Rouhintahöyläys ja pinnan silitys käsihöylillä

Ennen konehöyliä kaikki puutavara höylättiin käsin. Se kuulostaa tavattoman työläältä ja hikiseltä hommalta, mutta aika vähällä harjoittelulla työn oppii tekemään oikein hyvin. Taito on hyödyksi jos sinulla ei ole pääsyä isolle tasohöylälle, mutta se voi pelastaa työt myös, jos levy vain on leveämpi kuin höyläkone.

Rouhintahöylä on hyvin simppeli vehjes. Jos tavallisella höylällä yrittää ajella kolmen millin lastua niin siitä ei tule kun tyrä. Tässä on puolitoista tuumaa leveä ja hyvin jyrkällä kaarella kaarevaksi terotettu terä. Lisäksi höylässä ei ole murtoterää ollenkaan hidastamassa vauhtia.

Vaikka kolmen millin lastu kuulostaa paljolta niin se on ehkä jopa hiukka ujo arvio siitä mitä tuolla saa kunnon männystä irti. Kun mäntylankun pintaa höylää tasaan 45 asteen kulmassa pintaan nähden vinosti lankun yli, niin siitä saa vähän paksumpaakin ja ehkä siinä reilu pari senttiä leveää lastua. Ei ihan pärjää Feston käsikutterille, mutta sen jälkeen kun rupesin tällä lailla tekemään hommia niin ei ole tullut juuri Festoon kajottua.

Rouhintahöyläys lyhyenä kuvasarjana:

Ensin otetaan mäntylankku, kahdeksan tuumaa leveää plankkua 160 senttiä pitkälti. Huomatkaa oksat, ei oksattoman oikaisu mikään juttu ole. Kameran pielessä oleva kello näyttää 01.32 (kuva 1)

Vedellään rouhintahöylällä ja sillä aiemmin mainitulla kolmen millin lastulla kerran vinosti lankun yli. Kuvan aikaleima 01.33 (kuva 2)

Toiseen kertaan ristiin edellisten pyyhkäisyjen yli. Aika yhä 01.33 (kuva 3)

Otetaan vähän leveämpi höylä ja vedetään enää reilun millin lastulla pitkittäin pinta tasaan. Aika 01.35

Otetaan Stanleyn vitonen, vedetään pinta suoraksi ja sitten parilla silityshöylällä oksien ympäriltä röpäskät pois.

Kokonaisaika kameran aikaleimoista todistettuna 8 minuuttia (01.40). Tuo on niitä samoja honkalankkuja joista höyläsin kylpyhuoneen listat. Jos olis sattunut oksaton parrru niin tosta olisi vielä niistänyt pari minuuttia pois.

Rouhintahöyläksi kelpaa esimerkiksi liian väljäksi kulunut puuhöylä, josta on kita kasvanut liian suureksi tarkempaan työhön. Tärkeintä on tuo terän kaareva muoto ja se, että murtoterä otetaan kokonaan pois tai ainakin siirretään niin paljon taaemmas, että se ei vaikuta (puolisen senttiä). Toisinaan joutuu myös suurentamaan höylän kitaa jotta isolla ja karkealla lastulla on tie ulos.

Myös metallirunkoisesta höylästä saa rouhintahöylän. Usien kannattaa sitten varata koko höylä tähän käyttöön, niin kitaa voi viilata vähän suuremmaksi lastuja varten.

Sama aihe vietynä viimeistelyyn asti:

Jos lähdetään liikkeelle helposta kahden laudan levystä. Tuo on jo semmoinen että se ei välttämättä mene enää läpi harrastelijan tasohöylästä liimattuna. Tällaisia tulee vastaan aika usein ja on kätevää jos tietää miten työ voidaan tehdä vaikkei levy mahtuisikaan koneeseen.

Ihan ensinnä otetaan rouhintahöylä, tai mikä vaan vain parikymmentä senttiä pitkä höylä jossa on iso kita ja vähän kaarelle terotettu terä. Mulla tuo etummainen on kapea ihan rouhintaan tarkoitettu höylä ja taaempi vain silityshöylä josta on kita kasvanut niin isoksi että sillä ei enää ole hyvä ottaa viimeistelylastua. Oikea rouhintahöylä on kapea, jotta sillä jaksaa ottaa paksua lastua. Tuo leveämpi on jo terotettu loivemmalle kurville, jotta sillä saa vähän putsailtua kapeamman jälkiä.

Rouhintahöylällä höylätään ensin 45° kulmassa puun yli toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Sen jälkeen höylätään pituussuuntaan pinta suht tasaiseksi.

Jo rouhintahöyläysvaiheessa pitää tarkistaa että levyssä ei ole kieroutta. Tämä onnistuu kun pinnalle laittaa lappeelleen höylän ja jonkun laudanpalan. Kappaleiden yläreunoja pitkin on yllättävän helppoa tähdätä, onko kappale suorassa vai kierossa. Jos se on kierossa, niin jostain nurkasta jynssätään tarvittava määrä puuta pois.

Pinta oikaistaan höyläämällä joko penkkihöylällä (pituus noin 30-40 senttiä, eka kuva) tai pitkähöylällä (pituus 45-70 senttiä, toinen kuva). Penkkihöylä on ihan kätevä paikallisten vääristymien korjaamiseen, mutta koko homman voi hoitaa päästä päähän pitkähöylällä.

Myös pitkähöylällä höylätään vinottain kulmasta kulmaan, jotta saadaan irrotettua ainetta nopeasti - ja mikä tärkeämpää - oikaistua pinnassa olevan poikittaisen kieroutuman. Tässä kannessa oli juuri sopivasti "kuppia", eli reunoista on jo höylätty ja keskellä on kuoppaa. Jos höyläät vapaata levyä, niin pyri aloittamaan aina näin päin. Höylä ratsastaa reunojen varassa ja tekee suoraa pintaa. Kuperalta puolelta aloittaessa tottumaton voi höylätä sitä kuperaa pintaa puhki asti saamatta sitä suoraksi, jos höylää keikuttaa "palloa pitkin". Aina kun on höylännyt kulmasta kulmaan ensin yksin päin ja sitten ristiin toiseen suuntaan, pinta tasoitetaan pitkittäisillä vedoilla.

Pintaa höylätään niin kauan että montut häviävät lähes kokonaan. Toisessa kuvassa näkyy vielä pikkuisen monttuja syvimmän montun kohdalla ja muutamia kulmittain vedettyjä vetoja, jotka eivät ole tasoittuneet pitkittäin höylätessä.

Seuraavaksi otetaan silityshöylä. Tuo käyttämäni on eurooppalaisten silityshöylien rolls-royce, englantilainen "infill smoother". Paljon maalaisemmalllakin kapineella pärjää: tärkeää on, että höylän kita on mahdollisimman ohut ja terä todella terävä. Myös murtoterä pitää laittaa hyvin lähelle teränsuuta. Esimerkiksi se tavallisin Stanleyn nelonen käy tähän erittäin hyvin. Höylän pohjassa on hyvä käyttää vahaa, jotta sitä on kevyt työntää pitkin pintaa. Höylää hyvin, hyvin ohuella lastulla ja jos joku paikka näyttää tikkuavan niin vaihda höyläyssuuntaa myötäkarvaan.

Tässä ei mene pitkästi aikaa. Kameran kellon mukaan tuon pöydänkannen silityksen ensimmäisen ja viimeisen kuvan välissä on 22 minuuttia ja niistä meni varmasti yli viisi minuuttia kuvaamiseen ja muuhun pöljäilyyn. Vartin homma, vähän harjoittelemalla nopeampikin.

Pekka