Olet täällä

Pekan suuri höylävertailu



Höylävertailussa on pyritty ottamaan tarjolle suurin osa Suomessa helposti saatavista uusista höylistä. Vertailuun otettiin 11 kpl erilaisia silityshöyliä, koska silityshöylä on se yleisin ja kaikkien valmistajien valikoimasta varmimmin löytyvä yleishöylä. Samalla voitiin myös arvioida jollain tasolla saman valmistajan yleislaatua: jos valmistajan "työhevonen" on jotain tiettyä laatua, voidaan olettaa että saman valmistajan muutkin tuotteet ovat samalla tasolla.

Vertailuun löytyi myös melko monipuolisesti erilaisia höyliä: perustason tai aloittelijan höyliä, paremman viimeistelytason keskivertohöyliä, muutama puurunkoinen ja joitakin kalliita premium-höyliä.

Vertailua lukiessa kannattaa muistaa, että kukin arvio on tehty vain yhdestä höylästä. Kappaleita ei ole mitenkään valittu, vaan jokainen on luovutettu testiin myyntipakkauksineen. On silti melko sattumanvaraista, että minkälainen kappale on sattunut testiin. Yksittäisten kappaleiden perusteella ei pitäisi koskaan arvioida kaikkia saman valmistajan tuotteita, mutta ne antavat silti viitteitä yleislaadusta.

Artikkeli on yritetty kirjoittaa muotoon, jossa sekä ensimmäistä höyläänsä ostava että jo pidemmälle edistynyt saisivat jutusta jotain eväitä valintaansa. Erityistä painoa on kuitenkin pantu sille, kuinka käyttökelpoisia höylät ovat suoraan ostopakkauksesta otettuna. Pidemmälle edistynyt harrastaja osaa kyllä tuunata kelvollisen käyttöhöylän melkein mistä vain malmikasasta, mutta koko harrastus saattaa hyytyä siihen paikkaan, jos höylä vaatii paljon säätämistä, teroitusta, virheiden korjailua ja pahimmillaan erilaisia metallitöitä.

Oheiseen taulukkoon on kerätty yleistiedot höylistä. Hintaluokat ovat viitteellisiä ja ne on kerätty eri nettikaupoista. Hinnoissa on myös otettu huomioon nettikauppojen postituskulut, sekä mahdolliset tullit ja ALVit  EU:n ulkopuolelta tilatessa.

Taulukko 1: Höylien perustiedot

Höylä

Pituus mm

Leveys

Terän leveys

Terän paksuus

Paino / g

Hintaluokka

Anant A4

249

64

50,4

2,4

1750

35-45 €

Anant AA4

247

64

50,1

3,6

1920

45-50 €

Clifton No. 4

243

64

51

3,2

1973

290-330€

HBS 7A/48D

237

66

48

3,4

1030

50-60 €

Japanilainen höylä, Hira kanna

242

64

52

5,9-7,3

694

1995 jeniä eli 15 €, n. 45-60€ verkkokaupassa

Kunz No.4

248

62

50

2,4

1351

60-80 €

Lie-Nielsen No. 4

245

61

50,8

3,5

1895

300-360 €

Mujinfang

230

61/230(*

44

3,3

615/715(*

45-60€

Stanley 12-004

249

63

51

2,1

1775

50-70€

Record 04

247

62

50,5

2

1760

110-130 €

Veritas #4

243

64

50,9

3,2

2150

260-300€

Vertailuhöylä

 

 

 

 

 

 

Stanley Sweetheart 1920

239

61

50,5

2

 

40-140€

kunnosta riippuen


*) Mujinfangin mitat ja paino on ilmoitettu ensin ilman höylään kuuluvaa poikkitankoa ja sitten sen kanssa

 

Höylien hankinta/lainauspaikat ovat seuraavat:

 

- Molemmat Anantit ja Lie-Nielsen: kolmannen osapuolen ostamia höyliä, jotka sain testiin ennen käyttöönottoa

- Clifton, HBS ja Stanley: ostin itse testiä varten ja myyn pois testin jälkeen

- Japanilainen höylä: Sain lahjoituksena pari kertaa kokeiltuna ja saan pitää sen

- Kunz, Mujinfang, Record ja Veritas: Saatu lainaan Plektra Tradingilta.

Vertailuhöylä Stanley on ollut omassa hyllyssäni perussilityshöylänä vuosia.