Keittiö oli lähes alkuperäinen, rakennettu vuonna 1932 kellarin rakentamisen yhteydessä ja lisäilty matkan varrella. Jo alkuun oli selvää että keittiö tehdään itse, pois lukien kaapit jotka piirsin itse ja teetin puusepällä.
Vanha keittiö oli ajalta ennen astiankuivauskaappeja ja muita nykyajan räpätyksiä. Tiskit siis kuivattiin rätillä ja siitä syystä tiskiväli tahtoi hiukka venyä niin että se oli sitten kahden ihmisen yhden illan homma. Puolet kaapeista oli vanhaa luotettavaa laatua vuodelta 1932...
...Mutta toinen puoli oli 60-luvun weetabix-kaappeja. Kelpasivat
sentään kiertoon, ovat nykyään jossain rintamamiestalossa Keravan
suunnalla jossain kokoonpanossa. 60-luvun lastulevykaapeissakin oli
sentään kimpilevystä tehdyt ovet, jotka olivat täydessä iskussa. Kaapit
olivat mallia "ihan itte omista päreistä laadittu", eli välissä oli jos
jonkunnäköistä jämäpalaa ja liparetta.
Pahin ongelma oli ikioma Bonk, eli lämmityslaite keittiön nurkassa.
Edellinen omistaja oli nakutellut uunit kappaleiksi vuonna 1962 ja
kantanut sisään modernin koksikamiinan keskuslämmityspöntöksi. Kun
koksia ei enää tahtonut saada, vaihdettiin öljypolttimeen, jota syötti
40-litrainen peltipänikkä piiankammarin nurkassa. Ja lopulta poltin
vaihtui Lämpöparoniin joskus tässä viimeisen kymmenen vuoden sisään.
Pihaa kaivellessa sekä kamiina että poltin löytyivät vanhasta
täytetystä kaivosta. Tervetuloa Kankkulaan.
No, sitähän ruvettiin sitten purkamaan. Seinissä oli alaosa vahvaa kartonkia joka ylettyi lattiapinnan alle. Menemättä asioiden edelle se siis todisti että kartonki oli vähintään vuodelta -32. Yläosassa oli ollut pinkopahvia ohuempi paperointi ja tapetti, mutta se oli revitty 60-luvulla pois ja korvattu kipsilevyllä.
Alla oli nätti, joskin hiukan tummunut hirsi. Kipsilevyt oli laitettu yläreunastaan kattolistan päälle ja kitattu, mutta näytti että kattolistaa ei oltu maalattu ennen kipsilevyjen laittoa. Katto on siis voinut olla ihan puupinnalla (vernissattuna) ennen kipsilevyn laittoa, mutta eipä tuosta enää oikein selvää ottanut. Myöskään vanhoja tapetteja ei ollut paljoa jäljellä säästettäväksi, mutta se säästettiin mikä seinässä pysyi.
Bonk sai kyytiä ja se siirrettiin kellariin. Laatoitusta oli kiinnitetty ainakin sementtikuralla, kipsillä, kontaktiliimalla ja jollain tasoitteella. No, laatat tippui lattialle tasaisen helposti liimasta riippumatta.
Kellariin jemmattiin Bonkin lisäksi uusi 100 litran lämminvesivaraaja. Aikaisempi varaaja oli vessan seinällä roikkunut 35-litrainen jonka kanssa suihkuvuorot olivat hiukka lyhyitä. (Ei niin että "kumpi menee ensin" vaan niin että "kumpi menee"). Pannuhuoneen sijoittaminen kellariin oli sikälikin viisasta että jos tässä nyt tulee liityttyä kaukolämpöön sitten hamassa tulevaisuudessa kun saa rakennettua saunan pihalle ja laiteltua lämmönjakohuoneen sinne niin ei tarvitse kuin vaihtaa putket näistä vanhoista vermeistä uusiin syöttöihin.
Purku eteni näppärästi. En tiedä liittyikö pahvien takaa löytynyt käpy johonkin rakentajan kepposeen tai uskomukseen, mutta ei sitä kyllä tuonne ole mikään elukkakaan saanut haalattua. Miten mulla on sellainen olo että olen joskus ennenkin löytänyt jonkun kävyn piilotettuna rakenteisiin? Oli miten oli, siellä se on vieläkin. Voi olla tärkeäkin käpy, mistäs sitä tietää.
No, seinät saatiin tyhjilleen. Ehdottomasti kauniimpi seinä kuin niiden kaappien kanssa. Tarkoitus oli ottaa pikkuisen lautoja lattian reunasta pois että uudet viemäriputket saadaan vedettyä lattian sisään. Vanhan viemärin oli edellinen omistaja vetänyt ihan teurastajan mentaliteetilla seinistä läpi pintavetona.
No, tässä vaiheessa sitten on tapana tulla pikku yllätyksiä. Lattianraosta veti aika lailla ja olin jo taloon muuttaessa kirjoittanut kunnostussuunnitelmaan, että "kun alapohjan ja hirsien kuntoa ei pääse keittiön kohdalta tutkimaan alakautta kellarin vuoksi niin kunto pitää tarkistaa esim. keittiöremontin yhteydessä". No, tarkistettua tuli. Ja huonoksi havaittua.
Jatka tarinaa seuraavalta sivulta.