Olet täällä

Eteisremontti

Kuva 

Eteinen oli alunperin melkoinen sokkelo. Sinne oli rakennettu 80-luvulla WC, joka tukki koko tilan. Rappukäytävä oli alunperin kylmää tilaa: Eteinen oli ahdas senkin vuoksi että kylmän rappukäytävän ja varsinaisen sisäeteisen välissä oli seinä.

Koska alakertaan haluttiin joka tapauksessa vessa, niin se suunniteltiin rappujen alle vanhaan komeroon. Tätä varten komeron etuseinää piti hiukan siirtää samalla kun vanha väliseinä rappukäytävän ja eteisen välistä meni purkuun. Näin saatiin eteisestä yhtenäinen avoin tila.

Keittiön alle on rakennettu vuonna -32 erillinen kellari. Tässä vaiheessa talon alta kaivettu multa on vain siirretty alapohjaan kellarin seiniä vasten eristykseksi, jolloin tuuletustila maanpinnan ja puiden välillä oli jäänyt liian matalaksi. Alapohjan niskoihin oli iskenyt laho ja alapohjassa oli myös hyönteisvaurioita. Kun lattia oli rikkonainen myös väliseinän vuoksi ja WC-kopin kohdalta, niin oli mielekästä tehdä koko alapohja uusiksi eteisen kohdalta. Vanhaa oli jäljellä niin vähän ja se oli niin huonkuntoista ettei säästäminen ollut mielekästä.

Kuva Kuva


Purku alkoi vessan kimpilevyseinien purkamisella ja lattian ottamisella ylös. Taloon vedetyt keskuslämmitysputket oli tehty melko ronskisti, putket oli kolottu lattialautoihin siten että alun perin 50 mm paksuissa laudoissa oli ohuimmillaan 10 mm jäljellä. Myös vesi- ja viemäriputket oli tehty samalla oksat pois-mentaliteetilla.

Kuva Kuva


Seuraavaksi purin väliseinän. Ovenkarmin kohdalta kurkaten olin odottanut rankaraketeista seinää, mutta yläosa oli hirttä ja se seisoi kahden pystytolpan varassa. Seinä vaikutti kantavalta, mutta todellisuudessa molemmat tolpat olivat löysällä. Tästä huolimatta väliseinän kohdalle rakennettiin myöhemmin tukipalkisto, aivan kuin oltaisiin poistettu kantava seinä. Rappuset, parin katotuolin ja yläpohjan paino olivat kahdeksan tuuman pystyparrun varassa. Kiinnostava ratkaisu, kun katseli että mitä tuon parrun ala oli: koko komeus oli pari senttiä paksun panelinpätkän varassa...

Kuva Kuva
Kuva

Vaikka siis hirsiseinän pätkä oli itsekantava ja sen tolpat löysällä, seinään rakennettiin silti palkit rappusten ja seinän jämän tueksi. Oli kaunista että tontilta löytyi täsmälleen samoja kahdeksan tuuman parruja kuin mitä alkuperäinenkin oli: samoista parruista oli tehty saunan kehikkoa ja niitä oli saunan purun jäljiltä olemassa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy pystypuu ensimmäisessä sovituksessa (ja yksi vanhoista parruista samaan aikaan pönkättynä aputueksi).

Puretun seinän tilalle tehtiin kannatusniska tukemaan seinän kohdalle jätettyjä ylimpiä hirsiä. Rappusten reunaan tuli pystytolpan ja tukipuun väliin vinotuki eli orjankäpälä. Ei niinkään lujuuden vuoksi, vaan rajaamaan rappusten reunaa.

Kuva Kuva


Lahojen niskojen paikkaamisen jälkeen pohjaan hakattiin umpilaudoitus ja sen päälle tuulensuojalevy. Usein alapohjaan jätetään vain tuulensuojalevy harvalaudoituksen päälle tai pahimmilaan vain niskojen pohjaan lyötyjen lautojen varaan. Mielestäni tämä tapa on huono: vaikka tuulensuojalevy pitääkin jonkin verran, niin se alkaa joka tapauksessa roikkua ajan mittaan kostuessaan. Umpilaudoituksen päällä levy muodostaa hyvä tiiviin kerroksen ja tasaisen pohjan. Tuulitiiviyden vuoksi rivesin vielä tuulensuojalevyn ja sinien reunat. Hifistelyä ehkä, mutta puolen tunnin työllä sai takuulla tuulitiiviin rakenteen.

Kuva Kuva


Itse niskarakenne oli hiukan modernimpi. Lattiassa on kolme kerrosta kakkosnelosia ristikkäin ja ruuvattuina toisiinsa aina risteyskohdista pitkillä 6x180 mm ruuveilla. Kun reunimmaiset niskat on aina ruuvattu seiniin kiinni ja kaikki niskat toisiinsa, rakenne on hyvin jäykkä. Samalla eristys on helppoa 60 cm jaolla ja rullalta otetulla pellavavillalla.

Päällimmäiseen kerrokseen vedettiin lämmitysputkisto sekä vesi ja viemäri vessaan. Uusi putkisto tehtiin samalla tavala kuin vanhakin, mustasta putkesta. Patterit säilyivät melko lailla vanhoilla paikoillaan, ainoastaan wc:n patteri siirtyi puoli metriä sivuun toiselle seinälle.

Kuva Kuva


Koska rappukäytävä oli ollut kylmää tilaa, sen eristykseen ei oltu juuri kiinnitetty huomiota. Alapohjassa rappusten alla oli turve-eristeen sijaan vain kevyempää sammalta ja kanervaa, josta tuuli reippaasti läpi. Paljon puhuu sekin, että kovilla pakkasilla rapunaluskomerossa maalipurkit vetivät jäähän.

Hirsikehikko oli rappukäytävän osalta rivetty vain voilokilla eli lehmänkarvavillalla. Hirsikehikon riveäminsen parantaminen kävi rapun alta sisäkautta, niin että ainoastaan rappusten ylpuolella olevan hirsikehikon riveäminen jäi alkuperäiselle vähän huonolle tolalle. En kuitenkaan halunnut muutaman neliön takia purkaa alkuperäista panelointia pois riveämistä varten.

Tämänikäisissä taloissa eteistilat ovat yleensä olleet panelipinnalla. Rappukäytävähän olikin paneloitu, mutta vanhan eteisen puolella oli hirren päällä huokolevy ja tapetti. Jotta tila saatiin yhtenäisen näköiseksi niin myös vanha eteistila paneloitiin samalla tavalla kuin rappukäytävä. Verstaan puoleinen seinä rappukäytävästä oli alunperin vaakaan paneloitu. Nyt koko seinään lyötiin yli pystypaneli. Helsingin erikoishöyläykseltä löytyi täsmälleen vanhalla profiililla olevaa kapeahelmistä hellmiponttipanelia, joka naulattiin samalla tavala kuin alkuperäiset panelit, keskeltä läpi yhdellä naulalla. Naulat upotettiin ja kitattiin yli.

Lattialaudaksi ei löytynyt alkuperäistä vastaavaa 50x145 kokoista ponttilautaa, joten tilalle otettiin lähinnä vastaavaa 33x145 mm lautaa. Laudat kiinnitettiin samalla tavalla kuin muuallakin talossa eli päältä naulaamalla. Naulat upotettiin tuurnalla ja kitattiin päältä.

Kuva


Seinien värimaailma oli kauniistikin sanottuna jyrkkä, myrkynvihreää ja kirkkaanoranssia. Maaleissa oli yhteensopivuusongelma: vanhan pehmeän pellavaöljymaalin päälle vedetty kova alkydi ei pysynyt pohjassa kiinni. Pellavaöljymaali oli tukasti kiinni puussa, mutta jos seinää kolhaisi vähänkään, niin kova maali hilseili päältä pois. Kaikki oli siis pakko raapata pois.

Rappuset olivat pahasti kuluneet. Pahin ongelma oli, että etureunat olivat kuluneet pyöreiksi. Pyöreäreunaiselta rapulta liukastuu helposti, joten kantit piti saada taas teräviksi. Kokeilin maalinpoistoon Metabon maalijyrsintä, ajattelin että sillä voisi jyrsiä myös pinnat suoriksi. Vanhat kuprulle nousseet rappuset olivat melko epäkiitollinen harjoituskohde maalijyrsimelle, mutta ne sai kuitenkin joten kuten putsattua. Sen sijaan pintojen oikaisuun maalijyrsimestä ei ole. Otin käyttöön ison työntötaltan ja pari höylää ja höyläsin rappuset suoriksi. Nurkkien pyöreys hävisi höyläämällä etureunasta vähän reilummin pois. Yhden rapun reuna oli niin pahasti kulunut että vaihdoin tilalle uuden laudan 50 mm lattialaudasta.

Kuva

Maalaukseen ajattelin alkuun käyttää kerrankin valmista tehtaan sävyä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lattiamaali oli omaan silmään liian punaista ja seinämaali liian vihreää.

Tein eteisen lattialle koevedoksen Uulan lattiamaalista. Otin lattialle reilun lorauksen punaista maalia ja vähän pienemmän ruskeaa. Maalasin lattiamaalilla punaista taustaa referenssiväriksi, törkkäsin pensselin ruskeaan lätäkköön, maalasin viereen sillä sekoituksella niin pitkästi että sävy oli tasainen ja sitten eri lätäköistä maalia "poimimalla" eri sävyjä vieri viereen niin että sain jonkunlaisen kartan. Ja sitten lähdin sekoittelemaan suunnillensa samaa sävyä purkkiin sillä että lisäsin aina vähän sävyväriä perusväriin. Kun jo kokeillessa pitää yllä tuntumaa siitä että kuinka paljon panee sävyä perusmaaliin, niin tietää aika tarkkaan että miten perusväri muuttuu kun sävyä lisää.

Tässä oli kyseessä lattiasävy "puolukka" ja vanhan värikartan mukainen umbran ruskea. Yritin ottaa kuvankin siitä hienosta sävynäytteestä, mutta ei se juuri eteisen hämärässä valossa näyttänyt miltään.

Seinien, katon ja kattolistojen sävyt tulivat samasta Uulan sävystä ”Oliivi”. Se oli sellaisenaan hiukan tumman sorttista, joten seiniin vaalensin sitä noin kolmanneksella valkoista maalia ja kattoon vähän reilulla puolella valkoista. Seinän ja katon sävyero ei ihan suoraan näy, mutta vaaleampi sävy keventää kattoa kauniisti. Kattolistoja varten sävyä piti tummentaa sopivasti. Lisäsin kahta eri vihreän sävyä maaliin niin että sain sen tummennettua seiniin ja kattoon sopivaksi.

Jalkalistoja varten sävytin umbranruskeasta ja lattiamaalin punaisesta sävyn. taitoin ruskeaa vähän lattiamaalilla siksi että listoissakin olisi vähän jotain samaa sävyä kuin lattiassa. Täsmälleen sama väri taas ei tuntunut hyvältä, koska kattolistoissakin oli tuollainen kontrastijippo.

Kuva


Oviaukkojen listoitus meni muuten ihan normaalisti, mutta paneloiduille seinille piti lisätä panelin paksuinen lista karmilaudan alle. Nämä listat on liimattu karmilaudan takapuolelle ja höylätty tasaan, ettei sauma jää näkymään.

Jalkalistoja varten meillä oli keittiöremontin aikana löytynyt aarre, vanhan kaapin takaa löytynyt pätkä talon alkuperäistä jalkalistaa. Halusin kopioida listan eteiseen, joten päädyin tekemään muotohöylän (lue juttu toisaalta blogistani), jolla sain tehtyä tarpeellisen määrän listaa.

Kattolistoja ei ikävä kyllä saanut suoraan alkuperäisille paikoilleen. Koska kahdelle seinälle tuli panelointi suoraan vanhan päälle, menivät nurkat uusiksi. Lista on melko lailla kippuralla profiililla ja listanpäiden sovittamisessa meni oma aikansa. Päitä ei ole jiirattu vaan toisen listan pää on veistetty aina toisen listaprofiilin mukaiseksi. Kuulostaa vaikealta, mutta on itse asiassa hyvinkin helppoa.

Eteisen viistokaton ja seinän sauma aiheutti vähän päänvaivaa, koska panelointi loppui ikäänkuin kesken ja listan taakse piti vielä piilottaa muutama sähköjohtokin. Päädyin siis höyläämään eräänlaisen mittakaavasuurennoksen yläaulan kattolistasta peittämään tuota väliä. Kattolistojen ja tuon leveän listan jiirit piti tehdä veistämällä.


Kuva Kuva Kuva Kuva


Muutama homma on vielä tekemättä, patterit asentamatta ja yläkerran viemäri koteloimatta, mutta alkaa se tuossa pikkuhiljaa näyttää valmiilta. Lopuksi vielä muutama kuvapari ennen ja jälkeen remontin.

Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva

Pekka