Olet täällä

Kylmäpuristettu pellavaöljy

Pellavaöljyä käytetään puun kyllästämiseen ja erilaisten seosten tekemiseen. erityisesti vanhojen ikkunoiden kunnostuksessa on tärkeää kyllästää puu hyvin. Aurinko ja aika on pessyt puusta puun omia rasvoja pois ja ne on hyvä korvata pellavaöljyllä.

Puun solukon rakenteesta riippuu, kuinka syvälle kylläste imeytyy ja kuinka paljon sitä on puuhun imeytettävissä. Puussa on erilaisia suurempia huokosia, joita pitkin vesi ja ravinteet ovat liikkuneet puussa. Niitä pitkin myös kylläste kulkeutuu syvemmälle puuhun. Esimerkiksi mänty on hyvin otollinen puu kyllästettäväksi, koska sen solurakenne on avoin. Kuusi sen sijaan imee kyllästettä mäntyyn verrattuna hyvin vähän, koska sen solurakenteessa kylläste ei kulkeudu niin helposti. Yleensä kovemmat puut imevät vähemmän kyllästettä.

Kun puun pintakerros on kyllästetty, se toimii tehokkaana kosteussulkuna. Veden eteneminen puussa hidastuu merkittävästi, kun pintakerroksen puusolut on jo päällystetty vettä hylkivällä öljyllä. Tämä öljy toimii myös hyvänä tarttumapintana öljypohjaiselle lakalle tai maalille.

Öljykyllästys perustuu ensisijaisesti puun kosteuden rajoittamiseen. Pellavaöljyhän ei ole pöpöille mitenkään myrkyllistä vaan mm. homesienet syövät sitä suurella mielihalulla. Jonkun millin pinnasta imeytynyt pellavaöljy kuitenkin on täyttänyt paikat, joihin imeytyvä vesi yrittää mennä ja koska puussa ensin ollut öljy hylkii vettä, veden tunkeutuminen rakenteeseen hidastuu merkittävästi.

Muista aina kyllästäessäsi pyyhkiä pintaan jäävä pellavaöljy pois äläkä anna sen kuivua pintaan lätäköksi. Siitä muodostuu vain nahkamainen kalvo, jonka päällä ei pysy mikään maali tai lakka.
Pellavaöljyä voi käyttää myös kitin tekemiseen (katso liitujauhon kohdalta) tai maalien kuivumisen hidastamiseen.