Höylät suorien pintojen oikaisuun ja viimeistelyyn

Suorille pinnoille tarkoitetut höylät ovat yleisimpiä ja käytetympiä ja harva puutyön tekijä koskaan normaaleja oikaisu- ja silityshöyliä kummempia kaipaakaan.

Stanley ja Stanleyn jäljissä myös suurensuuri joukko muita valmistajia alkoi valmistaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kattavaa sarjaa perushöyliä pikkuriikisestä numero #1:stä yli kuusikymmensenttiseen #8:aan. Samantyyppisiä höyliä alkoivat valmistaa patenttien rauettua kymmenet muutkin valmistajat, kuten Union, Miller’s Falls, Record ja sadat muut. Myöhempinä aikoina myös E.A Berg ja Esteel tekivät höyliä Ruotsissa ja kotimassa vastaavia on rakentanut ainakin on Tae Oy.

Kotimaisittain meillä on pärjätty huomattavan pitkään itse tehdyillä tai tehdastekoisilla puuhöylillä, oli toki paljon halvempaa ostaa vain terä kuin koko höylää. Meikäläisittäin on siis hyvin vaikeaa löytää alkuperäisiä 1900-luvun alussa maahantuotuja metallirunkoisia höyliä. On silti ihan hyödyllistä käydä läpi tuo alkuperäinen ”Stanley-sarja”, koska se valottaa ihan hyvin erikokoisten höylien käyttöä. Lisäksi niitä saa aika hyvin maailmalta käytettynä.

 

Koko	Koko pituus cm	Terän leveys mm	Paino Kg	Käyttö	Kuvassa oikealta
#1	14	31,8	0,45	Silityshöylä
#2	18	41,3	0,9	Silityshöylä	1.
#3	20	44,5	1,25	Silityshöylä	2.
#4	23	50,8	1,5	Silityshöylä	3.
#4½	25	60,3	1,9	Silityshöylä (raskas)	4.
#5	36	50,8	1,9	Penkkihöylä	5.
#5½	38	57,2	2,7	Penkkihöylä (raskas)	6.
#6	46	60,3	3,1	Pitkähöylä
#7	56	60,3	3,25	Pitkähöylä	7.
#8	61	66,7	3,9	Pitkähöylä
#40	24	31,8	0,85	Rouhintahöylä
#40½	27	38,1	1	Rouhintahöylä

(Lähde: Garret Hack: The Handplane book)

Penkkihöyläsarjasta #1-8 on olemassa myös urapohjaiset versiot, jotka merkitään C-kirjaimella (C = Corrugated). Urapohjaisista sanotaan että niiden kitka pihkaisilla puilla olisi pienempi, mutta itse en ole juuri eroa huomannut. Suomessa löytyvistä höylistä suuri osa on urapohjaisia, itse suosin tasapohjaisia.

Samaten höyläsarjasta on tehty tukevampaa ja myös halutumpaa Bed Rock-sarjaa numeroilla #602-608 (ykköskoko puuttuu), mutta niitä ei näillä nurkilla juuri liiku ja alkuperäiset ovat maailmalla hyvin kalliita. Sanottakoon, että parhaat tällä hetkellä tehtävät nykyhöylät ovat juuri Bed Rock-sarjan jälkeläisiä (Clifton ja Lie Nielsen).

Silityshöylät

Silityshöylät ovat itse asiassa tästä poppoosta ne höylät joita käytetään viimeiseksi kun oikaisu ja muotoilu on hoidettu isommilla höylillä.

Numerot #1 ja #2 ovat hyvin pieniä, melkeinpä sarjan täytteeksi tehtyjä. #1 onkin niin pieni, ettei aikuinen mies saa höylän kahvan sisään mahtumaan yhtäkään sormea kunnollisesti. Höylästä pitää pitää kiinni kummallisella nipistysotteella, joka tekee käytöstä omituista ja samankokoisten nyrkkihöylien käyttö on paljon helpompaa. Käyttökelvottomuudestaan huolimatta höylä on keräilijöiden suosiossa ja hyvästä yksilöstä voidaan maksaa yli tuhat taalaa – ilmeisesti sen vuoksi että pienoishöylä on vain yksinkertaisesti söötti. #2 on lähes yhtä hankala käytössä, mutta olen todennut että lapset ovat siihen kovasti ihastuksissaan, koska höylästä saa pienillä käsillä hienosti kiinni. Aikuisen käyttöön se on silti jokseenkin hankala, kahvan sisään mahtuu hädin tuskin kolme sormea. Ja kun tämäkin malli on osapuilleen tavallisen puhdistushöylän kokoinen, niin käyttö on aika vähäistä.

Numerot #3 ja #4 ovat jo hyviä silitys- ja yleishöyliä. #4 on monelle hyvin tuttu koulun puutyöluokasta, kaikilla 70-luvun jälkeen koulunsa käyneillä lienee kosketus tällaiseen ”kouluhöylään”.

Angloamerikkalaisessa työkaluperinteessä nämä höylät on varattu silitykseen ja viimeistelyyn. Täkäläisittäin on yleensä käytetty aina yhtä numeroa pienempiä höyliä kuin mitä alun perin ameriikanmaalla on ajateltu. Sikäläisittäin #3 on monen mielestä vähän pieni silityshöyläksi, mutta suomalainen on ostanut nuukuuttaan aina vähän muita pienemmän. Sama pätee #4:n ja #5:n suhteen: maailmalla #5 on aivan suvereenisti se perus-penkkihöylä joka aina ja poikkeuksetta ostetaan ensin, meikäläisittäin #4 on huomattavasti yleisempi ainoana tai ensimmäisenä höylänä. Nuukuus on tietysti yksi tekijä, mutta epäilen että tuo koulusta opittu malli on vaikuttanut yleisyyteen yhtä lailla.

Itse pidän #3:a ihan hyvänä pikku silityshöylänä. Molemmat ovat myös erityisen käteviä höyliä sovitusten siistimiseen työmaalla: venetyömaalla olen tykästynyt #3:n keveyteen, sitä kun voi käyttää tarvittaessa jopa yhdellä kädellä ”polven päällä” rakentaessa.

Vaikeita puita silittäessä höylän paino on tärkeä tekijä, koska se tasoittaa kulkua. Höylä liukuu massallaan oksien tai vastakarvanpaikkojen yli, eikä sitä tarvitse lykätä voimalla eteenpäin. Vaikeampaan puuhun siis #4 tai vielä raskaampi ja leveämpi #4½ on ihan hyvä valinta. Yleiskäyttöön silti nelonen on helpoiten saatavilla oleva ja pätevä perusvastaus.


Kuva 3: Stanleyn silityshöylät #2, #3, #4 ja #4½
Kuva 4: Erikoisempia silityshöyliä:
Amerikkalainen Transitional-mallin puu/metallirunkoinen höylä
Metallirunkoon koottu Spiers Ayr-silityshöylä
Meillä yleinen, alunperin keskieurooppalainen silityshöylätyyppi
Kuva 5: Yksinkertaisia, erityisesti englannissa yleisiä silityshöyliä, ”coffin smoother”
Kuva 6: Stanleyn #2 on aikuisen käteen epämukavan pieni






Penkkihöylät

Amerikkalaisittain #5 on ollut perushöylä, joka on taloon ensinnä ostettu ja jota onkin myyty laivalasteittain. Sinänsä valinta ensimmäiseksi höyläksi tai verstaan tärkeimmäksi ”työkoneeksi” on erittäin hyvä. Höylä on riittävän pitkä että sillä voi jo oikaista lyhyen laudansyrjän ja se on silti riittävän lyhyt kelvatakseen tarvittaessa silityshöyläksi, ehkä pienellä puhdistushöylällä avittaen. Kuten yllä sanoin, höyläkoot menevät meikäläisittäin hiukan ristiin, mutta rapakontakainen perinne on sekin ihan perusteltu.

Jos nyrkkisääntöä perushöylän valintaan pitäisi hakea, niin #5 on hyvä ja monipuolinen valinta ihmiselle jolla on höyläpenkki ja joka tekee työtä paljon penkin ääressä. Jos käyttää höylää paljolti polven päällä rakentaessa, remonttityömaalla tai venekatoksessa, niin viitonen on vähän raskaansorttinen. Se ei myöskään enää käy yhdellä kädellä työskentelyyn.

Tämän koon höylä on myös yleinen valinta pinnan rouhintahöyläykseen varsinaisen rouhintahöylän puuttuessa. Samaten sillä voi jo oikaista tasopintoja, jos pinta ei ole kovin suuri ja jos pinnan suoruusvaatimukset eivät ole erityisen kovat.

#5½ on tästä raskaampi versio töihin jossa halutaan enemmän massaa tai leveyttä. Itselläni #5 on terotettu hiukan kaarevalle terälle rouhintaa ja nopeaa pintojen tai syrjien oikaisua varten, kun taas #5½:ssa on paljon hienommalle lastulle viritetty terän muoto ja säätö pintojen viimeistelyyn ja päätypuun höyläykseen kulmauslaudalla. Paino auttaa valtavasti päätypuuta höylätessä. Saman kahden höylän efektin saisi hyvin aikaan hankkimalla kaksi terää, toisen kaarelle teroitettuna alkutyöstöön ja toisen viimeistelyyn.

Kuva 7: Stanleyn #5 (edessä) ja I. Sorbyn #5½
Kuva 8: Meillä yleinen kansakouluissa käytetty noin 40-senttinen pitkähöylä on itse asiassa hyvin sopiva penkkihöyläksi





Pitkähöylät

Numerot #6-8 ovat pitkähöyliä, joiden päätarkoitus on saada aikaan erityisen suoria laudansyrjiä tai tasaisia pintoja.

Meikäläisittäin pitkähöylä on ollut kaikkein yleisin höylätyyppi. Samasta puusepänverstaasta on saattanut löytyä puolen tusinaa erilaista pitkähöylää ja vain muutama silityshöylä. Pitkähöylää on käytetty sekä alkurouhintaan että silittämiseen. Jopa rapakon toisella puolella on paljon ihmisiä jotka sanovat käyttävänsä #7:aa lähes kaikkeen raa’alta sahapinnalta viimeistelyhöyläykseen, joten tyyli ei ole erityisen vieras muuallakaan. Ainoaksi höyläksi puinen tai metallinen pitkähöylä on vähän kömpelö. Vaikkakin sellainen onkin erittäin hyvä olemassa ja suurimittakaavaisempaan työhön jopa välttämätön, niin pelkällä pitkähöylällä on vaikea tulla toimeen.


Kuva 9: Stanleyn #7 ja suomalainen itse tehty pitkähöylä
Kuva 10: kotimaisia pitkähöyliä




Rouhintahöylät

Rouhintahöylät on tarkoitettu – kuten nimestä jo voi arvata – ensimmäiseen raakaan pinnan putsaukseen ja oikaisuun kun lähdetään saha- tai veistopinnalta eteenpäin.

Rouhintahöylän tärkein piirre on hyvin kuperaksi terotettu terä. Ajatuksena on ottaa kapea mutta syvä lastu pinnasta, jolloin materiaalin poisto pinnasta on tehokkainta.

Rouhintahöylä on yleensä myös hyvin kapea, koska leveän terän työntäminen muuttuu äkkiä tavattoman raskaaksi. Aivan hyvän rouhintahöylän saa kuitenkin tehtyä vanhasta silityshöylästä, jonka kita on jo kasvanut liian suureksi tarkempaan työhön. Terä vain terotetaan kaarelle, murtoterä säädetään puolen sentin päähän terästä ja kitaa avataan tarvittaessa vähän lisää jotta karkeat lastut mahtuvat poistumaan eivätkä tukehduta höylää. Tällaisen höylän voi rakennella myös jostain huonolaatuisemmasta tai muuten joutavasta kolmosen tai nelosen kokoisesta rautahöylästä, joissa on mukavasti massaa rouhintaan.

Monessa tapauksessa massa auttaa rouhintahöyläystä. Oksattomassa ja pehmeässä puussa melko kevyttä höylää on helppo lykkiä pitkin pintaa, mutta pahasti oksaisia tai kähäräisiä puita höylätessä lisäpaino tasoittaa kulkua ja auttaa oksien yli. Olen nähnyt puurunkoisiin porattuja reikiä jotka on valettu täyteen lyijyä painon lisäämiseksi.

Stanley teki paria höylää nimenomaan tähän tarkoitukseen. Näitä ei ole kovinkaan paljon liikkeellä, ja monet ovat vahvassa ruosteessa. Varsin raadollinen syy tähän on, että rouhintahöyläys on varsin hikistä puuhaa, kun työtä tekee pidempään. Vaikka rautahöylät oli ympäriinsä maalattu, niin päälle tippuva hiki on ruostuttanut höylät.

Kuva 11: kaksi erimallista kapeaa rouhintahöylää


Mistä niitä saa?

Vanhoja höyliä saa vaihtelevasti, maailmalla on paljon käytettyjä työkaluja myyviä antiikkiliikkeitä ja pelkkiin työkaluihin keskittyviä kauppoja. Oma valintani on ollut hankkia vain vanhoja, mutta tätä nykyä myös useat uustuotantovalmistajat tekevät vaihtelevan laatuisia höyliä.

Hyviä, laadukkaita paranneltuja kopioita vanhoista Stanleyista tekee Lie-Nielsen ja Clifton. Molemmat ovat äärimmäisen laadukkaita, mutta hintakin on sen mukainen. Veritas (Lee Valley) on uusi, innovatiivinen tekijä, jolla on uusia ja muotoilultaan klassisista höylistä poikkeavia höyliä tarjolla. Kaikki nämä kolme ovat aivan huippuluokkaa ja kaikilta löytyy lähes koko vanhaa Stanleyn sarjaa vastaava setti höyliä.

Kotimaisen tyyppisiä, puurunkoisia höyliä tehdään vielä Saksassa. ECE ja Ulmia tekevät erilaisia höyliä pitkähöylästä pienehköihin silityshöyliin verrattain hyvälaatuisina. Niitä saa saksalaisista verkkokaupoista.

Vanhoista suurista merkeistä Record sinnittelee juuri ja juuri verkonpainoluokan yläpuolella. Valmistustekniikka on muutettu massavalmistukseen kelpaavaksi ja höylissä on paljon pellistä prässättyjä ja muuten pikaisesti tehtyjä osia. Myös osien tarkkuus on vähän mitä sattuu.

Stanleyn nykytuotanto on yksiselitteisesti luokatonta, eikä asiaa ole mitään syytä pehmentää millään lailla. Höylien viimeistely ja mittatarkkuus on yhtä huonoa tai yleensä jopa huonompaa kuin valtaosassa kiinalaisista ja intialaisista kopioista. Jos päätyy ostamaan aihion, josta paljolla työllä ja fiilaamisella saa jonkinlaisen käyttöhöylän, niin kannattaa hankkia intialainen Anant, jotka ovat yhtä huonoja, mutta huomattavasti halvempia kuin Stanleyt. Useammat näkemäni Anantit ovat itse asiassa olleet parempia kuin Stanleyt, mutta laatu on varsin vaihtelevaa.


Rouhintahöyläyksestä, pinnan oikaisusta ja silittämisestä löytyy artikkeli täältä

Artikkeli höylien terottamisesta ja säädöstä on vielä kirjoittamatta, mutta jos tässä nyt esittelee työkalut ensin

Pekka