Keittiön hirsityöt

Purujen alta löytyi "ihan pikkuinen" kolo. Ja kun kolosta työnsi kameran sisään ja räpsi muutaman kuvan, niin selvisi se vedon syy. Kamera oli muuten todella hyvä periskooppi tässä vaiheessa, tuonne reikään kun ei saanut oikein työnnettyä päätä ja taskulamppua yhtä aikaa.

 

Muutaman välivaiheen jälkeen purut ja rossipohjan aluslaudat oli kaiveltu pois. Ilmeisesti ilmankierto kellarin ja sokkelin välissä on ollut joskus ihan täysin tukossa, koska rossipohjan laudat sai käytännössä pussittaa siististi jätesäkkeihin pelkkänä pölynä.

Eihän se nyt tietenkään olisi riittänyt että lahoa olisi ollut vain laudoissa, totta kai hirsienkin piti olla mädät. Nurkasta lähtien pari alinta hirttä oli parin metrin matkalta melkein pussitavaraa. Onneksi sentään ihan pölisevän kuivaa pussitavaraa, mutta silti.

Tässä vaiheessa todettiin että kun laho jatkuu nurkan ympäri toiselle seinälle asti ja päätettiin että koko lattia on pakko purkaa pois. Tässä vaiheessa elettiin joulukuun alkupuolta. Kun keittiöremontti valittiin kylppärin sijaan siksi ettei tarttisi repiä seiniä pakkasella niin tässä vaiheessa lähinnä hihiteltiin kun ulkona oli kymmenen astetta pakkasta ja lattian eristeet oli kauniisti pussitettuna pihalla.
Lattiaeristeiden pussittamisesta muuten sellainen pikkuvinkki että turve pölisee. Vaikka keittiöstä oli ovet piukasti kiinni turpeen lapioinnin ajan, niin avoimesta lattiasta tuleva veto imi ovenraoista noin puolen sentin paksuisen turvepölykerroksen olohuonetta kaunistamaan. Myöhemmin sitten opittiin teippaamaan ovet kiinni vastaavanlaisten sottahommien ajaksi. (Olohuoneen kirjahyllyä ei muuten ole vieläkään imuroitu, yäk.)

Tässä näkyy kellarin katto koko komeudessaan. Alun perin talossa ei ole ollut kellaria, mutta vuonna 1932 sellainen on taloon lisätty. Vanhat rossipohjan niskojen päät näkyivät vielä alahirteen salvottuina. Alapohja on purettu kokonaan, keittiön alle kaivettu monttu ja valettu kellari. Kellarin seinien ja sokkelin väliin on jätetty ihan hyvän levyinen väli ilman kiertoa varten, mutta se ei jostain syystä ole riittänyt. Kun alapohjassa on muutama muukin kuiva lahopaikka niin voi olla että kissanluukkuja on pidetty jossain vaiheessa kiinni vuosikausia.

Nurkka oli oikeasti aika lohduttoman näköinen ja tässä vaiheessa ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli tietysti kengittää koko nurkka. Kenkku juttu keskellä talvea, se olisi edellyttänyt ulkovuorauksen purkua ja tietysti koko nurkan avaamista muutamaksi viikoksi. Onneksi sain Metsäkylän navetan kautta pari oikeaa hirsiammattilaista paikalle katsomaan. Kun hommaa tutkittiin tarkemmin niin todettiin että pintalahosta huolimatta pahimmatkin lahopaikat ulottuivat vain hirren puoleen väliin. Seinä ei ollut myöskään painunut yhtään nurkan kohdalta.

Kengityksen sijaan päädyttiin siihen että tuetaan rakenne eikä ruveta repimään koko seinää auki. Siinä keskustellessa hirsimiehet alkoivat ihmettelemään että "jos sä nyt tuonkin tiesit niin miksi ihmeessä et tee hommaa itse?" Kengitystä en olisikaan ehkä arvannut ruveta itse tekemään, mutta tällainen korjaus alkoi näyttää ihan helpolta itsekin tehtynä. Kun laho oli kaiveltu pois, ajelin hirteen reilu puoleenväliin poteroita joihin kiilasin tolpat tueksi.

Hirsiin ruiskutettiin vielä tymäkkä booraksiliuos tekemään mahdollisille tuleville lahopöpöille kiusaa. Hommaan löytyi kuistin nurkasta talon edellisten omistajien puutarharuisku jolla on joskus 50-luvulla myrkytetty omenapuita. Niin komee peli että sitä oli ihan pakko kokeilla, ja parin nahkatiivisteen uusimisella siitä tuli ihan toimiva vehje.

Rossipohja oli kellarin kohdalta alunperin vain 10 cm paksuinen. Niin ohutta en halunnut uudesta, ja muutenkin pois koverrettujen hirsien kohdalta olisi päässyt vilu sisään. Molemmista vaivoista päästiin sillä että rossipohjan alapuolta tiputettiin reilu parikymmentä senttiä alaspäin, sokkelin tasaan. Alle jäi vielä hyvä tuuletusväli jota vielä parannettiin avaamalla pari reikää sokkeliin.

Reunan kaukalot mätettiin selluvillaa täyteen ja keittiössäkin rupesi pikkuisen tarkenemaan. Kellarin katolla oli ennen purkua paksu kerros vuoden 1932 sanomalehtiä jotka palautettiin paikalleen seuraavalle remonttireiskalle luettavaksi. Remonttien ajoittaminen sanomalehtien avulla on ollut niin tärkeää tätäkin savottaa tehdessä että olen samalla ajatuksella tukkinut saman päivän sanomalehtiä vähän joka paikkaan jota on tullut laitettua. Ja yrittänyt aina säästää edes osan niistä alkuperäisistä edellisenä kerrostumana.

Lattialaudat purettiin ehjinä ja ne nostettiin vintiltä takaisin keittiöön tasaantumaan viikoksi ennen laittoa takaisin. Viimeinen pätkä lattiasta oli tehty onnettomista nysistä ja kun purkaessakin särkyi pari lautaa niin niitä piti tehdä hiukan lisää. Ajelin nikkariverstaan alajyrsimellä muutaman kymmenen metriä 50x100 ponttilautaa keittiön lattiaan ja 50x150-millistä eteisen lattiaan. Siinä nyt oli yhden illan ylimääräinen homma, mutta toisaalta olisi ollut älytöntä vaihtaa nuo joihinkin 32-millisiin lipareisiin - ja lattialastulevy nyt ei kauniisti sanottuna ole koskaan ollut vaihtoehto.

Itse lattian teossa ei oikeastaan ole mitään sen ihmeempää, paitsi että remontin ajan vihoitellut tenniskyynärpää alkoi olla tässä vaiheessa jo aika härskin kipeä. Ja mä en ole eläessäni pelannut tennistä. Mainittakoon että tässä vaiheessa maisemissa kävi putkimies vetämässä vedet ja viemärit uuden lattian sisään. Sen savotan muistelusta tulee niin kiukkuiseksi että jääköön tarkemmin kuvailematta.

Selluvillan asennukseen kehittelin tuollaisen vispilän. Vajaan kymmenen neliön lattiaan oli ihan turhaa hommaa ottaa puhalluskonetta. Olen aiemmin vispannut villan kuohkeaksi maalivispilällä, mutta se taas sitten oli aika hidasta puuhaa ämpäri kerrallaan. Ratkaisuksi tuli tuollainen vispilä, joka porakoneeseen kiinnitettynä pyöräyttää 40-litraisen laastiämpärillisen villaa kuohkeaksi kymmenessä sekunnissa. Lattia purutettiin useammassa osassa, mutta yhteenlaskettuna siihen ei mennyt varmasti kolmea varttia