Höylävertailussa
on pyritty ottamaan tarjolle suurin osa Suomessa helposti saatavista
uusista höylistä. Vertailuun otettiin 11 kpl erilaisia silityshöyliä,
koska silityshöylä on se yleisin ja kaikkien valmistajien valikoimasta
varmimmin löytyvä yleishöylä. Samalla voitiin myös arvioida jollain
tasolla saman valmistajan yleislaatua: jos valmistajan "työhevonen" on
jotain tiettyä laatua, voidaan olettaa että saman valmistajan muutkin
tuotteet ovat samalla tasolla.
Vertailuun löytyi myös melko
monipuolisesti erilaisia höyliä: perustason tai aloittelijan höyliä,
paremman viimeistelytason keskivertohöyliä, muutama puurunkoinen ja
joitakin kalliita premium-höyliä.
Vertailua lukiessa kannattaa
muistaa, että kukin arvio on tehty vain yhdestä höylästä. Kappaleita ei
ole mitenkään valittu, vaan jokainen on luovutettu testiin
myyntipakkauksineen. On silti melko sattumanvaraista, että minkälainen
kappale on sattunut testiin. Yksittäisten kappaleiden perusteella ei
pitäisi koskaan arvioida kaikkia saman valmistajan tuotteita, mutta ne
antavat silti viitteitä yleislaadusta.
Artikkeli on yritetty
kirjoittaa muotoon, jossa sekä ensimmäistä höyläänsä ostava että jo
pidemmälle edistynyt saisivat jutusta jotain eväitä valintaansa.
Erityistä painoa on kuitenkin pantu sille, kuinka käyttökelpoisia
höylät ovat suoraan ostopakkauksesta otettuna. Pidemmälle edistynyt
harrastaja osaa kyllä tuunata kelvollisen käyttöhöylän melkein mistä
vain malmikasasta, mutta koko harrastus saattaa hyytyä siihen paikkaan,
jos höylä vaatii paljon säätämistä, teroitusta, virheiden korjailua ja
pahimmillaan erilaisia metallitöitä.
Oheiseen taulukkoon on kerätty yleistiedot höylistä. Hintaluokat ovat viitteellisiä ja ne on kerätty eri nettikaupoista. Hinnoissa on myös otettu huomioon nettikauppojen postituskulut, sekä mahdolliset tullit ja ALVit EU:n ulkopuolelta tilatessa.
Taulukko 1: Höylien perustiedot
Höylä |
Pituus mm |
Leveys |
Terän leveys |
Terän paksuus |
Paino / g |
Hintaluokka |
Anant A4 |
249 |
64 |
50,4 |
2,4 |
1750 |
35-45 € |
Anant AA4 |
247 |
64 |
50,1 |
3,6 |
1920 |
45-50 € |
Clifton No. 4 |
243 |
64 |
51 |
3,2 |
1973 |
290-330€ |
HBS 7A/48D |
237 |
66 |
48 |
3,4 |
1030 |
50-60 € |
Japanilainen höylä, Hira kanna |
242 |
64 |
52 |
5,9-7,3 |
694 |
1995 jeniä eli 15 €, n. 45-60€ verkkokaupassa |
Kunz No.4 |
248 |
62 |
50 |
2,4 |
1351 |
60-80 € |
Lie-Nielsen No. 4 |
245 |
61 |
50,8 |
3,5 |
1895 |
300-360 € |
Mujinfang |
230 |
61/230(* |
44 |
3,3 |
615/715(* |
45-60€ |
Stanley 12-004 |
249 |
63 |
51 |
2,1 |
1775 |
50-70€ |
Record 04 |
247 |
62 |
50,5 |
2 |
1760 |
110-130 € |
Veritas #4 |
243 |
64 |
50,9 |
3,2 |
2150 |
260-300€ |
Vertailuhöylä |
|
|
|
|
|
|
Stanley Sweetheart 1920 |
239 |
61 |
50,5 |
2 |
|
40-140€ kunnosta riippuen |
*) Mujinfangin mitat ja paino on ilmoitettu ensin ilman höylään kuuluvaa poikkitankoa ja sitten sen kanssa
Höylien hankinta/lainauspaikat ovat seuraavat:
- Molemmat Anantit ja Lie-Nielsen: kolmannen osapuolen ostamia höyliä, jotka sain testiin ennen käyttöönottoa
- Clifton, HBS ja Stanley: ostin itse testiä varten ja myyn pois testin jälkeen
- Japanilainen höylä: Sain lahjoituksena pari kertaa kokeiltuna ja saan pitää sen
- Kunz, Mujinfang, Record ja Veritas: Saatu lainaan Plektra Tradingilta.
Vertailuhöylä Stanley on ollut omassa hyllyssäni perussilityshöylänä vuosia.