Mikä on sihistin?

Sihistin. Mikä juttu tää nyt taas on?

Rauni Kivilinna kirjoitti joskus 60-luvulla lastenkirjan, jonka nimi oli sihistin. Siinä oli mies, joka vuoleskeli talven ratoksi kaikenlaista mahdotonta. Puukko vuoli ja nakersi ja etsi puun syytä. Teki käkkäräistä lastua ja silitteli puun pintaa. Ja ovesta tuli ihmisiä sisään sanomaan että eihän tuosta tule mitään, anna se mulle niin näytän mallia miten siitä saadaan kunnollinen kippo. Tossahan on kolme korvaakin eikä siinä pysy vesi millään.

Onneksi sentään tuli ymmärtäväinenkin mies, joka katseli niitä vuolloksia ja totesi että nehän on oikein mainioita sihistimiä. Ja silloin niille tuli nimi. Sihistin on sellainen jolla ei tee juuri mitään tai joskus vieläkin vähemmän, mutta joiden tekemisestä tulee mahdottoman hyvä mieli. Kuulemma sihistin voi olla semmoinen niinkuin aallon harja tai kirkas taivas tulipalopakkasella tai pilven möykky. Niillä ei tarvitse tehdä mitään. Mitään muuta kuin vuoleskella semmoisia ja ajatella kesäisiä samalla kun lumi peittää talosta katon ja kaikki, samalla kun kahvipannu lämpiää niillä justiinsa vuolluila lastuilla.

Haluan tehdä sihistimiä. Yleensä tulee kaikenlaista muuta ja joutuu rakentamaan keittiön, korjaamaan veneen, maalaamaan talon tai puuhaamaan jotain muuta jossa ei vaan saa antaa ajatuksen juosta omillaan vaan pitää vähän toppuutella villeintä lentoa. Että tulee köökinnurkista suorat ja veneenpohjasta pullukka. Sihistimistä löytyy sitten henkireikä.

Tervetuloa,

Pekka