Höylävertailu, osa 1: Höylien esittelyt

Anant A4




Anantit on tehty Intiassa. Testiin sattui kaksi Anantia, koska valmistaja on juuri aloittanut uuden parannetun sarjan perushöylistään.

Perusmallin Anant on verrattain uskollinen kopio Stanleysta. Höylä toimitetaan pahvilaatikossa, muoviin pakattuna ja pussi silicageliä huolehtimassa korroosiosuojauksesta. Erillisiä ohjeita ei ole.  Päällisin puolin höylä näyttää melko hyvin viimeistellyltä, vaikkakin kyljet ja pohja ovat nauhahionnan jäljeltä melko tavalla karkeat. Kahvat ovat jotakin kovapuuta (olisin tunnistavinani kumipuuksi), melko karkeasti nauhalla viimeistelty ja paksusti lakattu.

Terän sivusäätövipu on niitattu kiinni niin piukkaan että se hädin tuskin liikkuu. Pienellä alkuvenyttelyllä vipu lähtee toimimaan, vaikkakin hyvin jäykästi. Terän syvyyssäätöruuvi on kohtuullisen hyvin viimeistelty, mutta siinä on klappia hämmentävät kaksi ja puoli kierrosta ennen kun säätö alkaa puremaan. Tämä johtuu osittain peltisestä Y-vivusta, johon säätöruuvi ottaa, mutta toinen perussyy on se että murtoterässä oleva aukko johon vipu ottaa on huomattavan paljon liian suuri. Terä on karkeasti viimeistelty, ja vaatii melkoisen teroituksen ennen töihin ryhtymistä. 


Anant AA4



Anant on aloittanut uuden tuotelinjan ”Anant Kamal”-nimellä. Höylään on tehty joitakin muutoksia, joilla on korjattu perusmallin saamaa, toisinaan aika kriittistäkin palautetta. Höylässä onkin useita ominaisuuksia, jotka ovat selkeä parannus perusmalliin ja jopa muihin kilpailijoihin.

Ensinnä höylän runko ei ole enää pinnaltaan vain nauhahiottu kuten halvempi versio (ja useat halvemman pään kilpailijat), vaan ihan hiomakoneessa oikaistu. Tämä ei ole edullisissa höylissä ollenkaan tavallista.

Toinen erikoisuus on huomattavasti perusmalleja paksumpi terä, tämän testin paksuimpia. Paksumpi terä vähentää terän taipumusta värähdellä ja tehdä ”pyykkilautakuviota” hankalaan puuhun. Myös murtoterä on lähes varsinaisen terän paksuista plootua, joten ainakin lähtökohtaisesti teräpaketin pitäisi olla hyvin tukeva.

Toisaalta taas hyvistä ominaisuuksista huolimatta viimeistelytasossa on yhäkin vähän puutteita: vaikka sininen pintamaali on kiiltävä ja terän syvyyssäätöruuvi Cliftonin tyyppinen umpimessinkinappula, niin terän sivusäätövipu on aivan yhtä lujasti jumissa ja syvyyssäätöruuvissa on samat kaksi ja puoli kierrosta klappia kuin edullisemmassa veljeksessä.

Höylän hintaero perusmalliin ei ole suuri ja onkin hämmästyttävää miten paljon lisää sillä muutaman euron hinnanerolla saa. Panee vain miettimään että olisiko vielä vähän isommalla hintaerolla saanut poistettua nämäkin laatupuutteet – nyt tuntuu, että höylään on vain aika yksikantaan liimattu päälle ”ominaisuuksia”, ja kokonaisuus on silti vielä vähän haussa.


Clifton No. 4




Clifton valmistetaan englannissa ja voisi sanoa, että se on viimeisiä niistä höylä- ja työkaluvalmistajista, joista Sheffield oli vuosisatoja kuuluisa. Höylä onkin tehty aivan erityisellä huolellisuudella, ja viimeistelyltään se kilpailee tasapäisesti Lie-Nielsenin kanssa, ainakin mitä estetiikkaan ja kiillotettuihin pintoihin tulee.

Vertailun kalliimman pään höylät, Clifton ja Lie-Nielsen käyttävät tavallista Stanleyta tukevampaa teräkelkkarakennetta, ns. Bed Rock-mallia, josta lisää edempänä. Se tekee kelkasta huomattavan paljon tavanomaista tukevamman ja antaa mahdollisuudet kelkan paremmalle säädölle.

Cliftonin terä on paksu ja isosta teräsmurikasta taottu muiden terien ollessa levystä leikattuja. Valmistaja väittää tämän tukevoittavan terää ja oikean "syyrakenteen" muodostuminen terään taottaessa onkin tietysti teräkselle eduksi.

Höylä tulee melko juhlavassa paketissa. Varsinainen pahvilaatikko on peitetty kenkälaatikon kannen tapaisella vahvalla pahvikannella ja itse höylä on vahvan kartongin sisällä kuplamuoviin käärittynä. Käyttöohje on puettu yksisivuisen, allekirjoitetun "saatekirjeen" muotoon tehtaanjohtajan allekirjoituksineen, selkeästi sillä oletuksella että höylän ostaja tuntee työkalut ja osaa niitä käyttää. Ohjeissa on muutamia hyviä knoppeja Bed-Rock-tyyppisen höylän säätöön, mutta mitenkään kattavat ohjeet eivät ole.

Viimeistely on erittäin siistiä, jopa siinä mitassa että voi miltei suoraan sanoa sen olevan testin parasta. Teknisesti viimeistely on samaa tasoa kuin muissakin premium-tason höylissä, mutta tämän lisäksi myös silmälle on järjestetty ruokaa. Höylän reunat ja kaikki osat, joihin käsi työtä tehdessä osuu on kiillotettu, jolloin silmät kiinni höylää käteen kokeillessa tulee mielikuva, että käteen osuu jo työn pehmeäksi hioma eikä uutuudenkarhea höylä. Samaa mielikuvaa vahvistaa se, että kaikki säädöt toimivat erittäin pehmeästi.

Syvyyssäätöruuvissa on melko tavalla klappia, puolitoista kierrosta. Tämä tosin ei ole käytössä niin paha juttu kuin miltä kuulostaa, koska sormella pyöräyttäessä massiivimessingistä sorvattu rulla pyörähtää omalla painollaan toiseen äärilaitaansa yhdellä pyöräytyksellä. Sivusäätövipu toimii yhtä lailla notkeasti ja täsmällisesti.

HBS 7A/48D:



Bauhausista löytyvä edullinen puuhöylämerkki. Pyökkirunko, pohja jotakin vaaleampaa, hiukan pyökkiä kovempaa puuta. Höylä on kevyesti pintakäsitelty jollakin ulkonäöstä päätellen vesiohenteisella lakalla siten että pintojen viimeistelyn nauhahionnan jäljet näkyvät läpi. Terä on verrattain huonosti viimeistelty, sillä ei juuri hyllystä ottaessa saa lastua.

Terä on liian ahdas runkoon. Se liikkuu kyllä rungossa, mutta minkäänlainen sivusuuntainen liike ei ole mahdollinen. Tämä on puute, kun terää teroitetaan: pienikin kulmavirhe terää teroittaessa jättää jommankumman reunan koholle. Teränsijaa pitää leventää, jotta terän saa pohjan suuntaiseksi vaikka terä olisi teroitettu aavistuksen vinoon tai kaarelle. Voi melko suoraan sanoa, että höylä ei kelpaa käyttöön sellaisenaan, vaan se vaatii myös puutöitä toimiakseen. Vaikka muiden höylien osalta en päässyt valitsemaan testikappaletta, niin tämän osalta avasin muutaman laatikon rautakaupassa. Samaa teränsijan kapeuden ongelmaa ei ollut kaikissa, sen sijaan kidan koko näytti vaihtelevan melko tavalla.

Kiilaa pitää paikallaan poikkitappi jonka päälle on laitettu muovinen keinupala. Aika näyttää kestääkö keinupala. Ainakin se joustaa niin paljon että terän kireyden säätö on melko joustavaa, mikä ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Säätöjen pysyvyyteen se silti voi vaikuttaa.

Viimeistely on perushyvää, mutta erityisesti etukahvan tietämillä on teräviä nurkkia ja kulmia. Höylä kuitenkin sopii käteen melko hyvin. Höylän sarvi on muotoiltu ensisijaisesti oikeakätiselle, mutta myös vasenkätinen pystyy höyläämään tällä. Puurunkoisessahan omaan käteen sopivaksi muokkaus on erittäin helppoa.

Höylä tulee kevyessä pahvisessa rasiassa, jossa ei ole lainkaan ohjeita.

Japanilainen höylä, Hira kanna




Höylää oli hiukan vaikea nimetä, siinä kun ei ollut kuin japaninkieliset tekstit. Hira kanna tarkoittaa kuitenkin silityshöylää. Vertailussa oleva japanilainen höylä on tuotu suoraan Japanista, mutta vastaavia ja samantasoisia höyliä saa verkkokaupoista yllättävänkin edulliseen hintaan. Toisaalta sitten taas japanilaisilla työkaluilla ei tunnu olevan ylärajahintaa, jolloin tämäntyyppisiä höyliä löytyy myös äärimmäisen kalliina ja hienostuneina malleina. Tämä on kuitenkin Japanilainen vastine perustason silityshöylälle.

Japanilainen höylä poikkeaa sekä ulkonäöltään että käytöltään eurooppalaisista. Höylää ei työnnetä, vaan työstöliike tapahtuu itseen päin vetämällä, kuten monissa muissakkin japanilaisissa työkaluissa. Itse asiassa tämä on looginenkin tapa, koska vartalon hallinta on helpompaa ja tarkempaa vetäen itseen päin kuin työntäen itsestä poispäin.

Höylä on äärimmilleen pelkistetty, vain reilu kolmisenkymmentä milliä paksu tammenkalikka, jonka toisessa päässä on tila laminoidulle terälle. Terää ei pidä paikallaan kiila, vaan koko terä kapenee hiukan alaspäin, jolloin jo terän oma muoto kiristää sitä paikoilleen. Terää  pitää paikallaan myös hiukan kuppimaiseksi taivutettu teräspala, joka toimii kiilan tehtävän lisäksi myös lastunmurtajana.

Höylä on pintakäsittelemätön ja ihan hyvin viimeistelty, vaikka onkin selvää ettei neliskanttinen höylä istu käteen aivan samalla tavoin kuin muotoillummat höylät. Terä on kaupasta haettuna äärimmäisen terävä. Sain höylän testiin vasta pienen kokeilun jälkeen, mutta terä on yhäkin erittäin terävässä kunnossa.

Höylä toimitetaan muovipussissa, ohjeiden virkaa toimittaa hyvin pelkistetty kuvallinen tarra höylän toisessa kyljessä. Jos hankit tällaisen höylän ja se on muoviin käärittynä, niin anna sen tasaantua varovasti avatussa muovipussissa jonkin aikaa ennen kuin käytät höylää tai ainakaan alat sen pohjaa oikomaan. Kosteusero Japanin ja Suomen välillä on niin suuri, että höylällä vie jonkin aikaa löytää oma muotonsa kosteuden vaihdellessa.

KUNZ No.4




Kunz on meilläkin verrattain tuntematon merkki, vaikka valmistaja on tehnyt höyliä jo vuodesta 1910 alkaen. Valmistajalla on valikoimissaan joitakin erikoisuuksia joita muilla valmistajilla ei enää ole, mm. laivahöylä ja erilaisia pieniä puhdistushöyliä edullisemmasta päästä.

Höylä toimitetaan siistissä pahvilaatikossa huolellisesti öljyttynä ja muoviin käärittynä. Testihöylän mukana tullut käyttöohje oli saksalaisen kauppiaan laatima, joten lienee vähän ostopaikasta kiinni, minkälaiset ohjeet höylän mukana saa. Nyt toimitetut ohjeet olivat englanniksi ja saksaksi, yksinkertainen ja hyvin perusteisiin keskittyä, muutamalla kuvalla varustettu A4-lappunen.

Kunzin höylät on helppo tunnistaa ärhäkän vihreästä väristään. Höylä on erittäin pelkistetty, vain minimisäädöillä varustettu. Kahvat ovat kovamuovia ja muovin valusaumat ovat reilusti kohollaan ja tuntuvat aika ikäviltä käteen.

Syvyyssäätöruuvissa on reilu puolitoista kierrosta klappia, tosin se toimii mukavan liukkaasti. Itse säätöruuvi on testin pienin, halkaisijaltaan vain tuumainen siinä missä muut ovat pääsääntöisesti yli 30-millisiä. Säätörullan liikkeen terälle välittävä Y-vipu ja terän sivusäätövipu ovat pellistä prässättyjä.

Höylän kyljet ja pohja ovat tarkkuushiottuja, samaa tasoa kalliimman kärkikolmikon kanssa. Myös terä on huolellisesti teroitettu, ja verrattain käyttökelpoinen suoraan tehtaan paketista.

Jo ensitutustumisella silmiin pisti höylänkidan poikkeuksellisen suuri koko. Harmillista kyllä, muuten peruslähtökohdiltaan hyvän höylän käyttökelpoisuutta huonontaa suuresti se, että kitaa ei saa säätämälläkään pienennettyä alle 1,2 milliin, joten höylän käyttö tarkkana silityshöylänä on vähintään kyseenalaista. Toinen erittäin kiusallinen juttu on, että jos murtoterän asentaa vähänkään kauemmas kuin puolitoista milliä teränsuusta, terää ei mahdu säätämään ollenkaan höylänpohjan sisään ennen kuin syvyyssäätöruuvin säätövara loppuu kesken.

Peittoterässä eli koko teräpaketin kelkkaan kiinnittävässä osassa on erikoinen vika tai ominaisuus. Kun kaikissa muissa höylissä peittoterän yläreunan vivun ja terän välin tulee teräksinen jousilatan pätkä, Kunzista se puuttuu. Tästä on kahdenlaista vaivaa: ensinnä terään tulee melkoiset jäljet melko nopeasti, kun vipu painaa suoraan murtoterään. Kiusallisempi vika tulee siitä että koko peittoterä pyrkii lähtemään "karkuun" kun vipua sulkee, peittoterä siis nitkahtaa pois paikoiltaan vipua suljettaessa.




Lie-Nielsen #4




Lie-Nielsenin nelonen on kopio Stanleyn Bed Rock-tuotantosarjasta. Bed Rockeissa teräkelkan kiinnitys oli huomattavasti tavanomaisia Baileyitä tukevampi ja tässä höylässä on säilytetty myös kyljen profiili, jonka tarkoitus oli saada vähän lisämassaa höylään. Samasta syystä myös teräkelkka on pronssia.

Kahvat ovat vaahteraa, hyvin kiillotetut ja ohuesti lakatut. Vanhoihin Stanleyihin tottuneena tämä kahva tuntuu erittäin tutulta, tosin se on jonkin verran paksumpi kuin vanhat Stanleyn kahvat.

Höylä toimitetaan pahvilaatikossa  ja höylä umpioituun muovipussiin toimitettuna. Mukana on puolen aa-nelosen kokoinen ohjelehdykkä.

Höylä on melko täydellisesti käytettävissä suoraan laatikosta otettuna. Terä ei ole aivan viimeisen päälle partaveitsi, mutta aivan käyttökelpoinen siitä huolimatta. Viimeistely on silmiinpistävän hyvää, jopa sille tasolle että harakkakin olisi iloinen kiiltävästä pronssista. Kaikki "hallintalaitteet"  toimivat sujuvasti, mutta jonkun verran uutuudenkarheutta on. Jäljelle jää tuntu että osat on tehty ehkä liiankin tarkasti ja vasta käyttö notkistaa höylän. Terän säätöruuvin klappi oli pienin testissä olleista, ehkä noin kymmenesosakierros.

Mujinfang:




Höylä on jotakin raskasta ruusupuun sukuista puuta, joka ei kaipaa pintakäsittelyä. Ohjeissa todetaan että höylät tehdään joko eebenin tai ruusupuun sukuisesta puusta, eli ei ole ihan täydellisen varmaa kumman saa. Höylässä on poikittainen aisa jota voi käyttää työntäen höylättäessä. Höylää voi itämaiseen tapaan käyttää myös vetäen, jolloin aisa otetaan pois ja höylästä pidetään kiinni terän takaa molemmin puolin.

Höylä tulee pahvilaatikossa, itse höylä muoviin pakattuna. Tämä on sikäli oleellista että kosteusolosuhteet valmistusmaassa ovat varmasti olleet erilaiset, joten höylänpohjaa ei kannata sännätä oikaisemaan ennen kun se on tasaantunut muutaman viikon hyllyllä. Ohjeet ovat riittävät, yhden sivun perusohje puurunkoisen höylän säätöön, kiinalaisen puurunkoisen erityispiirteillä.

Höylä on kaupan hyllyltä otettuna täydellisen käyttövalmis, terä leikkaa karvoja kämmenselästä ja höylästä ei löydy yhtään terävää nurkkaa. Viimeistelytaso on tämän hintaiselle höylälle erittäin hyvä, jopa siihen mittaan että höylän runko ja kiila on numeroitu, mikä tarkoittaa että kiila on ilmeisesti sovitettu juuri tähän höylään.

Record 04



Recordin viimeistelytaso on verrattain hyvä ja säädöt toimivat kohtuullisen notkeasti ja takertelematta. Osansa tähän on runsaalla suojaöljyllä, jota on ympäri höylää. Terän syvyyden säätöruuvia joutuu tosin pyörittämään kierroksen ja vartin ennen kun se liikuttaa terää. Säätöruuviin vastaava Y-vipu on peltiä ja sitä pitäisi taivutella vähän tiukemmalle että klappia saisi pienemmäksi. Säätöruuvi on melko karkeaa tekoa ja sen karhennukset ovat terävät. Terän sivusäätövipu on yhdestä pellistä prässätty ja se toimii ihan hyvin.

Stanley-rakenteesta poiketen peittoterän kiristys on tehty sormiruuvilla linkkuvivun sijaan. Tämä on itse asiassa parannus, koska linkku on säädettävissä vain kiertämällä koko peittoterän kiristysruuvia meisselillä. Muuten höylä on perusmallin Bailey-rakenteella toteutettu.

Höylä on kaupan jäljiltä verrattain valmis käyttöön. Tässä kappaleessa oli takakahva lähestulkoon irti, ruuvia sai kiertää useamman kierroksen että se kiristyi. Terä on höylättävässä kunnossa mutta ei erityisen terävä.

Kahvat ovat ruskeaa kovapuuta ja vahvasti lakattu. Viimeistelytaso on kuitenkin melko hyvä, Anantin tapaisia vahvoja hiomarantuja ei näy.

Höylän kyljet ja pohja on hiottu hiomakoneella halvempien höylien nauhahionnan sijaan.

Recordista on olemassa kahta erilaista ja eri tasoista mallia, tässä esittelyssä oleva 04 ja "karvalakkimalli" SP04. Edullisempi malli (70-80€) on muovikahvainen, peittoterä on maalattu ja viimeistelytaso on vähän karkeampi, muun muassa kyljet on vain hiottu nauhahiomakoneella, vaikka pohja onkin kivellä hiottu. Siinä ei myöskään ole teräkelkan säätöruuvia, vaan kelkkaa pitää säätää käsin työntelemällä.

Höylä toimitetaan pahvilaatikossa öljyttyyn paperiin käärittynä. Höylän mukana ei tule ohjeita.

Stanley 12-004




Stanleyn nelonen on se klassikko jonka mukaan kaikki nykyiset höylät on numeroitu. Onkin yllättävää kuinka kauas alkuperäisistä on päästy.

Stanley tulee pahvilaatikossa vahapaperiin käärittynä. Mukana seuraa lyhyt käyttöohje, jossa on kuvattu terän teroitus, säätö ja ratkaisuja yleisimpiin ongelmiin.

Höylän viimeistely on muuten suhteellisen siistiä, mutta kyljet ja pohja ovat hätkähdyttävän karkeaa jälkeä. Tilannetta pahentaa vielä pintaan vedetty lakka, jonka valumat ovat reilusti koholla pohjasta.  Muovikahvojen valusaumat ovat aika lailla koholla ja tuntuvat ikävästi höylää pitäessä. Hyvänä puolena voi todeta, että Stanley on myös parantanut laatua aikaisemmasta: Y-vipu on taas valettu osa ja säätöruuvi suorastaan silmiinpistävän siististi viimeistelty, toisin kuin joitakin vuosia sitten. Tämän ansiosta säädössä on klappia vain noin kahdeksasosakierroksen verran - erinomainen suoritus. Sen vastapainona peltinen sivusäätövipu on niin tiukkaan niitattu että sitä saa väännellä tosissaan ennen kun se alkaa liikkumaan. Ensi-irroittelun jälkeen se tosin toimii melko tasaisesti ja takertelematta.

Hämmästyttävästi höylää ei pysty käyttämään lainkaan suoraan hyllystä. Vaikka säätöruuvin kiertää äärimmilleen auki, terä ei edes uhkaa kurkata höylänkidasta ulos. Teräkelkka on asennettu niin pieleen, että sitä pitää siirtää millitolkulla eteenpäin saadakseen terän näkymään kidasta edes ääriasetuksilla.

Terä on teroitettu kohtuullisesti, mutta sillä ei kyllä hääviä lastua saisi ennen kunnollista viimeistelyä.

Stanleysta on myöskin noin kymppiä edullisempi, Handyman-nimellä kulkeva versio. Siinä on muovikahvat, muovinen säätöruuvi, ei kelkan säätöruuvia ja niin uskomattoman karkea viimeistely ettei sitä ole helppo edes uskoa todeksi. Oman henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan se on törkeä loukkaus sekä höyliä yleensä että Stanleyn historiaa kohtaan. Jos Stanleyn pohja oli mittausten perusteella karkein ja surkeimmin viimeistelty testin höylistä, niin Handymanin viimeistely on vielä tästä pohjanoteerauksesta huomattavan paljon huonompi - vastaavaa hiekkavalua ei tule usein vastaan. Sellaista ei voi suositella mihinkään käyttöön missään oloissa.


Veritas #4




Veritas poikkeaa muista esittelyssä olevista höylistä oleellisesti. Muut höylät ovat kehitelmiä Stanleyn höylistä, mutta Veritas on pistänyt höylän tekniikan ja muotoilun aivan uusiksi. Itse tekniikasta vertailu toisaalla, mutta myös muotoilu on huomattavasti perinteisestä poikkeavaa.

Höylä toimitetaan pahvilaatikossa, höylä käärittynä ruosteenestopaperiin ja terä omassa laatikossaan. Mukana seuraa kahdeksan sivun käyttöohje, jossa on paitsi höylän teroitus- ja säätöohjeet, myös yleisiä vinkkejä höyläämisestä ja työstötekniikoista. Vertailun laajin ohje, ja ihan mielenkiintoista luettavaa sinälläänkin.

Poislukien irrallaan omassa laatikossaan toimitettavaa terää höylä on täysin käyttökuntoinen suoraan laatikosta. Höylän terä on tarkkuushiottu etupinnaltaan, niin että terän saattaminen kunnon höyläyskuntoon on erittäin helppoa. Terä on jo tehtaan jäljiltä oikein hyvä. Ei partaveitsi, mutta täysin käyttökelpoinen suoraan käyttöön.

Höylän säädöt toimivat erittäin täsmällisesti, välyksiä on todella vähän ja säätöruuvit on huolella viimeistelty. Syvyyssäätöruuvissa on kahdeksasosakierroksen verran klappia, mutta paljon sitä vähäisemmäksi on vaikea päästä. Toisin kuin muissa höylissä, syvyyssäätöruuvilla säädetään myös terän sivuttaisliikettä eli terä liikkuu sivuttain syvyyssiirtoruuvia vasemmalle tai oikealle painamalla. Tämä on kehitelty aikanaan Thomas Norris & Sonsin 1910-luvulla patentoimasta säätäjästä. Säätö on erittäin tarkka ja välyksetön, mutta vaatii jonkin verran harjoittelua ettei syvyyttä säätäessä tule säädettyä terää myös sivusuunnassa. Sivusäätö taas puolestaan liikuttaa terää hiukan myös syvyyssuunnassa.

Höylän rungossa terän etureunan molemmin puolin on pienet ruuvit, joilla terän saa lukittua sivusuunnassa keskelle. Valmistajan mukaan terän sivuttaisasetus voi perinteisissä höylissä muuttua ja näillä ruuveilla pyritään estämään se. Samalla myös sivusäätö muuttuu muutenkin loogisemmaksi, kun terän etureuna ei pääse liikkumaan vahingossakaan.

Viimeistely on perussiistiä. Runko ja kelkka ovat melko karkeapintaista hiekkavalua ja mattamaalilla maalattuja, mutta kaikki pinnat on viimeistelty hyvin ja teräviä tai karkeita pintoja ei ole. Rungon kyljet ja pohja ovat erityisen suoriksi koneistettuja ja hiottuja. Aivan peilipinnasta ei ole kyse, mutta "työpintojen" viimeistely on silmiinpistävän hyvää.


Vertailuhöylä: Stanley #4 noin vuodelta 1920



Varsin monesti todetaan, että hyvä vaihtoehto keskihintaiseksi aloitushöyläksi on ostaa vanha, käytetty höylä ja huoltaa se kuntoon. Verrokkina on sen takia käytetty kappale Stanleyn "kultaiselta kaudelta" 20-luvulta. Höylä on ollut vuosia omassa kaapissani hoitamassa perussilityshöylän virkaa. Sitä ei ole hankinnan jälkeen tuunattu millään tavalla, muuten kuin puhdistamalla ja teroittamalla. Sitä ei siis ole äärimmilleen viritetty pohjan oikaisulla, paksummalla terällä, teräkelkan värisovituksella runkoon tai muillakaan ainakin ulkomaisilla sivuilla suositelluilla tavoilla.

Tämä on itse asiassa se höylä, jonka perusteella kaikki perusmallin Stanley Bailey-höylät on tehty, joten se sopii erittäin hyvin vertailun referenssihöyläksi.

Käytettyjen höylien kunto ja ikä vaihtelee suuresti, joten verrokin kuntoon tai toimivuuteen ei kannata panna valtavasti painoarvoa.Muutamia havaintoja silti.

Jos vanhojen puuhöylien pohjat kuluvatkin aika nopeasti montulle, niin sama käy ajan mittaan myös valurunkoiselle. Ennakko-odotus on, että tässäkin höylässä pohja on kulunut hiukan kuopalle suunnilleen oikeasta etukulmasta vasempaan takakulmaan, niinkuin oikeakätisellä käy.

Höylä on ollut ostaessa hyvin viimeistelty ja on sitä yhä. Säädöt toimivat 90 vuoden iästä huolimatta (tai ehkä siitä notkistuneina) pehmeästi ja täsmällisesti, säätöruuvissa on klappia alle kierros ja kiillotetut, lakkaamattomat ruusupuukahvat ovat erittäin mukavat kädessä pitkäänkin töitä tehdessä.

Höylä on myös japanilaisen höylän ohella ainoa, jossa on raudasta ja teräksestä laminoimalla tehty terä, jossa pehmeämmän metallin päälle on taottu kova "kynsi" teräksestä. Vanhaan aikaan näin on tehty yhtä lailla säästösyistä, mutta kahdesta eri metallista tehty terä ei lähde värähtelemään samalla tavalla kuin yhdestä pellistä prässätty.