Itse tehty olkahöylä

Olen jo pitkään halunnut pienen olkahöylän, semmoisen jolla voi trimmata nurkkia liitoksissa ja profiileja höylätessä. Sopivaa ei ole sattunut vastaan. Lie-Nielsenilläkin olisi ollut muutama versio, mutta jotenkin uudet höylät ei jaksa sytyttää. Ja vanhat oli joko liian rupisia, liian kalliita tai molempia.

Päätin sitten rakentaa höylän itse. Vanhoissa ei ole yleensä ollut säädettävää kitaa, mutta semmoisenkin oikeastaan halusin höylääni.

Vekotin on kasattu hyvin yksinkertaisesti, oikeastaan Krenov-höylien tapaan leikkelemällä kahden "posken" väliin sopiva määrä palikoita. Kiilan ympärystä on romulavalta kaivetusta 8 mm messinkilatasta silputtuja pätkiä ja etuosassa on tiikki-insertti. Höylän pohja on kovempaa terästä jotta kidan takana oleva kiila ei taipuisi tai taittuisi, pohja on niitattu takana kiinteään messinkipalaan ja edessä kevyeen messinginpalasta viilattuun kelkkaan, joka muodostaa sitten säädettävän kidan. Niittasin koko komeuden kiinni 6 mm pulteista pätkityillä tapeilla.

Pohja ja terä on leikattu vanhasta sirkkelinterästä, josta kovametallihampaat oli terotettu jo ihan loppuun. Materiaali karkenee jo ilmassa, mutta jää nyt nähtäväksi että kuinka hyvän karkaisun tuohon saa, kestääkö se käyttöä.

Kaiken kaikkiaan toi oli ihan helppo rakentaa: ensin sahasin lattamessingin palasta nuo kiilan molemin puolin tulevat palat. Teräkulma on 16 astetta. Kiilan kulma puolestaan on 8 astetta, niinkuin melkein kaikissa muotohöylissä ja muissa kapeakiilaisissa perinteisesti on.

Sahasin levystä nuo teräksiset "posket", ulkosivut ja sahailin niihin tuon kidan kohdan. Sen jälkeen porasin niitinreiät ensin 5,5 mm terällä ja avasin ne kuusimillisiksi. Tässä vaiheessa pulttasin höylän kasaan 6 mm pulteilla, oli helpompi viilata ja kasata höylää kun sen sai sopivasti nippuun.

Ruuvasin pohjavahvikkeet paikalleen siten että vedin 5 mm kierteet messinkiin ja ruuvasin pohjat kiinni uppokantaruuveilla. Ruuvien kannat viilasin sitten pohjan kanssa tasaan, niin että ruuvi näyttää lähinnä vain niitiltä.

Säädettävä kita oli helppo tehdä, pala samaa messinkiä kuin takaosassa, pohjapelti alle ja kiristysruuville jenga. Kiristysmutteri löytyi miljoonalaatikosta, tuumakokoisen kierteen tilalle piti vain vääntää viisimillinen jenga. Ruuvin alle tuli messinkipala jossa on soikea reikä, se tuli vain tuikkaamalla kaksi reikää messinginpalaan ja sahaamalla välin auki kultasepänsahalla ja metalliterällä.

Nuo tiikkipalat tuli vain höylättyä oikeaan paksuuteen ja sahattua muotoon. Höylänkidan kohdala se kävi niinkin helposti, että tikkasin niitinreiät valmiiksi, ruuvasin höylän kasaan ja sahasin ylimääräiset pois kidasta lehtisahalla.

Varsinaisessa niittauksessa ei ole juurikaan noituutta mukana. Ainoa jekku on, että noiden reikien molemmat päät avataan upotusterällä millin verran auki - siis niinkuin tekisit minimaalisen pienen upotuksen uppokantaruuvia varten. Kun niitit hakataan kiinni, niin niitin pää turpoaa tähän tilaan sopivaksi ja pitää osat kiinni vaikka se viilataan pintaa myöten tasaiseksi.

Käytin niitteinä 6 mm pulteista katkaisemiani pätkiä ja katkaisin ne noin 3-4 mm pidemmiksi kuin reiät. Pujotin niitin aina reikään ja moksautin päälle muutaman kerran pajavasaralla niin että pää turposi sopivasti. Perusturvotuksen tein sillä puolentoista kilon pajavasaralla ja viimeistelyniittauksen kuulapäävasaralla, nin että upotus varmasti tuli täyteen.

Viimeiseksi viilasin niitit tasaan pintojen kanssa, pyyhin posket siistiksi nauhahiomakoneella ja muotoilin päällipuolen nurkat nätiksi viilalla. Sen päälle ei oikeastaan tarvinnutkaan kuin viimeistelyhionnan ja sellakkaa tiikille, niin höylä oli aika valmis.

Työkaluina tuon kanssa on käytetty pääasiassa rautasahaa ja viiloja. Sirkkelinterää paloittelin rälläkällä, terän muotoiluja on tehty smirgelillä ja karkean viimeistelyn höylälle tein nauhahiomakoneella. Loppuviimeistely höylän kyljille ja pohjalle tuli irtohiomajauheella 12 mm lasilevyn päällä. Kaikki niitinreiät piti porata ihan vain käsiporalla, kun mulla ei pylväsporaa ole.

Karkaisin terän vähän hiiliterästä kirkkaampana, eli väri oli sen "karpalonpunaisen" vaaleammasta päästä. Tämä tuli tehtyä ihan vaan hiiliahjolla. Sammutus tapahtui öljyyn. Karkaisun jälkeen kiillotin terän ja päästin sen kaasuhellan liekillä hissuksiin lämmittämällä. Yritin jättää terän melko kovaksi, koska tuo on viimeistelyhöylä jolla ei tehdä raskasta työtä; kovempi terä kestää terävämpänä pidempään ilman pelkoa lohkeamisesta.

Vähän tuo meni arvaamalla, mutta parin päivän kokeilujen perusteella tuntuu pitävän teränsä ihan hyvin.

Höylä toimii hyvin. Erityisen iloisesti yllätyin päätypuuta höylätessä: se ottaa todella kaunista lastua yhtään tökkimättä, matala teräkulma auttaa paljon.

Pekka