Höylävertailu, osa 5: Höyläystesti

Höylällähän pitää tietysti tehdä jotain, pelkillä mittaustuloksilla ei pitkälle pötkitä. Vertailuun otettiin neljä puuta: Visakoivu, Tiama (sapelimahongin tyyppinen jalopuu, jonka syyt ovat aika tavalla ristissä) ja  ihan tavallinen kuusi. Kuuseen on yleisesti ottaen helppo saada hyvä pinta, mutta oksien ympärykset ovat aina vaikeita. Kuusen osalta pidin pisteseulaa vähän tiukempana kuin muilla: myös oksien ympärysten piti olla täydelliset, ilman repeämiä.

Jokainen testipala karhennettiin ennen kunkin höylän käyttöä hammashöylällä (kuva yllä), jolla saatiin tasaisen karhea kuvio pintaan ja edellisen höylän tekemät repeämät pois pinnasta. Sen jälkeen kullakin höylällä yritettiin tehdä mahdollisimman sileä pinta kahden minuutin aikarajan sisällä.

Ennen testiä höylien perussäätö tarkistettiin niin että kidan koko ja  murtoterä säädettiin sellaiseksi ettei höylä tukkeudu. Tätä jatkettiin, kunnes löytyi paras säätö, jonka höylän rakenne sallii. Useassa tapauksessa säätöjä olisi voinut pienentää ja parantaa esim. murtoterää muotoilemalla tai kelkkaa virittämällä, mutta säätö rajattiin siihen mitä ruuvimeisselillä voi säätää.

Höylällä saavutettu pinnanlaatu arvioitiin seuraavilla kriteereillä:

1 - Kelvoton pinta, syviä repeämiä, tehtävä kokonaan uudelleen
2 - Välttävä pinta, vaatii raskasta siklihöylää tai vastaavaa raskasta siklausta kelvatakseen
3 - Hyvä pinta, siistittävissä käsisiklillä tai kevyellä siklihöylällä kunnolliseksi
4 - Erinomainen pinta, vaatii enintään kevyen käsisiklauksen kelvatakseen lakan alle.
5 - Kuten yllä, mutta ei vaadi enää minkäänlaista viimeistelyä ennen lakkausta


Anant A4

Kuten teräkelkkaosiossa todettiin, perus-Anantin kita on jonkin verran vino, joten kidan säätö piti säätää kapeamman reunan mukaan. Onnistuin pientä väkivaltaa käyttäen vääntämään kelkan sellaiseen asentoon että kidan kooksi sai kapeammassa reunassa 0,2 mm ja leveämmässä noin 0,8 mm. Murtoterä tuli noin 0,6 mm päähän teränsuusta.

Jouduin toistamaan höyläyskokeen tiamalle kolmeen kertaan, koska höylän säätöä piti korjata useita kertoja. Kitaa piti suurentaa vähän yli milliin, jotta se ei olisi ollut jatkuvasti tukossa. Jonkun aikaa säädettyäni lastua alkoi irrota, mutta höylä repi siltikin reilusti, tulos oli kakkosen ja kolmosen välimaastossa. Pyöristin kuitenkin kolmoseen.



Visakoivulla tulos oli kelvollinen, kalikkaan sai melko nopeasti nelosen arvoisen pinnan.

Kuusella pinta oli kelvollinen oksien ympäristöjä lukuun ottamatta. Yllättäen myös muualla pinnassa oli jonkin verran irronneita kuituja, ei vain oksien ympäristössä.


Anant Kamal AA4

Höylän pohja on niin paksu kidan etupuolella että kitaa ja murtoterää pitää säätää reilusti auki että lastut mahtuvat välistä. Kidan etureunaa pitäisi ehdottomasti viilata päällipuolelta että lastut pääsisivät kulkemaan ja kitaa saisi pienennettyä. Nyt murtoterä jäi noin 1,2 mm etäisyydelle teränsuusta ja kidan kooksi jäi 0,8 mm

Tiamalla höylä vain repi puuta. Vaihdoin säätöjä, suurensin kitaa ja pienensin murtoterää ja sainkin toisella yrittämällä arvosanaan kaksi yltävän tuloksen. Repeämää on vieläkin, mutta ei niin mahdottomasti kuin ensiyrittämällä.

Visakoivulla puu tahtoi repeillä alkuun, mutta kun malttoi ottaa oikein hienolla lastulla, niin pinnasta sai kuitenkin nelosen arvoisen.

Kuusella höylä tukkeutui uudelleen ja sitä piti säätää jälleen suuremmaksi. Oksien ympäristöt eivät olleet aivan kamalimmasta päästä, mutteivät kolmosta kummempia.

Clifton No. 4

Clifton oli helppo säätää. Murtoterän etäisyys teränsuusta oli 0,3-0,4 mm ja kidan koko 0,20-0,25 mm.

Tiamalla höylä toimi erittäin hyvin. Pahimpiin vastakarvapaikkoihin jäi jonkin verran karheutta, niin että pinta ei ihan kelpaisi lakattavaksi sellaisenaan, mutta kovin kauas täydellisestä suorituksesta ei jääty. Kuten kuvasta näkyy, tulos on hyvinkin erilainen kuin Anantilla samasta paikasta höylätty.



Visakoivuun Cliftonilla sai virheettömän pinnan jo oikeastaan ensimmäistä kertaa pintaa läpi käydessä alle puolen minuutin.

Kuusella oksien ympäristöt jäivät vielä erikseen viimeisteltäväksi, mutta repeämää ei ollut todellakaan paljon.


HBS 7A/48D

HBS:n säätö vaikutti alkuun erittäin yksinkertaiselta, koska kita on kiinteä. Ensityönnöllä kita meni kuitenkin täysin tukkoon: selvisi että murtoterä liikkuu kiilan mukana ja nytkin murtoterä oli jopa varsinaista terää edellä. Murtoterä pitää siis jättää hiukan tavallista kauemmas teränsuusta että sillä on hiukan tilaa vaellella. Kidan koko on 0,9 mm ja murtoterä jäi arviolta 0,6 millin päähän teränsuusta.

Höyläyksen mittaan selvisi, että säätäminen on erittäin haastavaa. Paitsi että murtoterä liikkuu säätäessä, säätö ei myöskään pysy paikallaan. Itse höylääminen oli poikkeuksellisen mukavaa, mutta säätämään joutui lähes koko ajan.

Tiamalla höylä toimi jollakin tavalla, mutta epäilemäni muovisen kiilan vastinpalan jousto teki tepposia näin hienolla säädöllä höylätessä. Terää sai olla vähän väliä koputtelemassa parempaan säätöön, ja tämä huononsi tulosta. Perusasiat höylässä ovat melko kohdallaan, mutta erityisesti aivan hienoimman säädön muuttuminen on tarkassa työssä kiusallista.

Visakoivulla tulos oli verrattain hyvä, mutta jälleen säätöä joutui hakemaan melko tavalla. Lopputulos oli nelosen ja vitosen puolimaissa, mutta pyöristyi vitoseen, kun höylää jaksoi kärsivällisesti säätää muutaman työnnön välein pienenpienillä napauksilla.

Kuusella höylääminen oli erittäin miellyttävää ja suorasyisellä osalla pinta oli lähes kiiltävin ja kaunein, mutta oksien kohdalla repeämät olivat pahimmasta päästä. Todella kovalla työllä jäljen sai oksien ympärillä parantumaan kakkosesta kolmoseen.

Japanilainen höylä, Hira kanna

Japanilaisen höylän kita on kiinteä, joten sitä ei säädetty. Murtoterä tuli noin 0,4 mm päähän teränsuusta.

Itseenpäin vetämällä höylääminen tuntuu alkuun vähän erikoiselta, mutta höyläysote tulee yllättävän nopeasti ja intuitiivisesti.

Tiamalla tulos oli virheetön. En muista moneenkaan kertaan saaneeni näin hyvää pinnanlaatua helpompiinkaan puulajeihin, saatika tiamaan, joka on ihan kenkkumaisten höylättävien aatelia. Höylän käyttö vetämällä tekee hallinnasta poikkeuksellisen helppoa, ja tuntuma höyläämiseen on aivan toisentyyppinen kuin länsimaisilla höylillä. Höyläsin osan lankusta jopa tahallisesti vastakarvaan saadakseni tietää, miten höylä käyttäytyy. Tällä tavalla tulos olisi tippunut neloseen.

Visakoivulla tulos oli yhtä lailla virheetön, tulos tuli erittäin nopeasti.

Kuusen sai oksat mukaan lukien täydellisen sileäksi ja kiiltäväksi. Tähän meni hetken aikaa, mutta se onnistui aikarajan puitteissa erittäin hyvin.

Erityisintä japanilaisen höylän tuloksissa on, että en ole ennen tätä testiä käyttänyt koskaan tämäntyyppistä höylää. Tulokset olisivat varmasti vielä paremmat, jos käyttäjällä olisi pitkä kokemus tämän tyypin höylien säädöstä ja käytöstä. Tosin täyttä vitosten riviä parempaa tulosta ei olisi voinut ylipäänsä saada.


Kunz No.4

Kunzin säätö oli sikäli helppoa, että kitaa ei pysty säätämään pienemmäksi kuin 1,2 mm. Tukkeutumisesta ei siis ollut juuri huolta. Kompensoidakseni isoa kitaa laitoin murtoterän 0,3 mm päähän teränsuusta.

Huomasin vasta tässä vaiheessa, että Kunzin terän syvyyssäätöruuvi on normaali oikeakätinen M6-kierre siinä kun kaikkien muiden höylien kierre on vanhan Stanleyn tapaan vasenkätinen. Terän säätö toimii siis toisinpäin kuin tavallisissa höylissä on tottunut. Kiusallinen piirre, jos säätö on selkäytimessä ja höylää säätää lennosta höylätessä.

Tiamalla Kunz toimi suuresta kidasta huolimatta häkellyttävän hyvin. Repeämää oli hiukan, mutta ei enempää kuin mitä käsisiklillä tai kevyellä siklihöylällä saa silteltua. olin melko hämmästynyt tästä, koska periaatteessa edellytyksiä näin hyvään jälkeen ei tällaisella kidan koolla pitäisi olla. Toisaalta taas murtoterän sai aivan teränsuuhun kiinni ja tämä varmasti auttoi asiaa.

Visakoivulla tulos oli hyvä, mutta viimeisistä repeämistä oli kiusallisen vaikea päästä eroon. Tässä kohtaa huomasin että terä selvästi värisi höylätessä, koska kelkka oli niin edessä. Samaa en osannut huomata tiaman kanssa, mutta visakoivulla se oli hyvin selvää.

Kuusella pinta oli oksien ympäristöä huolimatta kiitettävää.


Lie-Nielsen No. 4

BedRock-teräkelkka oli helppo säätää, tosin terän syvyyssäätöä pitää kikkailla samalla kun kelkkaa säätää, koska kelkan johteet ovat kaltevat. Murtoterän sai helposti 0,4 mm etäisyydelle teränsuusta, kidan kooksi tuli 0,10-0,15 mm.

Höylä toimii hienosti. Hyvin loivasti terotettu murtoterä takaa sen, että höylä ei tukkeudu helposti. Säätöjen tarkkuus itse asiassa verotti testiaikaa: kun on tottunut välykselliseempiin säätöihin, niin Lie-Nielseniä tuli helposti säädettyä vähän liikaakin. Höyläystulos oli nelonen: osa vastakarvanpaikoista jäi hiukan karheiksi, mutta lauta puhdistui muutamalla siklinvedolla.

Visakoivulla tulos oli virheetön, suoraan lakan alle kelpaava.

Kuusella oksien viereen tahtoi jäädä pientä repeämää kaikesta yrityksestä huolimatta.


Mujinfang

Mujinfangissa on kiinteä kita eikä lainkaan murtoterää, joten säätö jäi lähinnä lastunpaksuuden ja tuntuman hakemiseen. Kidan koko on 0,3 mm.

Höyläystestissä kävi ilmi, että kiila oli jonkin verran toispuoleinen, eli toinen puoli terää tahtoi aina vetäytyä piiloon höylätessä. Tästä selviää muokkaamalla kiilaa hiukan. Ilman muokkaustakin höylällä pystyy hyvin höyläämään, mutta epätasapaino tekee säädöstä vähän hankalaa.

Kuten arvelin, hyvin jyrkällä teräkulmalla oleva Mujinfang oli aivan omiaan kovalle ja hankalasti höylättävälle tiamalle: jälki oli niin hyvää kuin höylätessä ylipäänsä on parhaimmillaan saatavissa. Hammashöylän jälkiä oli hiukan hankala puhdistaa, koska höylä tahtoi tukkeutua, mutta kun päästiin aivan viimeiseen viimeistelyyn, niin höylä loisti. Höylä tuntui helpommalta hallita vetämällä kuin työntämällä. Pitkän terän taakse sai sormet hyvin kiinni ja itseen päin vetämällä pystyi ottamaan hidasta, hallittua lastua. En ole koskaan käyttänyt tämän tyypin höylää, mutta höyläysliike itseen päin tuli hämmästyttävän intuitiivisesti. Sen sijaan poikittainen työntöaisa tuntui hiukan kömpelöltä.

Visakoivulla tulos ei ollut aivan yhtä hyvä, osa pinnasta oli hiukan karhea, käsisiklin vaativa. Olin hiukan yllättynyt tästä, mutta olettaisin, että hiukan lahonneen visakoivun syyrakenne ei kestänyt jyrkkää terää, vaan repeytyi mukana visan mutkien pohjalta.

Kuuselle pysty teräkulma ei enää tuntunut oikein toimivan. Paitsi että oksat repivät jonkin verran, myös muu osa pinnasta oli "sameampi", ei niin kiiltävä kuin useilla muilla höylillä.


Record 04

Recordin murtoterä nousee hyvin jyrkästi terän rintapinnalta, joten se tukkii höylän helposti. Murtoterä piti siis vetää melko reilusti taakse, noin 1,4 milliin. Kidan kooksi jäi 0,6 mm.

Tiamalla pinta repeili pahasti, tosin kevyellä siklihöylällä virheet olivat korjattavissa. Record tahtoi myös tukkeutua jopa noilla yllämainituilla väljillä säädöillä, joten tätä harjoitusta varten kitaa piti suurentaa vielä entisestään.

Visakoivulla tulos oli neljä, mutta viimeistä silausta ei puuhun saanut millään säätämisellä.

Kuusella tulos oli melko hyvä, mutta oksien ympärillä oli verrattain syviä jälkiä, joita kuitenkin sai paremmalla säädöllä ja tekniikan muuttamisella pienemmiksi.




Stanley 12-004

Höylä meni tukkoon ensityönnöllä, murtoterän etureuna on niin jyrkkä, että lastut pakkautuvat sen ja höylänkidan reunan väliin ja tukkivat kidan. Ensiapuna siirsin murtoterän noin puolitoista milliä teränsuusta taaksepäin, mutta tämäkään ei auttanut. Kita lakkasi tukkeutumasta, kun kidan kooksi kasvatettin 1,3 mm ja murtoterä laitettiin 1 mm etäisyydelle teränsuusta.

Tiamaa höylätessä höylä tukkeutui kaikesta huolimatta ja kitaa piti vielä hiukan suurentaa. Koska pohja oli hiukan kovera, terää joutui työntämään melko tavalla ulos että se otti lastua. Kun lastua sitten lähti, sitä lähti reilusti. Jälki oli niin mahdotonta, että lankun pinnan puhdistamiseen repeämistä meni yli viisi minuuttia, moninkertaisesti se aika joka itse höyläämiseen meni. En höylännyt Stanleylla lähimainkaan annettua kahta minuuttia, koska jälki meni koko ajan vain kamalammaksi ja halusin säästää vaivojani lankun putsaamisessa.



Huolimatta tiaman kanssa tehdystä uudelleensäädöstä, höylä tukkeutui visakoivulla vielä uudelleen. Visakoivulla pinta repeili jälleen melko reilusti, mutta tulos ei ollut aivan mahdoton. Tätä ei kuitenkaan raskaasti siklaamatta saisi näyttöpinnaksi.

Kuusella oksien vieressä oli syviä repeämiä.


Veritas #4

Höylä oli helppo säätää ottavaksi. Syvyyssäädön kaksitoimisuus vaatii vähän harjoittelua, hyvin helposti tulee terän syvyyssäädön lisäksi myös käännettyä vivusta sivusuuntaan, jolloin terä kurkkaa jommasta kummasta reunasta ulos. Peittoterässä olevaa ruuvia on syytä löysätä terää säätäessä, ettei säätömekanismi joudu liian lujille. Kidan kooksi sai helposti 0,1-0,15 mm ilman että höylä osoitti ollenkaan haluja tukkeutua. Murtoterä oli noin 0,3-0,4 mm teränsuusta.

Tiamalla jälki oli lähes niin hyvää kuin höyläämällä tähän puuhun on saatavissa. Repeämiä ei ollut juuri lainkaan, ainoastaan paikallista karheutta laudan pinnassa vastasyyhyn höylätessä.

Visakoivulla tulos oli aivan silkka vitonen, pinta kiilsi erittäin kauniisti ja yhtäkään virhettä ei löytynyt.



Kuusella tulos oli lähes virheetön, mutta oksien ympärillä oli yhä kevyttä karheutta. Muuten pinta oli kiitettävä


Stanley Sweetheart

Höylä oli helppo säätää ottavaksi, tuttu höylä kun on. Alkuun kita oli liian pieni, sopiva näytti olevan 0,3-0,4 mm. Murtoterä oli 0,6 mm etäisyydellä teränsuusta

Tiaman kanssa vanha Stanley käyttäytyi ihan kelvollisesti. Paikoissa, joissa joutui höyläämään vastasyyhyn oli jonkin verran repeämää, mutta jäljet sai melko helposti siklattua pois käsin.

Visakoivulla pinta tuntui alkuun vain neloselta, mutta pienellä säädöllä ja höyläämisellä pinnasta sai täyden vitosen.

Kuusella höyläystulos oli melko hyvä, mutta oksien vieressä oli verrattain syvää röpelöä. Suurelta osin pinta oli erittäin hieno ja kiiltävä.

Taulukko 3, höyläystulokset