Olet täällä

Pesukomuutin rakentaminen, osa 3: viimeistely

Jaaha, kaappi alkaa olla valmis. Pikkuisen pitää vielä fiilata, mutta sitten pääsee taas kylppärin pariin.

Laatikoiden suhteen tiesin jo alusta asti että aion "pinnata". Itse asiassa koko kaapin mitoitus lähti siitä että sain kierrätettyä siihen muutaman laatikon keittiöstä. Keittiön apteekkikaappia tehdessä puusepällä kävi ajatusvirhe ja laatikoista tuli liian lyhyet. Laatikot olisivat saaneet olla täyden 60 senttiä pitkät, mutta niistä tulikin vain liukukiskon mittaiset. No, ajattelin että turhaan hyviä laatikoita haaskata, eli keittiöön tulee uudet 60-senttiset ja nämä laitoin kylppäriin.

Mä nyt olen pesunkestävä traditionalisti monessa asiassa, mutta paikalleen
juuttuvia ja vinkuvia laatikoita en tahdo sietää. Myönnytyksenä modernille ajalle kaappiin tuli samanlaiset liukukiskot kuin keittiössäkin. Ja kun kiskot on piilotettu laatikon alle eikä niitä näy kun konttaamalla, niin eipä tuossa ole kovin pahaa väkivaltaa tullut tehtyä perinteillekään.

Oikeastaan "fuskasin" vähän paneloinnin kanssa. Mitä laiskempi mies, sen paremmat konstit: en jaksanut pätkiä paneleita joka laatikkoon yksitellen, joten asensin laatikot ja paukutin panelit pitkänä paikalleen. Sen jälkeen vaan nostin koko laatikkorivin parin riman varaan, kopsautin ohjausriman paneleihin ja suhautin laatikot erilleen sirkkelillä. Parin millin sirkkelinterän jäljiltä laatikoiden käyntivälit on ihan jämptisti oikein.

Sääli sinänsä ettei pintakäsittelystä ole kovin paljon kuvia, mutta en viitsinyt tuhria kameraa maaliin. Pöydänkansi on öljytty pellavaöljyllä ja lakattu kahdeksaan kertaan. Olin jo ostanut petsinkin tuota kannen petsausta varten, mutta pellavaöljykyllästys toi lämpökäsitellyn puun värin niin kauniisti esiin ettei mitään petsiä tarvittu. Öljyä upposi puuhun suunnilleen litran verran. Öljyän puun usein ennen lakkausta, mutta tämän puun kanssa efekti oli kyllä kaunein näkemäni.

Panelointi on maalattu kolmeen kertaan pellavaöljylakkamaalilla. Pitää vielä vetää
siihen pari kerrosta lakkaa pintaan että saa vähän sävyä ja ennen kaikkea pikkuisen kiiltoa pintaan. Päälle vedetty lakka tekee hienon läpikuultavan vaikutelman pintaan.

Nupit sorvasin tuolla mun kotitekoisella minisorvilla. Tosin nyt mietin että
pitäisköhän sorvata uudet vielä pienemmät nupit. Nätit ne on nuokin, mutta ehkä ne ois kivemmat vielä sirompana.

Ja sitten Ta-daa, kuvat valmiista, kasatusta kaapista.

Allas on tosiaan vielä keskentekoinen raakapoltettu vedos, mutta keraamikolla
on nyt se lopullinen pönttö kuivumassa polttoa varten. Täytyy toivoa että se selviää poltosta halkeamatta.

Nonnih. Olipa mukava pitää taukoa kylppärin rakentamisesta ja puuhata muutama viikko verstaalla tuon kaapin kanssa. Nyt onkin sitten aika jatkaa sen kylppärin viimeistelyä. Suihkukaapin laattakin ehti passelisti kuivua tässä viiden viikon aikana.

Pekka