Vanhan veneen pohjassa on usein jos jonkinlaista pikkuvikaa. Saumat vuotavat ainakin keväällä ja saattaapa jokunen lautakin olla halki. Seuraavassa vähän pohdintaa halkeamien ja vuotavien saumojen korjauksista.
Haljenneet laudat
Muutaman millin levyiset halkeamat voivat hyvinkin turvota umpeen, mutta halkeamilla on paha tapa levitä. Vielä jos halkeamaa on samassa laudassa rinnakkain useammassa eri paikassa, niin kiinni turpoaminen on vielä epävarmempaa. Se, että vene on ollut kuivilla jo monta vuotta pahentaa tilannetta jonkin verran, kiinni turpoaminen ei välttämättä ole varmaa. Toisaalta 2 mm siisti halkeama on miltei "varma nakki", isommat eivät ole yhtä varmoja.
Halkeamien tukkiminen Sikafleksillä on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se tukkii reiän, mutta kun puu turpoaisi miltei kiinni ilman sikafleksiä niin fleksin kanssa halkeamaan vain muodostuu jännitystä, joka pyrkii repimään halkeamaa lisää auki. Flex toimii puuta halkaisevana kiilana turpoavassa puussa. Pahimmassa tapauksessa halkeama on ensi vuonna metriä pidempi ja paljon leveämpi. Jos päädyt sikafleksin käyttöön, niin käytä sitä vain leveämpiin rakoihin. Halkeamisen estämiseksi voit porata isompien halkeamien päihin reiät, joihin liimaat epoksilla puutulpan "stoppariksi", joka suojaa puuta halkeamasta lisää.
Puuveneen halkeamiin paljon Sikaflexiä parempia aineita ovat mm. Internationalin TÄT-tiivistemassa tai Farm 80. Mainitut "kitit" ovat pikimäisiä, pehmeitä bitumipohjaisia aineita, jotka puristuvat saumoista kiltisti ulos, kun vene turpoaa. Perinteinen aine olisi saaristolaisveneissä ollut tässä kohtaa puupiki eli vahvaksi pikeentynyt terva, mutta sitä ei tahdo saada nykyisin mistään ja mainitut kaupalliset tuotteet kelpaavat kyllä.
Suorien halkeamien korjaaminen on mahdollista ajamalla sirkkelillä tai yläjyrsimellä halkeaman läpi siisti ura, johon liimataan epoksilla vastaavanlainen pala puuta tilalle. Tämä on hankalaa, jos kyseessä on kovin repaleinen halkeama, mutta onnistuessaan korjaus on melko huomaamaton ja hyvin luja.
Jos vene on tasasaumainen niin laudan vaihto ei ole mahdoton juttu. Limisaumaisessa veneessä laudan vaihto on kertaluokkaa hankalampi jopi, kun jokainen lauta on kiinni aina kahdessa muussa laudassa eikä vain kaarissa.
Vuotavat saumat
Lisääntynyt vuoto ja veneen voimakas eläminen on usein merkki siitä, että veneen kyllästys olisi aika uusia. Perinteinen pellavaöljykyllästys turvottaa jonkin verran puuta ja vähentää puun kosteuselämistä merkittävästi. Jos uudelleenkyllästys ei auta, tasasaumaisessa veneessä eräänä vaihtoehtona on rimoitus, jossa saumat ajetaan auki jyrsinkoneella tai käsisirkkelillä ja näin syntyneeseen rakoon liimataan epoksilla kapea rima. Uraa ei ajeta ihan sauman pohjaan asti vaan noin 2/3 tai 3/4 -syvyiseksi, jotta puuhun jää vielä turpoamisvaraa. Rimojen asennusta helpottaa, jos ne ovat aavistuksen verran kiilamaisia. Liian kiilamaisia tai tiukkoja niistä ei saa tehdä, koska silloin kaaret joutuvat koville kun laudoitus on liian tiukka.
Rimoituksen jälkeen vene on syytä joka tapauksessa kyllästää huolellisesti. Olen antenut kertoa itselleni, että vanhan veneen kyllästämiseen pellavaöljy olisi parempaa kuin Owatrol tai Impreg. Pellavaöljy turvottaa puuta, mutta Owatrol ja Impreg eivät. Owatrolin ja Impregin kanssa pitää siis pitää huolehtia siitä, että runko ei ole liian kuiva venettä kyllästettäessä. Kyllästyksen jälkeen puun kyky turvota vähenee samalla kuin muukin kosteuseläminen, joten voi käydä niin, että puu ei pysty turpoamaan enää niin paljon, että saumoista tulisi aivan tiiviitä.
Tässä tapauksessa kuitenkin rimoitettu runko on jo tiivis, joten rimoitetun rungon kyllästämiseen voi käyttää mitä hyvänsä edellä mainituista.
Kaikkia saumoja ei ole välttämätöntä rimoittaa, voit tehdä korjauksen vain vesirajan alapuolelle ja joissakin tapauksissa vain pahimpiin saumoihin. Sauma pitää kuitenkin rimoittaa aina päästä päähän. Rimat nousevat siis keulassa ja perässä vesirajan yläpuolelle.
Usein vene haluttaan kuiduttaa, jotta vanhan veneen vuoto saataisiin kuriin. Tätä kannattaa välttää viimeiseen asti. Saumojen rimoitus on huomattavasti venettä säästävämpi keino. Pohdintaa kuidutuksesta löytyy toisesta artikkelista. Kuidutuksenkin voi tehdä vain vesirajan alapuolelle, jos siihen ratkaisuun kaikesta huolimatta päätyy.
Saumojen täyttäminen Sikafleksillä tai vastaavalla (TÄT, Farm, ym.) on mahdollinen konsti, mutta massat pysyvät saumoissa yleensä aika huonosti. On ikävää huomata paha vuoto kesken kesää kun sika on tippunut laudanraosta pois. Tässäkin pehmeät TÄT ja Farm ovat Sikaflexiä parempia.
Elastisia massoja pitkäikäisempi korjaus on rivetä saumat hamppuriveellä tai tervatulla puuvillalangalla. Riveys pysyy saumassa toisin kuin massat, jotka puun turvotessa puristuvat lautojen raosta ruman näköiseksi makkaraksi. Toisaalta riveäminen ei sovi kaikille veneille ja se on melko työläs menetelmä.
Limisaumaisessa veneessä paikallisia vuotoja voi vähentää niittien uudelleenkiristyksellä tai uudelleen niittaamisella. Painavalla lekalla tms. painetaan vastaan laidan ulkopuolelta ja sisäpuolelta naputellaan niitin kantaa tiukemmalle. Pitää vain varmistua siitä, että työmiehet ovat yhtä aikaa saman niitin kimpussa. Jos niittejä joudutaan vaihtamaan, pitää tilalle valita numeroa suurempi naula, jottei niitti vuoda. Tällä tavalla voi käydä läpi pahimmat saumat, koko veneen naputteleminen on iso homma.
Liiallista kiristystä pitää varoa. Limisaumaisen laudat on naulattu toisiinsa kiinni ja jos niittaat sauman liian tiukkaan, niin koko laudan syrjä halkeaa irti kun puu turpoaa.
Tarkista kaaret
Usein paikallinen vuoto voi johtua katkenneista kaarista. Jos veneestä on katkennut useampi peräkkäinen kaari, laudoitus ei siltä kohtaa turpoa umpeen. Kun kaari on poikki, laudoitukselta puuttuu tukipiste, johon tukeutuen laudat voisivat puristua toisiaan vasten. Pari peräkkäistä kaarta ei välttämättä vielä aiheuta vuotoa, mutta jos kaaria on poikki useampia niin vuodon todennäköisyys kasvaa.
Hyvänä nyrkkisääntönä poikki olevien kaarien määrästä voi pitää katsastussääntöjen ohjetta: kaaria saa olla poikki enentään viisi kappaletta koko veneestä ja enentään kaksi peräkkäistä kaarta. Jos kaaria on poikki yksi sieltä, toinen täältä niin kovin suurta huolta ei kannata kantaa, mutta useammat peräkkäiset kaaret vaativat aina huomiota. Kaarituksista ja kaarien korjauksesta on kokonaan oma artikkelinsa.
Erilaisia korjauksia on leegio. Luultavasti selviät korjauksesta kaikkein halvimmalla ja veneen arvo säilyy parhaiten, kun pyydät jotakuta veneenveistäjää käväisemään pihallasi katsomassa venettä ja kertomassa, miten se kannattaa korjata. Muutaman satasen konsulttipalkkiolla säästät takuulla paljon sekä materiaaleissa, työssä että veneen tulevassa arvossa.