkunalaudan paksuuden, noin 45 mm. Piirtelin paperille eri muotohöylien päästä erilaisia profiiliehdotelmia jotka sopivat mittaan ja tyyliin. Päällä näkyy verrokkina muotokavahöylä, jolla höyläsin kaapin pöytälevyn reunan.

Sen jälkeen aloin höyläilemään mallikalikkaan erilaisia koevedoksia ja kiikutin lupaavimmat ikkunalaudalle katseltavaksi.

Ensimmäisessä kuvassa on liian kippurainen profiili, joka ei selkeästi sopinut tähän. Seuraavassa ylärivin kuvassa oli jo melko lupaava profiili, jossa höyläsin alaosan ikkunanpokaprofiilia varten suunnitellulla pokahöylällä ja koristelin vielä yläreunan yksinkertaisella helmellä. Profiili näytti valmiina kuitenkin jotenkin leuattomalta otukselta, eli profiili taittui liikaa laudan alle. Sama koskee ensimmäistä alarivin kuvaa, siinäkin profiilin syvyys oli liian suuri mittasuhteisiin nähden. Ihan viimeisessä kuvassa oli jo mukavasti lennokkuutta, joka sopi laudan mittasuhteisiin. Tästä oli hyvä aloittaa.

Ensin höyläsin profiilin ikkunalaudan alaosaan. Kovin suurilla muotohöylillä höylän kita on väistämättä melko iso ja kun terän säätö näin isossa profiilissa ei ole täysin tarkkaa, niin pinta tikkuuntuu väistämättä jonkin verran. Seuravana vaiheena oli siis viimeistellä profiilin laineen pohja kapeammalla kuperalla höylällä. Viimeksi kevensin laudan yläreunaa hiukan viistämällä sitä alaspäin kaltevaksi ja lopuksi työnsin yläreunaan koristehelmen nelivitosella.

Sen jälkeen tuli ikkunalaudan pään veistäminen muotoonsa. Tällaiset listat näyttävät katkeavan kesken jos ne vain sahataan poikki, joten veistin saman profiilin myös päätypuuhun. Jos ei luota veistotaitoihinsa, niin päädyn voi sahata vinoksi muodon kulmaa mukaillen, jolloin päätyyn saa hiukan lennokkuutta.

Veistäminen alkaa aina kätevimmin kun sahaa pienellä kaarisahalla muodon hollilleen ja sahaa kulmat (tässä profiilin alanurkka ja helmen pohja) paikalleen tavallisella hienohampaisella sahalla. Sen jälkeen muoto viimeistellään veistämällä kourutaltoilla ja siistitään viiloilla. Viilan käyttöä ei tarvitse häpeillä, erilaiset muotoviilat ovat oikein hyviä työkaluja tässä hommassa.

Sen jälkeen ponttasin laudat. Olisin voinut tehdä pinnasta liimalevyä, mutta kun se piti ruuvata päälipuolelta ikkunalautaan kiinni, niin levyn halkeaminen olisi ollut miltei varmaa. Höyläsin siis pontit kaikkien lautojen reunoihin ja ne asennettiin lopulta yksitellen paikoilleen ja lopulta ruuvattiin kiinni ja tapitettiin kuten veneen kylkilaudat. Kasasin kaikki käsin pontatut laudat levyksi ja silitin pinnan silityshöylällä. Viimeksi liimasin profiililistan etummaisen laudan etureunaan.

Seuraavaksi alkoi pinnan öljyäminen. Mikä hyvänsä puu vaihtaa väriä kun sen öljyää. Öljy antaa kauniin syvän sävyn jo parilla öljyämiskerralla ja mitä pidempään öljyämistä jatkaa, sen enemmän väri syvenee. Lämpökoivu on siitä metkaa tavaraa, että sävy muuttuu vielä jyrkemmin kuin monella muulla puulajilla, hyvin vaaleasta maitokahvin sävystä syvän punaruskeaksi.

Öljyä tuli reilusti parikymmentä kerrosta, aina märkää märälle pinnalle jotta pinta ei kuivu umpeen välillä. Tosin pellavaöljyn kanssa kuivuminen ei ole niin vaarallista, viileässä ja pimeässä verstaassa kyllästäminen kesti pari päivää ja kolmantena laitoin vielä muutaman kerroksen. Kyllästeessä oli noin puolet pellavaöljyä ja puolet pineenitärpättiä

Oheisessa kuvasarjassa pinta on ensin ihan kuiva, sitten yhden kerroksen jälkeen ja sen jälkeen noin osapuilleen viiden kerroksen välein. Viimeisenä on kuva lautojen alla olevasta aluspalikasta, jota yritin kyllästellä suunnilleen samaa tahtia kuin varsinaisia palikoita. Siinä on arviolta kaksi kolmannesta siitä kyllästeestä mitä pintalaudoissa, eli öljy on ikkunalaudassa varmaankin 4-5 mm syvyydessä asti.

Lopuksi ruuvasin ikkunalaudan paikalleen, tapitin ruuvinreiät ja vaimokulta lakkasi pinnan Owatrol 2:lla laskujen mukaan kahdeksan kertaan. Kahdeksan kerrosta ei piisaisi veneeseen, mutta sisätiloissa UV-rasitus on paljon vähäisempää. Owa on venemiesten öljylakkaa, jossa Owatrol 1 on kylläste ja Owatrol 2 on lakka. Lakkausten välissä pinta vesihiotaan aina Owa ykköseen kastellulla vesihiomapaperilla, jolloin pinnasta tulee hyvin tasainen ja sileä. Saman asian saa hoidettua tavallisella öljylakalla ja vesihiomalla pinnan tärpätillä tai paloöljyllä, ja kuivaten pinnan aina hyvin ennen seuraavaa lakkaa. Valintani kallistui Owatroliin lähinnä sen vuoksi että sitä oli venehommien jäljiltä kaapissa pari ämpärillistä.

Pekka

Kylpyhuoneen koristelistat

Pekka Huhta — Thu, 22 May 2008 18:59:33 +0000

Halusin kylpyhuoneeseen ihan omat listat kolmestakin syystä. Ensinnäkin olen sitä mieltä että lista on parhaimmillaan koru, jolla ei suinkaan paikata virheitä, vaan jolla korostetaan eri rakenneosien rajoja. Toisekseen olisi ollut aika turhauttava hommata kaupasta parin listanpätkän takia metritolkulla listaa. Ja kolmanneksi: nyt jokaiseen paikkaan sai tehtyä juuri täydellisen kokoisen listan, eikä joka pätkää tarvinnut lähteä etsimään yksitellen.

Itse asiassa koko kylpyhuoneremontti alkoi paneloinnin rintalistojen tekemisellä (juttu toisaalla), joten oli luonnollisen tuntuista myös lopettaa koko projekti listantekoon.

Aloitetaan yksinkertaisimmasta: ikkunasyvennyksen seinillä olevan korsupanelin kaveriksi tarvittiin samanlaista listaa. Sitä olisi tietysti voinut tehdä leikkelemällä panelista koiraspontti pois ja täyttämällä naaraspontti puulistalla. Aikaa siihen olisi kuitenkin mennyt ihan yhtä paljon kuin kokonaan uuden listan tekoon.

Puumateriaalin valinta on tärkeää listanteossa, muuten lista jää tekemättä tai ainakin joutuu kittaushommiin listoja maalatessa. Erityisen tärkeää hyvä puumateriaali on tehtäessä listoja jotka lakataan tai kuultomaalataan.

Myös syysuunta on tärkeä. Puun syyt pitää saada asettumaan siten että syyt ovat mahdollisimman tarkkaan kohtisuorassa höylättyä pintaa vasten, muuten höylä pyrkii repäisemään koko vuosiluston pinnan kerralla pois ja pinnasta tulee epätasainen. Siispä tämä simppelikin lista pitää höylätä niin että puun syyt ovat mahdollisimman kohtisuoraan pystyssä, kuten aihiossa sattui olemaan.

Kuva 1: Hyvää tiivistä puutavaraa lista-aihioksi.

Kuva 2: Puun syysuunnan valinta listaa höylätessä: vasemmalla syysuunta oikein, oikealla väärin.
Kuva 3: Samat listat julkisivun puolelta: yllä oikeinpäin höylätty lista, alapuolella väärin höylätty, pinnastaan repeilevä lista.

Listan teko helpottuu, kun aihioon höylätään merkkiurat profiilien pohjan kohdalle. Isoa rintalistaa tehdessä höyläsin urahöylällä kaaren ääriviivat siten että oli helppoa höylätä kaaren muoto kauniiksi. Yksinkertaisempia profiileja höylätessä riittää kun höylää yhden uran profiilin pohjan kohdalle ja tekee sitten oikean kaarevuussäteen (tai muun muodon) oikean mallisella höylällä. Profiili on valmis, kun merkkiura katoaa näkyvistä.

Itse käytän merkkiurien tekoon Stanleyn nelivitosta, johon olen terottanut V-mallisen terän. Terän kärjen pitää olla ihan keskellä kiskon harjaa, jotta mitat tulevat oikein. #45 on siitä helppo tässä hommassa että sen ohjaimet ovat hyvät ja sekä etäisyyden laudan reunasta että uran syvyyden saa hyvin säädettyä. Tähän kelpaisi sinänsä vaikkapa sirkkelillä tai yläjyrsimellä pyyhkäisty ura ihan yhtä hyvin, mutta lyhyitä pätkiä tekee vähintään yhtä nopeasti tuolla kapealla V-terällä.

Kuva 4: Stanleyn #45, jossa on V-muotoon terotettu terä.
Kuva 5: Uran syvin kohta ja etäisyys mitataan ja höylä säädetään oikealle kohdalle. Tässä oikeaa teräsäätöä tarkistetaan alkuperäisen panelin pintaa vasten.

Kuva 6: Merkkiura...
Kuva 7: ...ja uraprofiili höylättynä.

Seuraavaksi pyöristetään ulkonurkat sopivan kaarevuussäteen koveralla höylällä. Tässä voi käyttää myös tavallista suorapohjaista höylää, mutta oikean muodon hakemiseen menee moninkertaisesti vaivaa.

Kuva 8: Valmis lista panelin rinnalla.
Kuva 9: Kun paneloinnin juoksutuksen sai oikeaksi, panelointi näyttää kiertyvän nurkan ympäri. Panelointi piti siis aloittaa nurkan kohdalta. Sama lista jatkuu katon lapetta pitkin paneloinnin alareunassa.

Seinäpanelin ja suihkuseinän lasin väliin tuleva lista oli hyvin samantyyppinen. Reunassa käytin kapeaa kaksinkertaista helmiprofiilia, koska sama teema toistuu muissakin listoissa kylppärissä.

Kuvat 10-13, nurkkalistan tekovaiheet ja valmis lista paikallaan.

Oven karmilaudat toteutin hiukan tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Karmilauta ei siis kierräkään oven ympäri kuten tavallisesti, vaan seinäpaneloinnin ylälista eli rintalista toimii karmilaudan yläosana. Tämän vuoksi myös karmilautojen teeman piti olla lähellä rintalistoja.

Tein ensin pari puolen metrin kalikkaa malliksi ja sovitettavaksi ylälistan kanssa yhteen. Olen tykästynyt tuohon helmikuviointiin. Jos joku ihmettelee että ”mikä ihmeen helmi”, niin miettikää helmiponttipanelia; sekä ylälistan alareunassa oleva tuplahelmi että luonnosten kolmin- ja nelinkertainen helmi ovat samanlaisia ”helmiä” kuin helmiponttipanelin välihelmi.

Totesin, että kolminkertainen helmi on kuitenkin rauhallisemman näköinen, vaikka alkuun mietin jopa viittä helmeä rinnakkain. Kolme helmeä jätti kuitenkin mukavan ilmavan tunnun listaan.

Kuva 14: Karmilautaharjoitelmat ja rintalista.

Kuten kuvista näkyy, karmilautoihin ei löytynyt kunnollista puutavaraa. Jouduin höyläämään listat lautakaupan kuusisesta laudelaudasta. Näiden kittaamiseen vierähtikin sitten aikaa melko lailla. Muutenkin valmiit höylätyt laudat ovat hyödytöntä tavaraa listantekoon, niistä kun pitää höylätä ensin pyöristykset nurkista pois.

Kuva 15: Höyläsin ensin helmet laudan keskelle Stanleyn #45:lla.
Kuva 16: Helmien reuna piti saada avattua 45 asteen kulmaan ja tähän käytin syrjähöylää. Myös pientä simssihöylää olisi voinut käyttää.

Kuva 17: Ohensin lautaa helmistä reunaan päin noin 3-4 mm siten että helmiosa jäi koholle. Pyöristin vielä nurkat sopivalla koveralla höylällä.
Kuva 18: Valmis lista. Huomaa että lista jatkuu lähes täysin paneloinnin tasossa nousten vain vähän ulos paneloinnin pinnasta.

Jalkalistat tulikin esiteltyä jo vanhan listajutun yhteydessä, valmiiden lautojen syrjään höylättiin vain koristeprofiili. Maalausvaiheessa tosin päädyin höyläämään myös lautojen pinnan käsihöylällä koska tehdaskutterin jälki paistoi rumasti maalin läpi.

Jalkalistan liitos karmilautaan olikin vähän haasteellinen, koska karmilauta oli niin samassa tasossa kuin jalkalista. Tästä selvisin pyöristämällä jalkalistan pään. Suoralta osalta laudan pää olikin helppo höylätä nyrkkihöylällä pyöreäksi, mutta profiilin osuudelta tein muodon taltalla ja viiloilla.

Kuva 19: Jalkalistan pää

Jalkalistan päädystä rakentuu kaunis, notkuva aasinsilta muihin listanpäihin. Pyöristys on harvinainen tapa tehdä listanpäitä, paljon yleisempi on jiirata listanpää suoraan 90 asteen kulmaan.

Rintalistan pää päättyy kattolyhdyn kohdalla ”tyhjään ilmaan” joten oli selvää, että piti keksiä jonkinlainen listanpää siihen. Listan sahaaminen poikki ei käynyt, koska listan alareunassa oli huullos panelointia varten. En tiennyt vielä listoja höylätessäni minkä paksuinen panelointi seinän tulee, joten nyt valitun paksumman panelin kanssa jouduin paksuntamaan myös listaa. Listan alareunaan tuli siten sopivan syvyinen kynte panelille.

Kuva 20: Rintalistan profiili.
Kuva 21: Alareunan kynte piti tietysti täyttää, jotta profiilin sai veistettyä nurkan ympäri. Liimasin siis sopivaan kohtaan kyntettä paikkapalan, johon sain veistettyä profiilin. Päällä näkyy ensimmäinen harjoitelma profiilin päästä.

Kuva 22: Seuraavaksi piirsin profiilin muodon nurkan ympäri ja sahasin suurimman osan pois ohutteräisellä sahalla.
Kuva 23: Seuraavaksi veistin profiilin mahdollisimman lähelle erilaisilla suorilla ja kourutaltoilla. Tämän jälkeen profiili piti viimeistellä viiloilla.

Kuva 24: Profiili taittuu nurkan ympäri.
Kuva 25: Pari muuta jiiriä rintalistassa. Kun tehdään jokin muu kuin 45 asteen kulma listaan, kulma pitää puolittaa kuten ylemmässä jiirissä. Monimutkaisen listan nurkassa voi joutua veistämään profiilin muodon toisen listan päähän kuten alemmassa nurkassa.

Jiirin päätteen maalatussa listassa olisi voinut tehdä niinkin yksinkertaisesti että olisi katkaissut listan tarkasti 45 asteen kulmaan, tehnyt 45 asteen päätypalikan ja liimannut ne yhteen. Maalatussa listassa se olisi tosiaan käynyt päinsä, mutta veistäminenkään ei ole mahdottoman vaikeaa. Ja lakatuissa pinnoissa jiiraus ei vaan kerta kaikkiaan käy. Lakatun ikkunapenkin etureuna ja sen koristelistat piti joka tapauksessa tehdä veistämällä.

Kuva 26: Ikkunalaudan pää kääntyy kauniisti nurkan ympäri ja veden pääsyä panelin taakse estää toinen pikku lista jonka etureuna on myös vuolaistu muotoon. Käytin samaa listaa myös männystä höylättynä ja maalattuna suihkuseinän ja paneloinnin välissä.

Listojen tekeminen on loppujen lopuksi yksinkertaista hommaa. Siinä toki on pari vaikeutta, ensinnä hyvän puutavaran saatavuus ja toisekseen työkalujen puute. Paljon yksinkertaisemmallakin arsenaalilla pärjää. Jo parin yksinkertaisen höylän kanssa voi koristella jo paljon: nätti helmi reunaan höylättynä tekee jo paljon ja parilla kuperalla ja koveralla saa jo aika helposti tehtyä valtavan määrän profiileja. Eikäpä höylien tekeminen itse ole sen kummempi konsti kuin mikään muukaan puutyö.

Lopuksi vielä muutamia kuvia listoista ja niiden valmistukseen käytetyistä höylistä

Kuva 27: Korsupaneloinnin pariksi höylätty lista. Kupera 13/16” ja kovera 5/16”. Kuvasta puuttuu Stanleyn #45.
Kuva 28: Nurkkalista paneloinnin ja suihkuseinän väliin. Kupera 1 1/8” ja Stanleyn #45 v-uraterällä ja tuplahelmiterällä.

Kuva 29: Karmilauta. Stanleyn #45 ja tuplahelmiterä, 3/8” kovera, Stanleyn #5 ja kuvasta puuttuu vielä syrjähöylä #99.
Kuva 30: Jalkalista. Stanleyn #55 ja profiiliterä.

Kuva 31: Ikkunapenkin etureuna. Muotohöylä ja ¼” helmi.
Kuva 32: Ikkunapenkin vesilista maalattuna mäntyisenä ja lakattuna lämpökoivuisena.

Kuva 33: Lattian kehyslauta. Pitkähöylän mallinen muotohöylä.
Kuva 34: Höylässä oli kiinteä ohjain, mutta se piti ottaa pois ja korvata listaan kiinnitetyllä ohjainlistalla.

Paitsi että listojen tekeminen on hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa, se on myös erinomainen tapa rikastuttaa rakentamisen perinnettä. Rautakaupoista ja sahoilta saa nykyisin hyvin kapeaa valikoimaa listoja ja erityisesti vanhaa korjatessa ja entisöidessä vanhojen listojen käyttö tekee todella kauniin vaikutelman.

Listojen teko käsin on kiistämättä työlästä. Nämä työtavat ovat parhaimmillaan kun talosta puuttuu tai on särkynyt vain vähän listoja. Mutta silti: listat ovat talon koruja. Niitä ei ole tarkoitettu vain peittämään rakentamisen laiminlyöntejä, vaan kaunistamaan ja koristamaan.

Jos siis talossa on yksikään kaunis listanpätkä jäljellä, kannattaa ajatella että tekisi tai teettäisi listoja saman mallin mukaan taloon sen sijaan että tyytyy rautakaupan perusprofiileihin tai pahvilistoihin.

Pekka

P.S: Listojen kiinnittämisestä pitänee sanoa muutama sana. Viimeistelynaulain on kyllä käytännöllinen kapine, mutta viimeistelynaulaimen jälkiä ei jätetä näkymään listoihin. Rumia naulanreiät ovat valmiiksi maalatuissakin listoissa, mutta erityisen rumia vanhoissa listoissa. Listat voi kiinnittää viimeistelynaulaimella tai kannattomilla dyckert-nauloilla, mutta reiät kitataan aina. Valmiiksi maalatuissakin listoissa kannattaa etsiä (tai sävyttää) pintamaalin värinen kitti, pyyhkäistä sitä sormella naulankannan päälle ja pyyhkiä siten tärpättirätillä naulanympärys. Näin kittiä jää vain naulankannan päälle eikä pinta ole aivan niin ruma kuin pelkkien reikien kanssa.

Itse maalaan listat valmiiksi mittoihin sahattuna, naulaan ne seinään kiinni, upotan naulankannat kevyesti, kittaan maalin sävyyn leivotulla lastakitillä (katso lastakitin valmistus eri jutusta) ja lopuksi maalaan listat kevyesti seinällä. Ylimääräiseen kittaamiseen ja maalaamiseen menee vain ylimääräinen tunti huonetta kohti, joten en pidä sitä mitenkään mahdottomana vaivana jos on jo käyttänyt kymmeniä tunteja listojen tekoon ja sovittamiseen paikoilleen.

Rimakansi kylpyhuoneeseen

Pekka Huhta — Thu, 10 Apr 2008 21:00:00 +0000

Rimalattia ilmestyi jo kylpyhuoneen ensimmäisiin luonnoksiin. En edes muista että mistä idea pulpahti alunperin. Toisaalta puuveneiden kanssa pitkään touhunneena en oikeastaan ihmettele että rimakansi tulee mieleen jos miettii että ”minkäslaisen lattian voisin saada pitämään vettä”

Kylpyhuoneen lattian rungossa on kaksi 12 mm sekavaneria noin 400 mm jaolla olevien niskojen päällä. Levyt on vielä liimattu toisiinsa kiinni, joten rakenne on hyvin jäykkä. Käytin kahta 12-millistä yhden paksumman sijaan, koska lattia on leveämpi kuin vakiomittainen vanerilevy. Nyt sain saumat limitettyä eri paikkoihin eri kerroksissa. Päällimmäisenä on kolme kerrosta Mapein vesieristettä.

Materiaaliksi halusin jotain muuta kuin tiikkiä, erityisesti koska kylpyhuoneen lattia nyt kuitenkaan ei ole samanlaiselle rasitukselle alttiina kuin veneen kansi. Ekopekkana en halunnut käyttää sademetsäpuita, eikä kylppärissä ole jalopuuta muualla kuin suihkukaapin kynnyksessä, johon sentään kierrätin kyynärän mittaisen klapin telakan nurkasta plokattua tiikkilaudan jämää.

Rimalattian teko aloitetaan mittaamisella ja kehysten sovittamisella. Kehyslaudat, veneessä skandekit ovat yleensä leveydeltään vähintään 2-3 kertaa riman leveys. Ota myös huomioon mahdolliset jalkalistat, jotka peittävät osan reunimmaista rimaa. Kehyslaudat eivät ole sinänsä välttämättömät, mutta ne itse asiassa helpottavat lattian sovitusta ja ennen kaikkea antavat hienosti ryhtiä lattialle.

Lattian kallistus oli hoidettu vähän tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Lattia on suora, mutta se on kokonaisuudessaan rakennettu kallistumaan viemärinurkkaa kohti. Tämä olisi jättänyt lätäkön viemärin taakse nurkkaan, joten halusin kallistaa kehyslautojen avulla koko lattiaa ”altaaksi”, joka kaataisi viemäriin päin myös nurkasta. Kun kehyslaudat olivat höylättynä 22 mm paksuja ja rimat vain 11 mm, päätin lisätä reunalautoihin reunaan raamin, jotta lattiaan sai sekä hienosti kolmiulotteista ulkonäköä että sen puuttuvan kaadon takanurkkaan. Pinnasin sen verran että ajoin itse huulloksen sirkkelillä ja höyläsin kehysmuodon tarkoitukseen tehdyllä höylällä. Sen jälkeen sahasin kehyslautojen nurkat jiiriin ja sovitin ne kuiviltaan paikoilleen.

Lattian teossa päädyin Tremflexin massoihin. Ne ovat edullisempia kuin Sian vastaavat, ja kun tuntui ettei millään viitsisi maksaa ”sikalisää”, niin halusin kokeilla Tremflexin massoja. Pohjaliimaksi valittiin maahantuojan kanssa PL200, koska arveltiin, että se sopisi parhaiten vesieristeen päälle. Saumoihin tuli Tremflex HS ja kun tartunnasta sen paremmin vesieristeeseen kuin lämpökäsiteltyyn koivuun ei ollut varmuuutta, niin pohjalle otettiin primer varmuuden vuoksi.

Saumausaineen määriin on laskuri Tremcon esitteessä. Nyrkkisäännöksi voisin sanoa, että pohjaliimaa kannattaa varata sama määrä tai aavistuksen verran vähemmän kuin saumamassaa. Pohjasauma toimii parhaiten, kun liimasauman paksuus on pyöreästi milli. Nollasaumalla massan elastisuus ei toimi, joten massaa kuluu aika lailla.

Sivelin koko pohjan primerillä, joka haisi ihan laimennetulta kontaktiliimalta ja tuntuikin samalta aineelta. Pohjaliiman tursotin leveiksi makkaroiksi suoraan patruunasta ja kampasin auki liimanlevityslastalla, jotta pystyin olemaan varma että liimaa tulee joka paikkaan lattiarimojen alle. Kehyslautojen kiinnitys kävi laudan läpi poratuilla ruuveilla, jotka tapitettiin päältä lämpökoivusta poratuilla tapeilla ihan kuten veneen kannessa.

Itse rimoja en viitsinyt ruveta tapittamaan yksitellen, eikäpä sitä moni veistäjäkään tänä päivänä tee. Rimat ovat siis liimalla kiinni lattiassa, kuten aika yleisesti tämän päivän vanerin päälle rakennetuissa rimakansissa.

Jotta lattia pysyy rytmissään ja saumoista tulee oikean levyiset, saumoihin pitää tehdä välipalikat, ”rytmikapulat”. Näitä ei tarvitse olla joka saumaan, mutta vähintään kolme per sauma, vähintään 80 sentin välein ja vähintään neljää saumaa varten kerrallaan. Ja lisäksi toiseen päätysaumaan päätypala, toinen pääty tulee sitten riman pituuden mukaan. Sopiva määrä kerralla liimattavaksi on 3-4 rimaa kerrallaan, muuten sotkee itsensä jos joutuu kurottelemaan leveämmän liimarannun yli.

Työ sujuu helposti: liimaa lattiaan, rimat päälle, rytmikapulat väliin ja saumoihin puuruuvi isolla prikalla niin että prikat puristavat rimat lattiaan. Ja seuraavan satsin voi aloittaa heti kun edelliset ovat kiinni.

Saumaus käy myös suhteellisen nopeasti, mutta käy kämmenille. Jos lattiaa on enemmän, niin kannattaa harkita akkukäyttöisen kittipyssyn lainaamista. Montaa kymmentä neliötä ei jaksa puristella käsikäyttöisellä kittipistoolilla.

Laitoin saumoihin primerin saumamassan alle pienellä pensselillä. Saumamassan ohjeissa todettiin, että tätä ei tarvittaisi kuin rasvaisilla puulajeilla, mutta lämpökoivun liimaaminen on muutenkin vaikeaa, joten primer tuli varmuuden vuoksi.

Ennen saumaamista katkoin tapitukset mittaansa. Koska en ollut aiemmin saumannut tällaista ”muotokehyksellä” tehtyä kantta, niin tein pienen virheen nurkkien kanssa. Vaikka muuta osaa lattiasta ei teippaisikaan, niin nurkkien saumauksen puhdistus olisi onnistunut monin verroin helpommalla jos olisin teipannut saumat, vetänyt ne tasaan ja poistanut teipit samantien. Tasaista lattiaa on helppo hioa, mutta kone ei mahdu nurkkiin.

Lopun edestä saumaus oli suoraviivaista työtä. Ensin pursotetaan sauma kukkuroilleen kittiä pieni ala kerrallaan. Kitti ei välttämättä täytä saumoja täydellisesti jos sitä ei työstä lastalla, joten seuraava vaihe on painella ja levittää kitti lastalla saumoihin. Pinta kannattaa kaapia lastalla melko kuivaksi, jotta hiottavaa jää vähemmän.

Voisi äkkiseltään kuvitella että kittaaminen kävisi helpommin jos teippaa koko lattian, kittaa, vetää teipit irti ja ihastelee valmista lattiaa. Ihan niin helposti se ei käy: lattia on hiottava joka tapauksessa, koska rimat eivät asetu ihan täydellisesti samaan tasoon, varsinkin kun ala tehdään muutama rima kerrallaan. Hionta tehdään nauhahiomakoneella ja karkealla paperilla. Anna koneen liikkua koko ajan, koska nauhan reuna voi helposti tehdä jälkiä ja liian pitkään yhdessä paikassa jynssäämällä voi saada myös loivareunaisen kuopan lattiaan.

Seuraavaksi pinta silotellaan epäkeskolla. Yleensä lattian teko jätetään tähän vaiheeseen, itse höyläsin ja siklasin pinnan vielä loppuun, jotta sain kauniin höyläkiiltoisen pinnan lattiaan. Hiomalla samaa kiiltoa ei saa koskaan, vaikka käyttäisi kuinka hienoa paperia.

Viimeiseksi vedin pintaan neljä kerrosta Osmo Colorin vahaa. Ensimmäinen kerros oli hyvin ohut, jotta Osmo ei imeytyisi liian syvälle ja tummentaisi pintaa liiaksi. Tällä tavalla sain hyvin tarkkaan tiikin sävyisen pinnan aikaiseksi.

Pekka

Puutarhapakki aloittelijalle

Pekka Huhta — Thu, 03 Apr 2008 13:12:13 +0000

Vaimokulta pyysi pientä työkalupakkia puutarhakapineille, pikkulapioille ja siemenille. Ajattelin että tästä voisi tulla hyvä projekti puutyöaloittelijallekin, joten yritin tehdä pakkia mahdollisimman monella eri tavalla. Ettei nyt kenelläkään jäisi pakki tekemättä kun ei satu olemaan juuri kuvissa näkyviä työkaluja. Saman asian kun voi tehdä monella tapaa.

Mieti ensin pakin muoto. Tarkoilla mitoilla ei ole mitään väliä, tee sen mukaan minkälaista materiaalia on tarjolla. Nyt tehty pakki oli pituudeltaan 40 cm ja suurimmalta leveydeltään 18 cm, korkeus on noin 28 cm. Kaupassa myytävä mallipakki taisi olla paljonkin kapeampi, mutta kun tuota hahmottelin, niin siitä taisi tulla aika lailla tyypillisen työkalupakin muotoinen mittakaavapienennys.

Piirrä ensin päädyn toinen puolikas ja sahaa se irti. Pois leikatulla palalla voi piirtää toisen puolikkaan, jos on tarkka sahaamaan, mutta jos ei luota sahurin kykyihinsä niin kannattaa tehdä paperista sapluuna puolikkaasta ja piirtää sillä molemmat puolet. Jos et löydä tarpeeksi leveää puutavaraa, niin tee päädyt 12-16 mm vanerista. 12 mm vaneri halkeaa helposti kylkiä naulatessa, mutta jos poraat esireikiä nauloille niin sekin käy. Pohja kannattaa tehdä samasta paksuudesta.

Sahaamisessakin on paljon vaihtoehtoja. Itse sahaan yleensä kaaret kapeateräisellä puusepän kaarisahalla, mutta ihan yhtä hyvin se käy pistosahalla tai jopa kohtuullisen hienohampaisella kirvesmiehensahalla. Pitää vain sahata viiltoja pitkin muotoa, lohkoa jämät pois ja putsata loppu. Mitä parempi ja tarkempi saha on, sen vähemmän jää putsattavaa, mutta sekään ei saa olla kynnys. Jopa rautasahalla saa jyrsittyä tuon kaarevan muodon, jos vaan jaksaa käyttää aikaa viimeistelyyn.

Käsin sahatun päädyn muodot viimeistellään kavahöylällä. Koveriin muotoihin tarvitaan kuperapohjainen kavahöylä, kuperat muodot voi tehdä suorapohjaisella kavahöylällä tai pienellä silityshöylällä. Toisaalta puukko tai viila käy yhtä hyvin, vie vain enempi aikaa. Ja koneellisesti se käy nauhahiomakoneella.

Piirrä sitten toinen pääty ensimmäisen mukaan. Sahaa toinen vähän reilummin ylimittaiseksi että saat varmasti tehtyä molemmista samanlaiset

Tarpeeksi leveän puutavaran hommaaminen on vähän hankalaa, mutta nätein pakki tulee leveästä laudasta, jota yleensä saa pikkusahoilta läpisahattuna (niin että molemmissa reunoissa on kaarnat tallella). Itselläni oli venelaudan jämiä jotka höyläsin yhdeltä kantilta suoraksi, merkkasin toisen reunan, sahasin reunan halki käsin ja höyläsin tasaan. Jos et pääse käsiksi leveään lautaan, niin pyydä vaikka sahalta valmiiksi mittaan sahattua 4 tai 6,5 mm vaneria laatikon sivuseiniksi.

Sen jälkeen tehdään kahva. Itse höyläsin kahvan neliskanttisesta saarniriman pätkästä. Sahasin rimoihin urat ympäri ja ohensin päät siten että kahva pysyy tukevasti paikallaan. Uran sahaamista auttaa jos pyöräyttää teipinsuikaleen ”viivaksi”, koska piirtämällä on vähän vaikea tehdä suora viiva kepukan ympäri. Tämän vaihtoehdon voi oikaista tekemällä kahvan pyörökepistä ja poraamalla kepin paksuiset reiät päätyihin. Liitos pitää sitten lukita liimalla tai poraamalla ohut naula tai ruuvi sekä päädystä että kahvasta läpi.

Viimeiseksi kokoonpano, josta ei valitettavasti ole kuvia. Ensin sahataan pohjapuu ja sovitetaan sen mitta kahvan kanssa yhteen. Pohjapuu tulee aina päätyjen väliin eikä alapuolelle. Jos pohjan naulaa vain päätyjen alapäihin kiinni, niin se roikkuu ainoastaan naulojen varassa. Sen sijaan kun pohjan naulaa päätyjen väliin, niin naulat ovat poikittain voimien suuntaan ja pitävät hyvin.

Sahaa pitkät sivut oikeaan pituuteen vasta kun olet koonnut päädyt, pohjan ja kahvan yhteen. Naulaa nekin kiinni ja lyö myös pari naulaa kyljistä pohjaan. Jos käytät vaneria, niin poraa pienellä terällä esireiät nauloille ja ruuveille, se säästää paljolta ähräämiseltä ja haljenneilta vanereilta.

Sittenpä meillä onkin valmis pakki. Ei muuta kuin öljyä pintaan, mahdollinen maalaus ja pihalle.

Kertokaahan jos saatte itse tehtyä samanlaisia, olisi mukava nähdä muiden versioita aiheesta.

Pekka

Ovenkarmin rakentaminen

Pekka Huhta — Thu, 20 Mar 2008 21:05:24 +0000

Nykyisin käytetään yleisesti kierrätysovia vanhojen talojen entisöinnissä, ja ongelmaksi muodostuu usein se ettei karmeja ole viitsitty purkaa mukaan. Näitä neuvoja soveltamalla saa rakennettua vanhan peilioven arvolle sopivan karmin.

Tässä näytetyt työmenetelmät ovat niitä perinteisimpiä, mutta samaa ideaa soveltaen saa sirkkelillä ja konehöylälläkin kelvollisen karmin. Älä siis lue liian syvä ryppy otsalla, ei ole välttämätöntä höylätä kyntteitä käsin, jos ne saa tehtyä sirkkelillä. Sirkkelikyntteessä vaan pakkaa näkymään terän jäljet, joten sirkkelilläkin tehty kynte kaunistuu huikeasti kun sen siistii simssihöylällä.

Helpoimmalla karminteossa toki pääsee, jos käyttää valmiiksi höylättyä karmilautaa sahalta. Tässä on kuitenkin pari merkittävää ongelmaa: vanhat ovet eivät ole vakiopaksuisia, joten kynte ei välttämättä satu oikein. Toisekseen puutavaraliikkeen karmilauta on höylätty pyöreäkulmaiseksi, ja tämä näyttää tökeröltä vanhassa talossa. Eikäpä vanhan talon paksuihin seiniin löydy karmilautaa sahalta muutenkaan. Tässä siis pikaohjeet karmintekoon alusta asti, sovella itse käyttämäsi menetelmän mukaan.

Otetaan riittävän leveä mäntylankku kunnollista sydänpuuta ja kavennetaan siitä aihio. Tässä tapauksessa ovi tuli ohueen väliseinään, jolloin samasta 200 mm lankusta sai molemmat karmipuut. Tehdään höylätavara perinteiseen tapaan ensin rouhintahöylällä ja sitten penkki- ja pitkähöylällä.

Kynte höylätään penkkisimssillä. Siinä ei ole kiinteitä ohjureita, ohjaimena toimii vain suorareunainen rima jonka sivu ohjaa höylää. Kyntteen syvyys merkitään karmipuun kylkeen suuntaispiirtimellä.

Itse höyläys tapahtuu hiukan eri tavalla kuin normaali pinnan höylääminen. Sen sijaan että höylää työnneltäisin käsivoimin, käsivarret tuetaan vartaloon kiinni ja käytännössä kävellään karmilautaa päästä päähän. Tällä tavoin kädet eivät väsy ja kerralla voi ottaa hyvin vahvaa lastua. Lastuja tulee jonkin verran, säästä ne uunin sytykkeiksi tai joulupaketin fylliksi. Omalta kohdaltani niitä tulee paljonlaisesti, niin että lähinnä pakkaavat menemään kakluunin sytykkeiksi.

Seuraavaksi taltataan nurkkaliitokset. Modernien ovien kanssa näkyy että nurkasta otetaan vain pieni kulma pois ja kootaan karmi liimalla ja parilla ruuvilla. Tätä ei todellakaan kannata käyttää perinteisten raskaiden peiliovien kanssa, koska nurkka ei kestä pitkään. Peiliovi painaa moninkertaisesti pahvioviin verrattuna, joten ei kannata urheilla asialla. Kaikkiin peiliovien karmeihin pitäisi tehdä jonkinlainen sormiliitos vähintään kolmella sormella, jotta nurkka kestää. Tässä tapauksessa tein ylänurkan neljällä sormella, vaikka liitoksesta tuli vähän ahdas. Toisaalta kyntteen sai sovitettua nätisti sormien puoleen väliin.

Liitokset merkitään ensin pareittain, merkitään poistettavat osat molempiin puoliin ja sahataan auki viivan hukkapuolelta. Suurin osa hukkapuusta poistetaan joko järeällä reikätaltalla tai poraamalla. Viimeistely hoidetaan veistämällä hyvin terävällä viimeistelytaltalla.

Nurkkaliitoksia tehdessä pitää tietysti päättää käyntiväli, eli rako joka syntyy karmin ja oven väliin. Käyntiväli on oville usein 3 mm, eli oven ja karmin väliin pitää jäädä ympäriinsä 3 mm rako. Yleisesti ottaen on parempi jos et maalaa ovea ennen karmin asennusta, koska oven sovittaminen höyläämällä on sillä tavoin helpompaa. Jos ovi ei ole maalattu, niin tee käyntivälistä mieluummin aavistuksen verran ahdas ja sovita ovi sitten kohdalleen.

Koska kyseessä oli kylppärin ovi, kynnyksestä tuli tarkoituksella vähän horisko. Kynnyksen väliin jää suljettunakin vähintään puolentoista sentin rako, jotta kylpyhuoneeseen tulee korvausilmaa. Omituisen muodon takia oli kuitenkin viksumpaa jakaa liitos vain kolmeen sormeen, jolloin pystypuun alapäähän tuli vähän monimutkaisempi loveus. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä yksi keino hukkapuun poistoon liitoksesta: ylimääräisen voi sahata pois ohutteräisellä lehti- tai kaarisahalla. Tässä tapauksessa syy sahaukseen oli se että lämpökoivu sälööntyy helposti ja reikätaltalla hakkaaminen olisi voinut särkeä kynnyksen.

Karmin kokoaminen on helpointa lattialla, tai tietysti riittävän isolla pöydällä jos sellainen on tarjolla. Myönnytyksenä modernille ajalle nurkkiin kannattaa porata reiät ja upotukset pitkille ruuveille molempiin suuntaan. Jos sormet ovat kapeita, niin reunimmaisiin sormiin ei kannata laittaa ruuveja halkeamisvaaran vuoksi. Liimaa en yleensä käytä tällaisissa liitoksissa, sitä ei ole ennenkään tarvittu. Liitos pysyy kuosissaan hyvillä sovitteilla, ei liimalla. Muista aina porata sekä alkureikä että upotus myös itseporaaville ruuveille, koska muuten voit halkoa sormet. Erityisesti upotus on tärkeä, tee se vaikka kymppimillin poranterällä jos et omista upotusterää.

Viimeiseksi sitten saranoiden asennus. Helpoimmin tämä käy kun tämmäät oven juuri oikeaan paikkaan karmia ja merkkaat saranan paikan sekä oveen että karmiin yhtä aikaa. Tähän riittää ihan vain saranan korkeusaseman merkkaaminen, muuta ei tarvita. Saranoiden etäisyys nurkista on yleisen nyrkkisäännön mukaan ensimmäisten kahdeksasosien kohdalla, jos muut syyt eivät määritä paikkaa. Tässä ovessa ylä- ja alapeilien mittasuhteet ovat sellaiset, että saranat näyttävät tasapainoisilta, kun niiden keskiviivat ovat peilien keskiviivalla. Merkkaa paikka mahdollisimman ohuella viivalla, tässä on selvyyden vuoksi vähän paksu jälki.

Saranointi käy sukkelaan: ensin piirretään saranan paikka karmiin. Saranakohta tulee merkitsemäsi viivan tasalle ja saranan paikka oven syvyyssuunnassa laitetaan silmällä. Saranan lehdessä on taite, jonka kohdalle sarana asettuu. Toisen saranan syvyyssuuntainen paikka merkitään mittaamalla tästä siten että myös syvyyssuunnassa syntyy 2 mm käyntiväli. Mitta lasketaan kyntteen pohjasta (ja kyntteen pohjaan tulevasta oven reunasta) ylöspäin.

Sen jälkeen lyödään viivat auki mahdollisimman leveällä taltalla. Talttaa tässä vaiheessa viivojen sisäreunaa pitkin. Sen jälkeen taltataan upotuksen pohja. Tähän pitää olla terävä taltta ja hyvä käsi tai sitten pieni ”mummunhammas” eli pohjahöylä. Katso höyläartikkelista kuvat tästä. Vasta kun olet taltannut upotuksen pohjan niin talttaa varovasti upotus oikean kokoiseksi.

Ja sitten vielä muistutus: perinteiset saranat asennetaan uraruuveilla, jotka istuvat kauniisti saranan upotukseen. Jos et saa hankittua uraruuveja, niin kittaa ristiura- tai torx-ruuvit umpeen ja maalaa yli. Ovi on kuitenkin paljon auki ja saranoista loistavat modernit ruuvit tarttuvat aina vähänkään asiaa tuntevan silmään. Kittaaminen tietysti kismittää oven purkajaa, mutta onpahan siinä välissä muutama kymmenen vuotta harmoniaa ja sielunrauhaa välissä.

Ja voilá, meillä on sopiva karmi saranoineen. Enää maalaus ja asennus. Mahdanpa laittaa kuvan karmista paikallaan kunhan se tulee asennettua.

Pekka

Lehtisaranan asennus

Pekka Huhta — Sun, 06 Jan 2008 17:17:08 +0000

Lyhyt demonstraatio siitä kuinka lehtisarana asennetaan kaapin oveen. Tarvikkeet on vähän improvisoidut, mutta eiköhän tuo tuosta selkiä.

Jos mahdollista, kiilaa ovi paikalleen niin että käyntivälit ovat joka puolella samat. "Kuivasovitusta" varten keittiön kaapinoven voi esim. painaa paikalleen aaltopahvisuikaleiden kanssa. Saranoita ei ole pakko saada sopimaan väliin, riittää että saat viivat tasan samaan kohtaan ovessa ja karmissa. Merkkaa myös että kumpaan suuntaan merkistä sarana on, muuten talttaat saranantilan oveen viivan yläpuolelle ja kaappiin viivan alapuolelle. Se on noloa. Ja kävi mullekin tätä demoa tehdessä.

Merkkaa siis saranan paikka sen viivan mukaisesti sekä oveen että runkoon. Yleensä sarana upotetaan vain noin lehden paksuuden verran tai vähän yli, varsinkin näissä keittiönkaapeissa. Voi ajatella niinkin että käyntiväli on "rakennettu saranaan". Yleensä saranan lehtien väli silloin kun lehdet ovat yhdensuuntaiset on aika hyvä käyntiväli näihin karkeampiin puusepäntöihin. Siis keittiöön OK, piironkiin ehkä ei. Itse en huomannut tuohon demoon paksuutta merkata, kun en sitä yleensäkään tee vaan teen pohjan silmällä.

Sahaa ja talttaa saranan paikka oveen. Ovessa upotus on helppo kun se menee koko oven läpi.

Ja toista sama kaapin runkoon. Tee ensin leveällä taltalla ääriviivat ja veistä sitten pohja. Pohjan talttaamisessa auttaa kun talttaa viistosti, silloin taltta veistää eikä revi.

Sitten enää tuikataan nelisärmäisellä ohuella purasimella alkureikä ja painetaan suorauraiset ruuvit paikalleen. Pumppumeisseli on erittäin hyvä peli suorauraisille ruuveille: mitä kovempaa pitää kiertää, sen kovemmin painat ja sen paremmin terä pysyy urassa. Käsiruuvarilla noita ei viitsi tehdä, ja akkukoneella tuommoiset koiranpennun hampaan kokoiset ruuvit nylppää ihan pilalle. Kone on liian raskas liikaa tähän hommaan, herkkyys häviää.

Vanhoille ruuveille pitää joka tapauksessa tehdä alkureikä, eli hanki sopiva pikkupora jos purasinta ei ole ja hommaa tarkasti kantaan sopiva meisseli, vedät ne sitten käsin tai koneella paikalleen.

Alla vielä pari kuvaa valmiista saranoista keittiön kaapissa.

Toinen tapa jota on käytetty on tehdä tuplasti syvempi upotus oveen ja jättää kaapin sivun upotus kokonaan tekemättä. Kun nyt kävin kolaamassa meidän vanhat piirongit ja vaatekaapit, niin niissä tuota jälkimmäistä tapaa on harrastettu useammassakin ovessa. Se on helpompi, mutta kokeile ensin tykkäätkö siitä että sarana on käyntivälissä symmetrisesti, vai siitä että kehys jatkuu suorana linjana saranan "ohi". Ekassa kuvassa karmi vasemmalla, ovi oikealla ja toisessa just toisinpäin.

Vielä saranan paikoista. Minusta usein mainittu 1/10 on liian reunassa. Minusta keittiönkaappiin tulee tasapainoinen siinä 1/8 kohdalla, peiliovissa saranat ovat tyypillisesti vähän keskemmällä. Kuitenkin niin että jos esim. yläkaapeissa on matalia peiliovia, niin saranoita ei koskaan laiteta siihen vaakapuun kohdalle asti, vaan aina peilin alueelle. Siinä nurkassa on liitos, johon ei voi mitään ruuvata ja se nyt jo näyttäskin hölmöltä jos sarana olis paria senttiä vaille nurkassa.

Pekka

Itse tehty puusorvi

Pekka Huhta — Sun, 02 Dec 2007 22:00:00 +0000

Tarvitsin pikkuisen sorvin taltankahvojen tekemistä varten. Kriteerit oli, että laitteen pitää olla halpa, pikkuinen ja kevyt. Isompia esineitä ei tarvitse saada sorvattua, mutta noita taltan, viilan ja muun terätyökalun kahvoja on kiva tehdä.

No, halpa siitä tuli. Kaikki osat on miljoonalaatikosta kaivettuja, yhtään osaa ei tarvinnut ostaa. Pikkuinenkin se on, mutta piisaa taltankahvoihin. Ja siitä tuli niin kevyt että sen voi nostaa hyllyyn odottelemaan päivää parempaa kun sitä ei käytä.

Sorvi on tehty jämäpuusta ja verstaan pätkistä. Pohjalevynä on pala vanhaa pöydänkantta, jota höylätessä selvisi, että siellä on osa rimoista visakoivua. No, kyllä mulle visakoivuinenkin sorvinjalusta kelpasi

Vaakajohteet ovat saarnea. Aika paljon sirompikin mitta olisi piisannut, mutta tuota nyt sattui olemaan. Reunaan höyläsin pienen koristehelmen keventämään liika raskasta tunnelmaa.

Pystytolpat, takapylkkä ja teränpitimen kelkka on tehty samasta koivulaudan jämästä. Keskimmäisiä, liikuteltavia osia höyläsin aavistuken ohuemmiksi että ne liukuvat johteiden välissä. Kokosin osat puristimilla yhdeksi paketiksi ja vedin päätypulikat kiinni liimalla ja ruuveilla. Vaikka mielessä kävi tehdä liitokset nurkkiin, niin tällä lailla mittatarkkuus on parempi ja homma tuli nopeammin. Noiden liitosten vääntäminen käsipelillä olisi kuitenkin mennyt multa jonkun millin osan vinoon ja kippuralle.

Kaiken ydin oli tuo karan laakeri. Laatikosta löytyi messinkinen hela, jossa oli tarkka 10 mm reikä läpi ja laippa toisessa päässä. Saattaa hyvin olla joskus laakeriksi tarkoitettu. Itse karana toimii vanha romu 25 mm oksapora, joka on hiottu tylsäksi ettei se uppoa työkappaleen päähän.

Kun perusrunko oli koottu, porasin karalaakerin läpi takapylkkään reiän pylkkälaakeria varten. Karalaakeria käytin ohjurina siksi että laakerien akselit sattuisivat tarkasti samansuuntaisiksi. Samaa ideaa käytin, kun merkkasin poran kiinnitysreiän keskipistettä, karalaakerin läpi lyöden sekin sattui samalle pyörimisakselille. Sivuhuomautuksena, että karalaakeria on syytä käyttää: vaikka porakoneen laakerit kestävätkin hyvin poratessa, niin ne eivät yleensä kestä kovin suuria sivuttaiskuormia. Nyt karalaakeri ottaa sorvauksen sivuttaisvoimat ja poran laakerit vain päittäiskuorman.

Takapylkästä olen oikeastaan aika ylpeä, se on melkeen haitekkiä ja kuulalaakeroitu vielä. Laakeriputkena on vain pikku pätkä messinkiputkea. Itse kärjen sorvasin 10 mm pultista, josta oli sahattu kierreosa pois. Viilasin ensin vähän muotoa ja sorvasin kartio-osan nätiksi kiinnittämällä pultin porakeneeseen ja sorvaamalla viilalla muodon hyväksi.

Toiseen päähän otin palan 10 mm teräslevyä, josta sahasin vastamutterin. Siihen tuli 10 mm kierre ja kiinnitysruuvien reiät. Kääntöpyöräksi otin pätkän 10 mm pulttia jonka toiseen päähän laittelin pienellä sokalla vanhan vesijohtoventtiilin kääntöpyörän.

Koko pylkän juju on sen kuulalaakeroinnissa: otin sopivan laakerikuulan ja pujotin sen säätöruuvin ja kärjen väliin, jolloin kärki pyörii kevyesti eikä yritä liiaksi pyörittää säätöruuvia auki. Lopulliseksi lukitukseksi säätöpyörään otin vain jonkun sormimutterin, jonka kierteitin suoraan koivuun ja jolla säätöruuvin saa kiristettyä.

Muut kiristysruuvit ja vastaavat tuli tehtyä "loodasta" löytyneistä sekalaisista ruuveista ja siipimuttereista. Suurimman osan joutui kierteittämään uudelleen, kun pakkasivat olemaan tuumaisella kierteellä.

Terätuki on irokoa, jostain laudanreunasta otettu jämäpala. Alareunan vaaleampi puu on "läskiä", jota ei voi käyttää esim. venehommissa, mutta tässä se passaa olemaan tuolla alhaalla ihan hyvin. Käytin irokoa siksi että se kestää parhaiten kulutusta ja kun se kuluu pois, niin pintaan voi upottaa metallilistan tilalle. Korkeussäätöä ei ole, mutta toisaalta en sellaista juuri koe tarvitsevanikaan nykyisellä talttavalikoimalla ja käyttötarkoituksella.

Pintakäsittelynä koko vekottimessa on pellavaöljy ja sen päällä shellakkaus.

Aluksi ajatus oli tehdä vain hyvin yksinkertainen ja nopea viritys, mutta tää on niinkun rukinlavan vuoleskelua, että aina siihen jonkun kruusauksen keksii lisää

Alla vielä muutamia tällä tehtyjä taltankahvoja

Pekka

P.S: tosta PUUsorvista on tullut jo aika monta kuittia kun olen kavereille kertonut asiasta. Ei oo tahtonut mennä jakeluun että puusorvin voi tehdä puusta